”Ei” on yllättävän vaikea sana työelämässä. Onneksi täysin jyrkän ein sanomisen vaikeutta voi helpottaa neuvottelemalla.

Näitä tilanteitahan tulee monelle säännöllisesti eteen työelämässä: joku pyytää jotain, mitä et ehtisi tai haluaisi tehdä, mutta teet sitten kuitenkin, koska pohjimmiltasi haluat auttaa - ja jupiset jälkikäteen ettet enää ikinä suostu moiseen. Tunnustan itsekin toimivani näin ajoittain, mutta opiksihan voi aina ottaa, eikö? 

Mielestäni tällaisessa tilanteessa mennään kahdessa kohdassa metsään: ensinnäkään pyytäjälle ei yleensä kerrota suoraan, ettei pyynnön toteuttaminen ole nyt ihan helpoin juttu, jolloin pyytäjä ei edes voi ymmärtää, miksi mahdollista kyräilyä ja pahaa mieltä syntyy. Kun vastapuoli suostuu tehtävään - ehkäpä jopa hymyillen - syntyy käsitystä yhteisymmärryksestä. Eli kun ei suoraan sanota, alkaa syntyä olettamuksia. Ja mehän tiedämme ettei luulo ole tiedon väärti. Toiseksi, tässä unohdetaan neuvottelun jalo taito, mikä toki liittyy edelliseen oleellisesti. Eli jos suun saisi avattua edes sen verran, että lähtisi neuvottelemaan tilanteesta, voisi lopputulema tyydyttää molempia osapuolia paremmin.

Neuvotteleminenhan kuuluu oleellisesti työelämään, joten mikset soveltaisi sitä siinä kohtaa kun pitäisi sanoa ei, mutta sana ei ihan irtoa vielä riittävän railakkaasti? Sen sijaan, että sanot suoraan suostuvasi ylimääräiseen tehtävään, jolle sinulla ei oikeasti ole aikaa, voit kyllä suostua mutta ryhtyä neuvottelemaan vaikkapa toteutusajankohdasta: kun vastapuoli huomaa, että tarjolla on pienen pieni ikkuna viikkojen päässä, saattaa takapakin ottaminen helpottua oleellisesti. Ideana on siis pehmentää tiukan ein voimaa ja kertoa, että kyllä autan mielelläni, mutta nyt en yksinkertaisesti ehdi, vaan joudut odottamaan.

Nyt joku pyörittelee siellä päätään ja ihmettelee, että eikö sitä voisi vaan sanoa ei. Niinpä, kunpa aina voisikin. Valta-asemalla on usein merkitystä ja yleensä hankalat tilanteet syntyvät juuri silloin kun pomo tai joku muu vaikutusvaltaisempi henkilö esittää pyynnön. Vastapuoli saattaa kokea, ettei tilanteessa edes ole mahdollista ryhtyä neuvottelemaan saati kieltäytyä. Kuten olen usein aiemminkin peräänkuuluttanut avoimuuden merkitystä, teen sen nytkin. Pitkässä juoksussa tärkeää olisi voida kertoa esimiehelle, jos töitä on liikaa, ne eivät motivoi tai muuten jokin asia töissä ei suju niin kuin pitäisi. Kukaan ei ole ajatustenlukija, joten hiljaa selän takana mutiseminen kantautuu ehkä korkeintaan kollegan korvaan, eikä sen, joka asioihin voi aidosti vaikuttaa. Itseään auttaa parhaiten puhumalla haastavista tilanteista ääneen. Ja todennäköisesti lopulta saa myös tukea sen ein sanomiseen.

 

 

Paula Narkiniemi

Vapaa kirjoittaja

Twitter: @PoolaKristiina