Kesätyökauden käynnistyessä kunnolla on ollut paikallaan neuvoa nuoria työssä aloittavia eri tavoin ottamaan kaikki hyöty irti kesäduunista ja miettimään, mitä käytännön asioita pitää hoitaa ennen ja kesätyörupeaman aikana. Nyt jos koskaan on kuitenkin myös työnantajien aika miettiä, minkälaisena työnantajana omille kesätyöntekijöilleen näyttäytyy.

Kesätyöpaikka voi olla nuorelle ensikosketus työelämään, joten ei ole aivan sama minkälaisen kokemuksen hän jo tästäkin näkökulmasta saa. Se, miten yritys toimii vastuullisena kesätyönantajana rakentuu niin yhtiön toimintaperiaatteista kuin päivittäisestä esimiestyöstä ja arvoistakin. Jo päätös palkata kesätyöntekijöitä kertoo yrityksestä paljon: minkälaisiin tehtäviin kesätyöntekijöitä palkataan ja miten heidän työtään ohjataan sekä mitä heiltä odotetaan.

Ennen kesätyöntekijöiden aloittamista kannattaa kerrata yleiset pelisäännöt kausityöntekijöiden ja työssään mahdollisesti paljon ohjausta vaativien työntekijöiden osalta: ovatko kaikki kartalla kesätyöntekijöiden vastuista ja rooleista, kuka ohjaa ja kuka päättää tehtävien priorisoinnista? Tärkeää olisi, että kaikki ymmärtävät nämä raamit – myös kollegat – jotta itse työ sujuu mahdollisimman jouhevasti eikä työnkuvaan tai vastuisiin liittyviä asioita tarvitse myöhemmin selvitellä.

Vastuullinen kesätyönantaja huolehtii, että kesätyöntekijöillä on sekä selkeät roolit ja tehtävät sekä vastuut, että kaikki tarvittavat dokumentit oikeusturvansa tukena: työsopimus, työaika ja työtodistus sekä tietenkin palkanmaksu tulisi huolehtia reilaan jo hyvissä ajoin. Lisäksi nimetty esimies tai työnohjaaja, joka ymmärtää vastuunsa, pitää olla määriteltynä. 

Kesätyöntekijät jos ketkä ovat mainioita työnantajakuvan rakentajia, jos heistä ymmärretään huolehtia hyvin. Ja toisaalta päinvastoin: sana huonosta työnantajasta kiirii pitkälle, joten ei kannata vähätellä yksittäisen nuoren verkostojen voimaa. Työnantajien kannattaakin pitää mielessä ja ehkä jopa suunnitella, miten kesätyöntekijät voisivat kertoa omasta työrupeamastaan joko omissa some-kanavissaan tai yhtiön kanavissa kesän aikana. Tämä toki edellyttää sitä, että nuori on tyytyväinen kesätyöhönsä ja valmis puhumaan yrityksen puolesta. Ja tätähän tavoitellaan, eikö?

Jos vastuullisen kesätyönantajan rooli mietityttää vielä, käy lukemassa lisää täältä. Tsemppiä kaikille työnantajille kesätyörupeamiin - muistakaa ottaa ilo ja hyöty irti nuorista talenteista!

 

Paula Narkiniemi

Vapaa kirjoittaja

Twitter: @PoolaKristiina