Toisinaan rekrytointi-ilmoitusten selailu herättää lukijassa suoranaista epäuskoa. Toisinaan niiden sisältö taas huvittaa.

Yhtä kaikki, aika usein niissä törmää ilmaisuihin, joiden tulkitsemisessa saa olla varsinainen fakiiri, mutta yllättävän usein rekry-ilmoitukset toistavat tiettyä kaavaa, jota on – pientä mielikuvitusta ja maalaisjärkeä käyttäen – mahdollista tulkita kuin sanakirjaa ikään. Ilmoitukset suorastaan vilisevät vakiintuneita ilmaisuja, joilla ilmoituksen laatijat joko kuvittelevat näppärästi kaunistelevansa todellisuutta tai vain yksinkertaisesti ovat tottuneet kuvaamaan tiettyjä työhön liittyviä seikkoja. Tarkempi tarkastelu usein paljastaa mahdollisen hämärän meiningin ja totuuden ilmoitusten takaa.

Aiheesta inspiroituneena päätin koota teille kaikille rekry-ilmoitusten kuluttajille tiiviin kymmenen kohdan suomi-rekrytointi-suomi-sanakirjan, jolla ilmoitusten tulkinta käy jatkossa kuin tanssi.

Näet muutoksen mahdollisuutena = meillä on vielä kaikki prosessit määrittämättä ja ihan levällään
Olet yrittäjähenkinen = teet mielelläsi töitä kellon ympäri, samalla kun muut käärivät voitot
Hallitset suuriakin kokonaisuuksia helposti = teet mielelläsi muidenkin työt
Paikka täytetään heti oikean henkilön osuessa kohdalle = olemme lirissä
Työssäsi sinua haastavat ammatillisesti vaativat asiakkaat = toivottavasti sinulla on pitkä pinna, sillä asiakkaamme kanssa ei pärjää enää kukaan
Tarjoamme sinulle haastavan työn dynaamisessa työyhteisössä = emme keksineet tähän mitään muutakaan, joten kliseillä mennään
Opiskelet alaa xx ja sinulta löytyy vähintään neljän vuoden työkokemus alalta = haluamme jotain, mihin meillä ei oikeasti ole varaa
Tarjoamme mahdollisuuden kasvaa, kehittyä ja haastaa itseä erilaisten työtehtävien kautta = meillä ei ole varaa kokeneempaan, joten toivomme, että olet nopea oppimaan
Hahmotat isoja kokonaisuuksia, mutta pystyt tekemään töitä myös kädet savessa yksityiskohtien parissa = olet tontillasi yksin, koitapa pärjäillä
Tarjoamme sinulle näköalapaikan xx alalle = olemme iso toimija alalla, joten muita ”etuja” meidän ei varmaankaan tarvitse ilmoituksessa mainita

Unohtuiko jokin? Kerro toki muillekin, mitä kliseitä tai muita herkkuja olet rekry-ilmoituksista bongannut.

Paula Narkiniemi

Vapaa kirjoittaja

Twitter: @PoolaKristiina

Kommentit

42

Max

Selatessa työpaikkailmoituksia ei aina voi olla ihmettelemättä, kuinka vähän yritykset joskus tietävät mitä he oikeasti haluavat/tarvitsevat työnhakijalta. Omat lemppari-kliseeni liittyvät sosiaaliseen käyttäytymiseen. "Tiimipelaaja", "reipas ja ulospäinsuuntautunut" ja "ekstrovertti" löytyvät usein työpaikkailmoituksesta - huolimatta siitä vaatiiko työtehtävä oikeasti sosiaalisia kykyjä tai onko tehtävä sidottu tiimeihin. Yleisesti ottaen, ulospäinsuuntautuneisuus ei ennusta työsuoritusta muuta kuin hyvin harvoissa työtehtävissä, kuten ehkä myyntityössä. Ja niissäkin tutkimustulokset ovat ristiriitaisia. Mikä saa rekrytoijan edes etsimään ekstrovertteja softan kehittäjiä? Eikö koodaustaitojen pitäisi olla keskiössä? Etsimällä ekstrovertteja, moni työnantaja sulkee ovet työnhakijoilta, jotka olisivat yhtä kykeneviä, ja ehkä parempiakin suoriutumaan haetusta työtehtävästä kuin introvertitkin. Max Korpinen http://www.maxout.fi
31

