Ahdistaako ajatuskin töihin paluusta loman jälkeen? Et ole ainoa, mutta paluusta ei myöskään ole pakko kärsiä.

Onnistunut loma saa jo itsessään ajatukset pois töistä, mutta jos pelkäät työjuttujen salakavalasti kiipivän mieleesi loman lopulla, tee jo ennen lomaa periaatepäätös siitä, miten asiaan suhtaudut. Joko annat loman lopulla työlle jo vähän siimaa ja kurkkaat sähköpostiin, tai sitten et - yhtä kaikki, pidä päätöksestä kiinni. Jos ajatus töihin paluusta täysin "au naturel" ahdistaa, anna itsellesi lupa käydä loman aikaiset meilit läpi, jotta voit rentoutua ja nauttia loman viime hetkistä. Älä kuitenkaan anna työlle liikaa aikaa loman lopulla, vaan pidä huoli, että viimeisille lomapäiville on jotain muutakin mielekästä tekemistä ja ohjelmaa.

Ensimmäiselle työviikolle taas kannattaa mahdollisuuksien mukaan varata väljempi kalenteri ja aikaa asioiden kertaamiselle. Neljässä viikossa onnistuu yllättävän hyvin nollaamaan aivot, joten älä heti odota pystyväsi samaan tahtiin kuin ennen lomaa. Toki kaikki ovat yksilöitä, ja jollekin reipas startti loman jälkeen sopii paremmin - uusia ideoita saattaa suorastaan pursuta ja energiaa on enemmän kuin koskaan. Muista siis kuunnella itseäsi töihin palatessasi.

Ensimmäinen työpäivä saattaa kulua sähköpostisumaa purkaessa, joten siitäkin puuhasta kannattaa ottaa kaikki hyöty irti. Käydessäsi lomasi aikana tapahtuneita asioita läpi, tee samalla itsellesi listaa ensimmäisen ja tulevien viikkojen tehtävistä: näin saat heti alkuun hyvän käsityksen tulevasta eivätkä päälle kasautuvalta tuntuvat työt tunnukaan niin ahdistavilta. Suurikin työmäärä tuntuu mielekkäämmältä jäsenneltynä kuin epämääräisenä massana.

Ota myös hiukan aikaa kollegoiden kanssa lomakuulumisten läpikäymiseen, vaikka tuntuisi siltä että tärkeämpääkin tekemistä olisi kuin rupattelu kahvihuoneessa. Monen viikon tauko vaikuttaa myös tiimin sisäisiin suhteisiin ja erottaa teitä ja dynamiikkaanne ikään kuin luonnostaan. Tämä ehkä mitättömältä kuulostava kuilu kannattaa kuitenkin kuroa mahdollisimman pian umpeen, jotta voitte jatkaa yhteistyötä siitä mihin ennen lomia jäitte.

 

Paula Narkiniemi

vapaa kirjoittaja

Twitter: @PoolaKristiina

 

Lue aiempia Työkyöpeli-blogeja

Kommentit

3

Mariska

Huvittaa ja naurattaa aina nää oheiset neuvot ja nämä kun on vaan päätetyöskentelijöille. On paljon esim. Tuotannossa ja palvelualoilla ettei sähköpostit ole ruuhkana vaan ihan konkreettiset käytännön työt jotka on tehtävä. Ei siinä ehdi ahdistusta kokemaan .

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.