Näin vaalien alla kuulee erilaisia näkemyksiä siitä, miten Suomi saadaan nousuun. Yksi tällainen, joka osui korvaani, liittyi työntekijän koeajan pidentämiseen. On siis esitetty kuutta kuukautta tai jopa vuotta. Tämän siis pitäisi auttaa sitä, että työttömät saadaan töihin. Vaikka olenkin itse yrittäjä, tunnistan myös työsuhteissa olleena tämän asian riskin. Miksiköhän ajatus kulkee usein niin päin, että työnhakijaa pitäisi patistella töihin tai että se olisi juuri työnhakijan syy, ettei työllisty?

Uskon, että esim. valtava akateemisten työttömien joukko kyllä pyrkii aktiivisesti töihin, mutta tilannetta ei helpota se, että lyhennetään ansiopäivärahaa tai tiukennetaan työn vastaanottamiseen liittyviä ehtoja, koska ei työntekijä voi välttämättä enää enempää tehdä niissä asioissa aktiivisuudestaan huolimatta. Vaikka olisikin valmis tekemään jotain muuta, on usein vastassa toinen muuri, yritysten käsitykset siitä mitä olet kelpaava tekemään.

Mitä jos siis työnhakijan ehtojen kiristämisen sijaan, kiristettäisiin työnantajien ehtoja irtisanomisajoista? Miltä kuulostaisi työnantajan vuoden irtisanomisaika vuoden koeajan jälkeen?

Tämä siksi, ettei esim. vuoden mittaista koeaikaa käytetä verukkeena siihen, että löydetään helpommin työntekijä ikään kuin pitkäaikaisen työsuhteen perusteella tehtävään, joka alun alkaenkin on määräaikainen. Henkilö, joka osaa hoitaa jonkun työn hyvin ei välttämättä ole näinä aikoina kiinnostunut vaihtamaan työpaikkaa, juuri riskeistä johtuen. Se, joka on työtön, saatetaan kuitenkin kehottaa hakeutumaan paikkaan. Kun työ on tehty, voi työnantaja purkaa hänen työsuhteensa sopivasti koeajalla vuoden työskentelyn jälkeen ikään kuin palkinnoksi hyvästä työstä.  Tällainen työntekijä sai tuossa ajassa kuitenkin kerättyä itselleen uudestaan täyden ansiopäivärahajakson ja voi taas jatkaa seuraavan vuoden työnhakijana. Tähänkö tällä pyritään, kun tiedetään, että on lama ja työttömyys suuri?

Tämähän ei työnantajaa haittaa, mutta miettivätkö päättäjät ollenkaan miten paljon henkisiä haasteita, mielenterveysongelmia tai muuta ikävää seuraa työnhakijalle jatkuvasta pätkätyöllisyydestä? Kuinka paljon niistä asioista tämä yhteiskunta jo muutenkin maksaa pelkästään siitä syystä, että työntekijän tarpeita ei oteta huomioon, koska työnantajalla on valta päättää?  Siksi näen, että tätä kysymystä pohtiessa pitäisi miettiä myös missä työnantajan raja sitten on, jotta oikeudenmukainen kohtelu voitaisi varmistaa? Jos mielivaltainen koeaika tulisi voimaan, mahdollistaa se vastuuttomuutta työllistäjissä ja se saattaa joissain tilanteissa johtaa epäterveisiin toimintamalleihin, joissa työnhakija on pelkkä pelinappula. Porsaanreikiä kun aina joku käyttää hyväksi sen sijaan, että ottaisi muutkin osapuolet huomioon.

Näen tämän uudistusajatuksen tarjoavan enemmän keplottelun mahdollisuuksia kuin pitkäaikaisia hyötyjä molemmille osapuolille. Onhan mahdollista, että myös työnhakija käyttäisi tällaista koeaikaa omaa tilannettaan sopivasti edistämään. Työnhakijahan ei välttämättä kerro kaikkia suunnitelmiaan myöskään työhaastattelussa.

Siitä syystä tällaiset ehdotukset pitäisi kokonaan unohtaa tai kehittää niiden vastavuoroisuutta siten, että molemmat osapuolet antavat yhtä paljon kuin saavat. Tässä kysymyksissä kuitenkin mennään entistä enemmän kohti valtasuhde-eroja, mitkä ovat muissakin maissa johtaneet epäterveeseen tai narsistiseen vallankäyttöön.

Miksi siis ei edistettäisi sitä, että itsensä työllistämisen mahdollisuuksia tuettaisi entistä enemmän siihen suuntaan, että se houkuttelee työnantajat ottamaan työvoimansa yrittäjänä töihin tai ostamaan työtä ulkopuolelta? Tällöin työntarjoajalla / itsensä työllistäjällä on myös oma neuvotteluvalta, mikä työsuhteissa on mitätön. Toisaalta, jos pienyrittäjät voivat aloittaa toimintansa ansiopäivärahojen tukemana kuten on jo esitetty, lisää se itsensä työllistäjien osuutta. Tämä taas saattaisi saada nekin työnhakijat liikkeelle, jotka tähän asti ovat kokeneet, ettei yrittäjämäinen toiminta ole heidän juttu.  Mutta jos toiminnan voisi aloittaa ns. turvallisesti ansiopäivärahalla, alkaisi varmaan useammankin työnhakijan päässä raksuttaa mahdollisuudet uhkien sijaan. Tämä poistaisi myös turhaa selvityssotaa siitä kuka on työtön työnhakija ja kuka itsensä työllistävä yrittäjä.

Aloittavia pienyrittäjiä kuitenkin pitäisi tukea paremmin, koska todellisuudessa heidän asema on huonopalkkaisintakin palkkatyöntekijää huonompi tällä hetkellä sosiaaliturvan ja toimeentulon suhteen, siis yhteiskunnan pohjasakkaa. Kukapa nyt turvallisiin työsuhteisiin tottuneista työnhakijoista sitä osaa siis itselleen haluaisi? Ne turvallisuushakuiset ovat kuitenkin niitä, joilla todennäköisesti olisi myös edellytyksiä itsensä työllistämiseen, koulutusta ja osaamista. He nostavat jo korkeaa ansiopäivärahaa ja siksi heillä on mahdollisuus halutessaan hieman odotella ja katsella työpaikkoja. Tämäkö on siis se kohderyhmä, jonka töihin ajamiseksi pitäisi työsopimuksen lakisääteisiä ehtoja heikentää työntekijän osalta?

Kirsi Mäkinen
Muutosympyrä Oy
MBA, muutostaitovalmentaja, yrittäjä, itsensä työllistäjä ja työntekijä, joka haluaa edistää tietoisia henkilöstöratkaisuja ja kehittää työyhteisöjen muutosvalmiuksia.

Lisätietoja: http://muutosympyra.fi/?page_id=1009