Kiireessä ajaudumme helposti toistamaan aiemmin hyväksi todettuja kaavoja ja toimintamalleja, mikä ei etenkään ongelmanratkaisua tai luovuutta vaativissa töissä ole hyväksi.

Miksi sitten keksiä pyörä uudelleen jos kerran vanhakin toimii, herää kysymys. Siksi, ettemme onnistumisten lisäksi toistaisi myös vanhoja virheitä. Kiireessä näkökenttämme ikään kuin sumentuu ja suorastaan taannumme ajattelussamme. Vaikka moni nauttiikin kiireen tuomasta adrenaliinipiikistä ja saattaa toimia paineen alla paremminkin kuin rauhallisissa olosuhteissa, ei jatkuva kiire, etenkään sellainen johon emme itse pysty vaikuttamaan, palvelekaan enää samalla tavalla.

Kiireen jatkuessa ja jatkuessa ajaudumme väkisinkin toteuttamaan samoja toimintamalleja joita olemme aikaisemminkin käyttäneet. Ja tämä jos mikä johtaa sekä virheisiin että työmme ”tason” laskuun. Rutiininomaisissa töissä hyvin toimivat toimintamallit ovat todellinen pelastus, mutta luovuutta tai ongelmanratkaisua vaativissa tehtävissä jo kerran käytetty voi olla kirous. Vanhan toimintamallin ymppääminen uuteen tilanteeseen ei välttämättä toimikaan saumattomasti ja kiireessä tarkka tilannearvio helposti unohtuu, jolloin virhemarginaalikin kasvaa.

Sen lisäksi, että kiire sumentaa uhrinsa näkökentän ja kyvyn ratkaista ongelmia, tekee se meistä pääasiassa myös huonompia ihmisiä. Jatkuva kiire, jolle emme saa loppua, ärsyttää, väsyttää ja masentaa. Kun nämä ominaisuudet yhdistää jo alun perin heikkoon tilanteeseen, on kasassa varsinainen voittajakombinaatio, jolle kaiken järjen mukaan tarttis tehdä jotain.

Tilannetta ei yhtään helpota sekään, että tämän päivän yhteiskunnassamme kiireisiä lähtökohtaisesti ihannoidaan ja pidetään helposti tärkeämpinä ihmisinä kuin niitä, joilla kiirettä ei ole. Harva nimittäin uskaltaa myöntää, ettei ole työssään kiireinen – jokuhan saattaa luulla, että on laiska ja saamaton vätys, jolla on liian vähän töitä. Mutta eikö tavoite kuitenkin ole saada työnsä tehtyä siihen varatussa ajassa? Miksi sitten niitä, joille se tuntuu olevan haastavampaa, ihannoidaan eikä niitä, jotka siinä onnistuvat? Jos tähän vielä lisätään jatkuvan kiireen aiheuttamat muut huonot puolet – virhemarginaalin ja epäonnistumisen todennäköisyyden kasvu sekä huonojen puoliemme korostuminen – eikö jatkuvasti kiireisen työntekijän pitäisi olla työnantajallekin suorastaan punainen vaate?

Paula Narkiniemi

vapaa kirjoittaja

Twitter: @PoolaKristiina

 

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.