Jäävätkö työt työpaikalle sillä sekunnilla kun kellokortti kilauttaa päivän päättyneeksi vai venähtääkö työpäivä vielä sähköpostisuman kanssa illan tunneille?

Tasapainoilu työn ja vapaa-ajan kanssa on toisinaan haastavaa, toisinaan helpompaa. Selkeät säännöt ja käytännöt työpaikalla helpottavat rajan vetämistä, mutta etenkin tieto- ja asiantuntijatyössä rajat häilyvät kun sähköposteihin vastaillaan ja seuraavan työpäivän presentaatioita valmistellaan vielä illalla.

Jos työajan seuraamiseen ei ole mielekästä käyttää työajanseurantaa tai kotoisammin kellokorttia, kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että jos työntekijä joustaa omasta ajastaan, tulisi työnantajankin tehdä näin. Jos siis työpäivät venyvät usein, joustoa tulisi tulla myös toiseen suuntaan. Monelle asiantuntijalle tämä kellokortittomuus tarkoittaakin toivottua vapautta päättää omista työajoistaan ja oman työnsä johtamista: kampaajalle voi piipahtaa kesken päivän ilman tunnontuskia kun jousto pelaa vastavuoroisesti. Ihannetilanteessa molemmat ­– sekä työnantaja että -tekijä – joustavat, ja molemmat ovat tyytyväisiä järjestelyyn.

Tämä ihannetilanne tosin harvoin toteutuu, ainakaan täysin. En tunne ainuttakaan asiantuntijaroolissa työskentelevää, joka olisi sitä mieltä, ettei työnantaja lopulta vie pisintä tikkua työajan suhteen. Vaikka työnantaja joustaisikin, se on yleensä lopulta työntekijä joka joustaa eniten, ja jonka vapaa-aikaa työ rokottaa suhteessa enemmän – työntekijä ikään kuin jää maksupuolelle. Tässä toki on työntekijälläkin peiliin katsomisen paikka: pitäisikö asia ottaa esimiehen kanssa puheeksi ja tehdä sille jotain, jos töiden venyminen vapaa-ajan kustannuksella häiritsee?

Moni työ vaatii jatkuvaa tavoitettavissa oloa, mikä asettaa jo itsessään haasteita työajan ja vapaa-ajan erotteluun. Viime aikoina onkin puhuttu siitä, pitääkö työ ja vapaa-aika erottaa niin selkeästi kuin sitä täällä meillä Suomessa halutaan tehdä. Pitäisikö ottaa mallia rapakon takaa USA:sta, jossa yhä useammin ajatellaan, ettei rajaa työn ja vapaan väliin voi tai edes kannata vetää; työ on elämäntapa, joten miksi se pitäisi täysin erottaa vapaa-ajasta.

Halusi työn ja vapaa-ajan erosta tai erottamattomuudesta ajatella mitä tahansa, tärkeintä lienee kuitenkin se, että lepoa on riittävästi ja työlle löytyy myös tasapainottavaa tekemistä. Kukaan ei jaksa työskennellä non-stop eivätkä aivotkaan kestä jatkuvaa monotonista rasitusta – ne kaipaavat vaihtelua ja hengähdystaukoa.

Miten sinä erotat tai olet erottamatta työn ja vapaa-ajan? Onko valinta omasi vai työnantajasi?
 

Paula Narkiniemi

vapaa kirjoittaja

Twitter: @PoolaKristiina

 

Lue aiempia Työkyöpeli-blogeja

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.