mk

Tuota en minäkään ole koskaan ymmärtänyt. Miten se ulospäinsuuntautuneisuus toimii esim. juuri tuossa koodaushommassa? Ryhmätyötaidot tietty on hyvä olla, kun yleensä nuo ohjelmoinnit tehdään tiimeissä. Mutta kyllä niissäkin yleensä jokaisella on se oma kokonaisuutensa, jota hän tekee itsenäisesti.
26

100% introvertti

Tässä elävä esimerkki. Oman elämänsä erakko joka "asiakaspalvelu"-työhönsä mennessään vetää työminän päälle. Hymyilee, jutustelee, myy tehokkaasti, saa kiitettävää palautetta työstään ja persoonastaan niin pomolta, asiakkailta kuin työkavereilta. Ehkäpä ekstro-pomot hakevat kaltaisiaan ja vain puliseva papupata vaikuttaa heidän mielestään tehokkaalta, vaikka se hiljaisempi työmyyrä saisi paljon enemmän tulosta aikaan tekemättä siitä isoa numeroa.
34

Taannoinen työnhakija

Ymmärrät, että myynnillisyys on osa laadukasta asiakaspalvelua = asiakaspalveluksi kutsuttu työ on käytännössä lähes pelkkää tavoitteellista myyntityötä, mitä emme kuitenkaan sano suoraan, koska emme itsekään usko että työ silloin houkuttaisi ketään
29

Nuori ammattilainen

Monessa työhaastattelussa on painotettu, että yritys toivoo hakijan olevan sellainen iloinen, oma-aloitteinen ja aktiivinen. Haussa Todellisuudessa tämä tarkoitti lähinnä että "sopeudut työympäristöösi ja tehtäviisi mukisematta, perehdytystä on turha odottaa ja töitä tehdään muidenkin edestä" :)
30

Tästä tulee näppyjä...

Proaktiivinen vaikuttais olevan nyt trendisana työpaikkailmoituksissa...
24

Myyntitykki

Kyllä se aina pistää naurattamaan, kun työpaikkailmoituksessa haetaan myyjää, joka on "sosiaalinen ja oma-alotteinen". Jos hakemukseen kuvailisi luonnettaan "Olen sosiaalinen, huumorintajuinen ja reipas" niin kyllähän sillä tietysti "olemme lirissä eikä tämä työ kiinnosta ketään"-paikkoihin voi tietysti päästäkin..
34

Suoramarkkinointikielto

Alkaa nykyään olla jo ihan taitolaji se puhelinmyyjien hakeminen. Myyntineuvottelijana se on tainnut jo pitkään olla, mutta löityy sieltä välistä usein mm. varainhankkija, asiakasneuvottelija, asiakaspalvelija (näissä aina sitten se myynnillinen asiakaspalvelu, josta joku jo kommentoi), asiakasvaraaja, ajanvaraaja, myyntiedustaja, toimistotyöntekijä, kauppiasmyyjä, asiakasagentti, aluemyyjä, asiantuntija, menekinedistäjä tai vaikkapa tukineuvottelija. Kovin yritys taitaa olla näillä, jotka hakevat puhelinmyyjää naamioimalla sen tärkeältä kuulostavaksi englanninkieliseksi sanaksi, kuten esimerkiksi "sales agent" tai "sales assistant". Joskus hain itse johonkin firmaan, joka haki asiakaspalvelijaa, joka sitten vastailee asiakkailta tuleviin puheluihin ja esimerkiksi selvittelee laskutuksen ongelmia. Laitoin hakemuksen niin seuraavana päivänä soitettiin "meille ei nyt olekaan avautumassa asiakaspalvelijan paikkaa, mutta kiinnostaisko myyntityö?" Tämä saman firman haku "asiakaspalvelijoista" on pitkän aikaa ollut voimassa ja muutama ystäväni on hakiessa saanut samanlaisen puhelun.
30

