Sanotaan, että jokainen työpaikka – oli se sitten hyvä tai huono – opettaa tekijälleen jotain arvokasta. Uskon tähän, sillä vaikka kyse olisi opiskeluaikojen hanttihommista tai niin sanotusta harha-askeleesta urapolulla, jotain jokaiselta työpaikalta väistämättä aina jää käteen – muutakin kuin palkkakuitti.

Yksittäisellä työpaikalla opitut asiat saattavat nousta mieleen ja aiheuttaa todellisen ahaa-elämyksen vasta vuosienkin jälkeen, kun samankaltainen tilanne yllättäen toistuu muualla. Enkä opituilla asioilla tässä kohtaa tarkoita tiettyjä taitoja vaan enemminkin työelämän lainalaisuuksia, periaatteita tai käytäntöjä.
 
Omalla kohdallani tuo mainittu ahaa-elämys tapahtui odottamatta hiljattain, sopivasti kevään korvalla, kun keskustelu kääntyi kaveriporukalla kesätyömuistoihin. Työskentelin lukio- ja opiskeluaikoinani alkukeväästä myöhäiseen syksyyn golf-kentän asiakaspalvelussa ”kotikentälläni”, jossa olin kisannut koko nuoruuteni, ja peli, kenttä sekä seuran jäsenistö olivat entuudestaan hyvinkin tuttuja.
 
Kaveriporukkamme kesätyömuistoja ruotivassa juttuhetkessä intouduin kertomaan kerrasta, jolloin ärhäkkä vanhempi vieraspelaajaherra päätti ilmeisesti omaa pettymystään purkaakseen haukkua minut lyttyyn kollegani sekä parin muun pelaajan nenän edessä. Olin tyhmä ja osaamaton tytön heitukka, jolla ei ollut parempaa tekemistä kuin esitellä sääriään toimistossa (oli kuuma kesä ja sortsit vakiovaruste kaikilla kollegoillani). Kaikki tämä vain koska noudatin sääntöjä, jotka kentällämme olivat varsin selkeästi kaikille viestitty, enkä suostunut tekemään tämän hurmaavan herran kohdalla poikkeusta – kuten en muidenkaan.
 
Haukuttuaan minut syyttä lyttyyn herra porhalsi toiminnanjohtajamme pakeille viereiseen toimistoon kovaan ääneen sadatellen, että nyt lähti tytöltä työt alta. Itku kurkussa odotin mitä tuleman pitää ja mielessäni näin jo synkän kohtaloni, sillä asiakaspalvelussahan ”asiakas oli aina oikeissa”, eikö se niin mennytkin? Hetken kuluttua toiminnanjohtajamme ilmestyi paikalle, pyysi herran huonoa käytöstä omasta puolestaan anteeksi ja kertoi, ettei tällä ollut enää asiaa kentällämme sillä hänen työntekijöitään ei kohdella noin. Porttikielto siitä siis rapasahti ja me jatkoimme töitä.
 
Vasta nyt, reippaasti yli kymmenen vuotta tapahtuneesta, heräsin aidosti arvostamaan tuolloisen esimieheni toimintaa. Toki pidin häntä silloinkin reiluna tyyppinä, mutta nyt useamman esimiehen alaisuudessa työskenneltyäni ymmärrän todella, miltä tuntuu kun esimies seisoo takanasi ja pitää puoliasi – aina näin ei nimittäin ole. Ja se jos mikä korpeaa.
 
Jos jotain, niin ensimmäinen kesätyöpaikkani opetti minulle tuen ja arvostuksen merkitystä työelämässä; mikä huikean hieno oppi, joka tulee kulkemaan matkassani lopun työelämääni. Vaikka ymmärsin sen vasta koko merkityksen vasta nyt.
 
Löytykö teiltä vastaavia muistoja tai ahaa-elämyksiä työelämän varrelta – oppeja, joilla on aidosti ollut merkitystä?
 
Paula Narkiniemi
vapaa kirjoittaja
Twitter: @PoolaKristiina

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.