Tekoäly, digitalisaatio ja automaatio vievät kaikkien työt tulevaisuudessa – tai ehkei sentään. Työelämä muuttuu kovaa tahtia, joten siinä tarvittavat taidotkin painottuvat tulevaisuudessa eri tavalla kuin ennen. Eikö nuo taidot kuitenkin pitäisi ottaa haltuun jo nyt eikä vasta myöhemmin?

Tulevaisuuden työelämätaidoista löytyy lukuisia listauksia, jotka perustuvat tutkimuksiin siitä, mihin suuntaan työelämä on muuttumassa ja millä kapasiteetilla työntekijät siinä jatkossa parhaiten pärjäävät. Vaikka tekoäly, digitalisaatio ja erilaiset automaatioratkaisut puhuttavat, ja joitakin jopa pelottavat, ovat tulevaisuudessa tarvittavat työelämätaidot lopulta varsin inhimillisiä ja sellaisia, joita tarvitaan jo nyt.

Harva pian koulusta valmistuva edes tietää, millä tittelillä seuraavien vuosien aikana työskentelee, sillä kyseistä työtä ei vielä ehkä ole edes olemassa, mutta näin on ollut ennenkin. Omaa nykyistä työtäni ei tällaisenaan ollut olemassakaan kun vielä opiskelin, sillä digikanavat ja some vasta ottivat ensi askeliaan sinne, missä nyt olemme – eikä parin vuoden päästä tilanne ole sama kuin nyt.

Huolimatta siis siitä, että emme nyt ehkä tiedä, onko työmme parin vuoden päästä vaikkapa robottien huoltaja tai muuta jännittävää, ovat työelämässä tarvittavat avaintaidot enemmän henkilökohtaisiin ominaisuuksiin liittyviä kuin vaikkapa teknisiä. Eri tutkimuksissa ja selvityksissä esiin nousevat toistuvasti vuorovaikutus- ja verkostoitumistaidot, hyvä itsetuntemus ja oman osaamisen kehittämiskyky ja itsensä johtaminen, tunneäly ja empatia sekä relienssi eli muutosjoustavuus. Kaikki nämä liittyvät tällä teknologiaan painottuvalla aikakaudella nimenomaan itse ihmiseen.

Jos siis mietit, miten varautua teknologioiden ja ilmiöiden hyökyaaltoihin nyt ja tulevaisuudessa, suosittelen kehittämään itsessäsi yllä mainittuja ominaisuuksia. Vaikka emme tiedä, mitä kaikkea muutos tuo tullessaan, se on varmaa, että muutosta on jatkossakin tiedossa. Piiloon ei siis kannata mennä, vaan miettiä omia vahvuuksia suhteessa tähän muutokseen: millä keinoin pääset mukaan muutokseen, jopa nauttimaan siitä ja kehittymään ihmisenä, työntekijänä?

Paula Narkiniemi
vapaa kirjoittaja
Twitter: @PoolaKristiina