tuttu juttu

Totta joka sana. Ja sitten on nämä puhelinmyyntiyhtiöiden naurettavat palkkamallit ja työsopimukset. Toki saatetaan tarjota pohjapalkka, mutta provikoilla tienaa enemmän. Oli miten oli, yleensä työsopimus on niin täynnä kieroja koukeroita, esim jos palkkakaudella ei tule tarpeeksi tunteja täyteen (ei saa olla ainuttakaan poissaoloa), niin palkkaa ei makseta. Sitten on niitä, että jos ei myy tarpeeksi, ei saa ollenkaan palkkaa. Mitä todennäköisimmin pomot vie joka myynnistä hevosen annoksen. Monesti esim. kanavapaketteja kaupatessa myyjä saa noin 20€ kun pomo saa sen 200€. Myyntipuheessa puhutaan useiden satasien säästöistä ilmaisilla lisälaitteilla ja asennuksilla. Tosiasiassa tuotteen hinnaksi voi tulla yli 2000€. Sitten myydään sähkösopimuksia, jotka vähentävät hintaa ehkä noin 5% kuussa, mutta sopimuksen päätyttyä hinnat pomppivat pilviin. Usein sopimusta on mahdoton purkaa ennen määräajan päättymistä ja asia tulee tehdä kirjallisesti. Silloinkin asian käsittelyssä menee kauan ja se voi jäädä kokonaan käsittelemättä. Pomot jatkuvasti hylkää myyntejä mielivaltaisista syistä ja jättää osan laskematta. Ja sitten on vielä näitä pyramidihuijauksen piirteitä hipovat rekrytointipalkkiot. Ja jos rekrytoimasi kaveri rekrytoi/myy hyvin, saat sinäkin siitä palkkaa.
26

Juuri näin

Paras mihin itse olen törmännyt on asiakastietojen päivittäjä. Jostain syystä tästä "päivitystyöstä" tarjottiin kuitenkin provikkapalkkaa...
27

ei aina kohtaa

Haetaan ammattitaitoista kirjanpitäjää, jonka tehtäviin kuuluu myös trukilla ajaminen. Mahtavaa. Kympilläkö tunti?
25

Martsa

Paikalliselle lentoasemalle haettiin palveluvastaavaa. Vastuuhun kuului mm. lähtöselvitysvirkailijana oleminen plus toimistotöitä. Syy miksi en hakenut löytyi ilmoituksen lopusta: onhan sinulla kuorma-autokortti, sillä vastaat itse myös kentän lumitöistä. No jovain! Not.
25

tuikku

Rekrytointikielen klassikko: "Pieni kiire vain piristää".
30

Nuunu

Lähes jokaisessa työpaikkailmoituksessa todetaan, että "tarjoamme haastavan tehtävän". Siis haastavan kenelle? Kun simppeliäkin duunia mainostetaan haastavana, niin vähän ihmetyttää, kuinka osaamaton henkilö siihen onkaan hakusessa. "Kilpailukykyiset edut" on myös kiva klisee, joka ei välttämättä ole totta ollenkaan. Omalla alallani ikuisuuskriteeri on joustavuus, joka tarkoittaa 12 tuntisia työpäiviä ilman ylityökorvauksia.
27

