Kaikki me kaipaamme, että työtämme arvostetaan ja työmme jälki huomataan. Työn merkityksellisyydestä puhutaan tällä hetkellä paljon, mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? Kuinka nuoret kokevat sen? Entä voiko sitä johtaa?

Merkityksellisyyden kokemuksella on tutkittu olevan vaikutusta työtyytyväisyyteen, työpaikkaan sitoutumiseen ja työn tuloksellisuuteen. Työn halutaan entistä enemmän täyttävän myös psykologisia tarpeita, kun ”koti, uskonto ja isänmaa” eivät enää rakenna merkityksellisyyden tunnetta. Ilmiö korostuu etenkin Z- ja Y -sukupolvella. Työpaikalla on keskeinen rooli itsensä toteuttamisessa, yhteisöllisyyden kokemisessa ja yhteisen hyvän luomisessa.

Osuustoiminnallisessa liiketoiminnassa yhteisen hyvän luominen ja tekeminen on sisäänrakennettua. Osuustoiminnan lähtökohtana on, että jäsenten hyvinvointia turvataan ja he saavat tarvitsemiaan tuotteita ja palveluita edullisesti ja paikallisesti. Olisikin mahtavaa, jos tämäntapainen yhteisvoimin tekeminen laajenisi suomalaisiin organisaatioihin.

Valitettavasti tästä vahvasta historiallisesta aatteesta ei ole helppoa viestiä työntekijöille ja asiakkaille kovin mediaseksikkäästi. Yhtä kaikki ”yhteisen hyvän varmistamisen aate” on hyvin arvokas ja merkityksellinen.  Siksi olemmekin nostaneet työn merkityksellisyyden yhdeksi S-ryhmän henkilöstötyön painopisteeksi.

Miten S-ryhmän nuoret työntekijät kokevat työn merkityksellisyyden?

S-ryhmä on monille nuorille silta koulumaailmasta työelämään ja aikuisuuteen. Se ja havainto nuorten mielenterveysongelmien lisääntymisestä olivat syitä sille, miksi käynnistimme Nuori Mieli Työssä -ohjelman. Tutkimme ohjelmassa nuorten alle 25-vuotiaiden työntekijöidemme merkityksellisyyden kokemusta.

78 % työntekijöistämme koki työnsä joko osittain merkitykselliseksi tai erittäin merkitykselliseksi. Yllättävää kuitenkin oli, että merkityksellisyyden kokemukset muodostuivat arkisista asioista: asiakaskohtaamisista ja hyvistä työkavereista.

Auttamisen ilo ja mahdollisuus ilahduttaa asiakkaan arkea olivat tärkeimmät syyt siihen, miksi nuori työntekijä koki aitoa merkityksellisyyden tunnetta. Erillisissä fokusryhmähaastatteluissa esiin nousivat myös vaikutusmahdollisuudet omassa työssä, uuden oppiminen, palautteen saaminen, kuulluksi tuleminen sekä S-ryhmän vastuullinen toiminta.

No mikä tässä on niin tärkeää?

Tutkimuksemmekin mukaan toistemme kohtaaminen. Kaikki me kaipaamme, että työtämme arvostetaan ja työmme jälki huomataan. Etenkin nuoria työntekijöitä pitäisi muistaa auttaa vahvistamaan pystyvyyden tunnetta ja tunnistamaan omia vahvuuksiaan.

Miten esimiehen toiminnalla lisätään pystyvyyden tunnetta? Kannustava palaute, saatavilla olo ja tuen tarjoaminen haastavissa tilanteissa rakentavat pystyvyyden ja turvallisuuden tunnetta työssä.  Nuoren merkityksellisyyden kokemusta voi vahvistaa keskustelemalla asiakaskohtaamisista, niissä onnistumisesta ja niiden haasteista.

Nuoren tsemppaaminen huippuasiakaspalvelijaksi on paitsi loistavaa asiakaspalvelutyön kehittämistä, myös merkityksellisyyden tunteen kasvattamista parhaimmillaan.

Miten omassa organisaatiossasi tuetaan merkityksellisyyden kokemusta?

 

Ira Kuivalainen, S-ryhmän HR-ketjuohjaus

 

Lue tästä S-ryhmän Merkityksellistä työelämää -artikkeli