Kierrän kouluissa vapaaehtoisena puhumassa yrittäjyydestä, asenteesta, motivaatiosta ja tavoitteista. Sessiot ovat osa yrittäjyyskasvatusta, jossa me yrittäjät autamme nuoria ymmärtämään yrittäjyyttä sekä palkkatyön vaihtoehtona että yrittäjämäisen asenteen merkitystä työelämässä.

Kerron aina oman matkani yrittäjäksi ja sen, kuinka polun varrella tehdyt työt jossain vaiheessa ns. ulosmittaavat opitut asiat. Jokainen tehty työ tuottaa jossain vaiheessa jälkikäteenkin tuloksia.

Yritän kertoa nuorille, että polku ei aina (tuskin koskaan) ole suora ja itsensä täytyy asettaa alttiiksi erilaisille tapahtumille. Täytyy uskaltaa sanoa kyllä, pyytää apua ja kokeilla rohkeasti.

Oma polkuni alkoi kotona toimintansa aloittaneesta perheyrityksestä. Myin asiakkaille filmirullia eteisen valkoisesta lipastosta, jos vanhempani eivät olleet kotona. Myöhemmin päädyin tiskin taakse, kun oma liiketila vuokrattiin. Viereisen liiketilan antikvariaattiyrittäjä ei jaksanut pitää puotiaan iltoja ja lauantaita auki, joten Isäni ehdotti minua hänelle ilta- ja lauantaituuraajaksi.

Lukion alussa muutin toiselle paikkakunnalle, hommasin vuokrakämpän ja sen kustantaakseni etsin työpaikan. Ensimmäinen virallinen, kolme vuotta kestänyt duuni oli valokuvaamossa, jossa tein yhdeksännen luokan tet-harjoittelun. Ensin luutusin lattioita, siitä ylenin kuvantekijäksi, myyjäksi, kiitoskorttien foliopainajaksi. Polku oli aloitettu.

Siitä eteenpäin minua on johdattanut eteenpäin polku, jonka annan edelleen viedä.

Olen paljon miettinyt miten olen päätynyt eteenpäin, välillä tehtäviin, joihin minulla ei nuorena ikäni tai kokemukseni puolesta olisi ollut mahdollisuuksia. Toki siihen tarvittiin loputon nuoren miehen itseluottamus, mutta myös verkoston rakentaminen ja suunsa auki saaminen.

Olin vähän aikaa sitten tilaisuudessa, jossa oli koolla viitisenkymmentä yrittäjää. Illan esittelyiden aikana yksi yrittäjä nousi ylös ja kertoi ääneen miettivänsä vahvasti alan vaihtoa. Hän harkitsi palkkatyötä tai jos mielenkiintoinen bisnes löytyisi, uuden yrityksen perustamista.

Merkittävää oli se, että hän sanoi sen ääneen hänelle vieraiden ihmisten edessä.

Olen oman polkuni varrella saanut eteeni mahdollisuuksia, joita ei olisi tullut vastaan, jos en olisi niitä sanoiksi pukenut. Jos en olisi avannut suutani ja kertonut etsiväni töitä, asiakkaita, mahdollisuuksia, niitä ei olisi eteeni tullut. Jos en olisi uskaltanut altistaa itseäni vieraidenkin ihmisten edessä sille tosiasialle, että tarvitsen ulkopuolisten apua uuden etsimisessä, en olisi tähän päässyt.

Kirjoitin viisi vuotta sitten tavoitteekseni olla Suomen tunnetuin myynnin ja markkinoinnin valmentaja ja puhuja. Altistin itseni vieraissa paikoissa vieraille ihmisille ja kerroin sopivissa paikoissa tästä tavoitteestani.

Asetin itselleni välitavoitteita. Ensin tapahtumaan puhumaan, jossa on sata kuulijaa. Sitten 300, 500 ja tuhat. Eräässä tapahtumassa Seinäjoella, kolme vuotta sitten, puheeni loppupuolella avasin suuni ja kerroin tavoitteistani ääneen kuulijoille. Tunti tapahtuman jälkeen, minut kutsuttiin puhumaan tapahtumaan, jossa olisi 500 kuulijaa.

Jos olisin jättänyt kertomatta tavoitteeni ääneen, olisi matka isompiin saleihin voinut kestää paljon pidempään. Jäänyt ehkä jopa kokonaan saavuttamatta.

Jos haet vaikkapa Finnairin pääjohtajan paikkaa (ei tietääkseni vapaana), ei kesän ysikuus nurmikonleikkuulla ole merkitystä, mutta tuleville alaisillesi voi olla. Jokaisella polulla kohtaamallasi ihmisellä on merkitystä nyt ja tulevaisuudessa. Ihan jokaisella kerralla, kun uskallat kertoa ääneen tavoitteistasi ja toiveistasi, sillä on merkitystä.

Kirjoittaja Pasi Rautio on myyntikuiskaaja, markkinoinnin apumies ja yrittäjyysvalmentaja.

Lisää Pasin ajatuksia löydät osoitteesta PasiRautio.fi

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.