Hakija

"Hymysi ei hyydy kiireessäkään" - Meillä on koko ajan kiire eikä siihen tule muutosta, eli parasta tottua siihen heti kättelyssä. "Työpaikka on savuton/tukee tasa-arvoa/arvostaa monimuotoisuutta/syötä tähän mieleisesi mitäänsanomaton jargon" - Siinä ne edut sitten olikin. "Täydellinen MS-Officen käyttötaito" - Ketään meistä ei kiinnosta opetella tietokoneen käyttöä, joten tulethan tekemään kaikki tietotekniset hommat jotka eivät ammattialaasi edes kuulu.
28

Heikki

Hain rekrytointifirman kautta lipunmyyjän työtä. Työhön haettiin osaavaa ammattilaista, jolla on kokemusta kassatyöstä ja lipunmyyntijärjestelmistä. Lisäksi on osattava kaikki mahdolliset MS-officen ohjelmat, useita kieliä, oltava edustava, asiakaspalvelu, ja myyntihenkinen jne. Tarjosivat "tarvittaessa töihin" sopimusta jossa saattoi olla esim.vain tunti töitä...Haastattelija kysyi ainakin kolme kertaa millainen olen persoonaltani. Ilmeisesti vastaus ei miellyttänyt kun en saanut työpaikkaa, voi hitsi ja harmi!
29

sorrettu työnhakija

Entäpä tämä "Työpaikat opiskelijoille" https://www.facebook.com/stadinopiskelijaduunit/ jossa haetaan milloin minkäkin alan rautaista ammattilaista, mutta opiskelijan palkalla?
27

hmm

Hauskimpia ovat nämä työpaikkailmoitukset, joissa tehtävänimike, koulutusvaatimus ja keskeiset tehtävät eivät mitenkään vastaa toisiaan. Olen kerran jopa ollut työhaastattelussa, jossa haastattelija 10 minuutin jutustelun jälkeen totesi, ettei hän itse asiassa tiedä, millainen henkilö työhön pitäisi palkata.
27

Pottuvarvas

Itse hain juuri korkeakouluharjoittelijan paikkaa, jossa oli vaatimuksena tietyn alan erikoisosaaminen ja graduvaiheen opinnot. Haastattelussa kävi ilmi, että työ oli samaa, jota eräs ystäväni tekee ihan ammattikoulupohjalta, soittelua, tiedostojen vastaanottamista sidosryhmältä ja tietojen viemistä asiakasrekisteriin. Työnkuvankin sain haastattelussa esille vasta itse kysyttyäni asiaa. Jos työ on oikeasti ihan peruskoulupohjalta suoritettavaa (ainoa vaadittava ominaisuus taisi oikeasti olla kyky kommunikoida ihmisten kanssa), niin tarvitseeko siihen ihan oikeasti hakea lähes valmista maisteria? AAARRRGGGh.
25

Tota tota

Omalle kohdalle on sattunut viimeisen kahden viikon aikana todella paljon lauseita tyyliin "omaat 18-vuoden iän". Eihän ikää (tai muutenkaan Suomen kielessä mitään) omata, eikä herätä luottamusta työnantajaa kohtaan kun perus kielioppi ei ole hallussa. Tuonkin kohdan olisi hyvin voinut vain kirjoittaa "olethan täysi-ikäinen"
25

Pök

Se on suomen kieli.
19

TiKaRi

Aina jos työpaikkailmoituksen otsikkokentässä on adjektiivi, on paikassa joku juttu pielessä. Reipas kiinteistöalan ammattilainen, innokas tarjoilija, Joustava asiakaspalvelija, taitava tuotekehitysvastaava... Toinen varma merkki on Caps Lock otsikot.
13

Hups

Puhelinmyyntifirmat ovat ilmeisesti siirtyneet käyttämään ilmausta "esimiesharjoittelija". Tarkemmissa tiedoissa sitten ohimennen mainitaan, että aloitat myyntityöllä. On ne vekkuleita.
14

Anonyymi

Melko hyvin olennaiset kiteytetty! Tässä lisää: http://hellipippanen.blogspot.fi/2016/03/tyoelaman-saannot.html

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.