Suomalainenhan ei tunteitaan näytä, varsinkaan työpaikalla. Vai menikö se sittenkään näin – olisiko tunteiden avoimempi osoittaminen työyhteisössä meille oikeastaan vain hyväksi?

Viime aikoina mediassa on keskusteltu paljon johtamisesta ja sen myötä tunteiden osoittamisesta työpaikoilla. Esiin on noussut muun muassa Risto Siilasmaan kirjassaan Nokia-vuosilta esiin tuoma pelolla johtamisen kulttuuri, joka osaltaan vaikutti yhtiön huonoon kohtaloon. Siilasmaan mukaan Nokiassa vallitsi pelolla johtamisen kulttuuri, joka osaltaan rapautti kehityksen ja luovuuden. Siilasmaan kirja onkin herättänyt paljon keskustelua suomalaisesta johtamisesta ja tunteiden osoittamisesta työpaikoilla.

Edelleenkään kulttuuri ei kaikissa yrityksissä ole kovin auvoinen ja yrityksissä saattaa hyvin vieläkin vallita "management by perkele" -mentaliteetti, jossa pelko on vallitsevin tunne työpaikalla: epäonnistumista ei hyväksytä eikä avoimelle keskustelulle ole sijaa. Kuitenkin kehittymisen ja luovuuden kannalta avoimuus on avainasemassa – ja avoimuus tarkoittaa myös monipuolisempaa tunteiden näyttämistä, myös johtajilta. Muidenkin tunteiden kuin sen pelon.

Samaan aikaan kun pelolla johtamisen kulttuurista on puhuttu viime aikoina mediassa, esiin ovat onneksi jo vuosia nousseet positiiviset esimerkit menestyneistä suomalaisyhtiöistä, jotka erottautuvat myös arvostettuina työnantajina erityisesti sen takia, että niissä vallitsee avoin kulttuuri ja matala hierarkia, jossa jokaisen työntekijän on mahdollista tuoda ajatuksensa esiin turvallisessa ilmapiirissä. Ei siis liene sattumaa, että tämän päivän menestyneimpiä yrityksiä leimaa kulttuuri, joka kannustaa avoimeen dialogiin ja myös tunteiden näyttämiseen työpaikalla. Ajatellaan, että ihminen on kokonaisuus, jossa myös tunteet ovat merkittävässä osassa.

Missä sitten kulkee raja tunteiden osoittamisessa työpaikalla? Sen sijaan, että takerrutaan yksittäisten tunteiden ääripääesimerkkien kautta paheksumaan tunteiden näyttämistä työyhteisössä, suosittelen suuntaamaan ajatukset inhimilliyyteen. Eikö lopulta ole vain inhimillistä osoittaa myös tuntein pettymykset, kenties pelko ja toki onnistumiset ja riemu? Tarvitseeko johtajan olla kivikasvo, joka ei osoita tunteitaan vai olisiko empatialle kuitenkin tilaa puolin ja toisin?

Toki työpaikka on edelleen työpaikka, eikä monessa muussa suhteessa täysin vapaa leikkikenttä rellestää miten kukin tahtoo, joten toisten huomioiminen myös tunteiden näyttämisessä on aina paikallaan. Kuitenkin kun miettii, suurin osa meistä pääasiallisesti varmasti kätkee tunteensa työpaikalla, etenkin esimiehen läsnä ollessa, vaikka avoimuus voisi tuoda hankaliin tilanteisiin tukea ja ratkaisuja. Pikku hiljaa – jos halua on – luottamusta voi rakentaa avoimuuden kautta sellaiseksi, että jokainen uskaltaa kertoa mielipiteensä ja myös näyttää tunteensa erilaisissa tilanteissa. En usko, että lopputulos voi olla kovin huono.

Miten sinun työpaikallasi osoitetaan tunteita vai osoitetaanko ollenkaan?
 

Paula Narkiniemi
vapaa kirjoittaja
Twitter: @PoolaKristiina