Mindfulness, läsnäolo, tietoisuus, tunneäly, lean, jaettu johtajuus, six sigma, syväjohtaminen ja niin edelleen ovat vahvasti esillä tärkeinä asioina. Mistä voi tietää, mikä on oikeasti toimiva malli, johon pitäisi tarttua? Vai pitäisikö vielä odottaa hetki, jos sitten tulee se oikea vastaus?

Kun pysähtyy hetkeksi miettimään, niin useimpien mallien onnistumisen takaa löytyy tiettyjä perusasioita. Mikään järjestelmä, mikään oppi ei ole sen parempi kuin mitä sitä käyttävät ihmiset ovat. Yksikään järjestelmä tai kone ei toimi, ilman että ihminen saattaa sen toimimaan. Vastaukseksi muodostuukin siis ihminen, ihmisen käyttäytymisen ymmärtäminen ja siihen vaikuttaminen.

Sinun, minun, meidän ja jopa noiden toistenkin onnistuminen muodostuu kolmesta tekijästä. Nämä asiat ovat tärkeysjärjestyksessä, 1. itsetuntemus, 2. toisten ymmärtäminen ja 3. halu onnistua yhdessä. Näistä yksi on suurimmalle osalle meistä yllättävän hankala asia. Nimittäin tuo itsetuntemus. Useimmat meistä (minä mukaan lukien) uskovat ja kokevat, että totta kai me tunnemme itsemme.

Itsetuntemukselle haasteita tuottaa se, että me emme pysty näkemään kahta asiaa; 1. millaisista lähtökohdista ja historiassa olevista kokemuksista muut meitä arvioivat ja 2. millaisia me olemme suhteessa muiden ihmisten keskimääräiseen mittapuuhun. Minulle asia kirkastui, kun erään testin jälkeen ymmärsin olevani empaattisuudessa muista suurelta osin poikkeava. Että minulle luontainen voimakas halu aina auttaa ei olekaan se, miten muut asioista ajattelevat.

Oikea oppi tuleekin siis tuosta itsetuntemuksen parantamisesta. Itsetuntemus muodostaa myös pohjan toisten ymmärtämiselle. Vasta kun me olemme sinut itsemme kanssa, kun tiedämme miten meidän ominaisuutemme ja valmiutemme ovat suhteessa muiden vastaaviin, me oikeasti pystymme ymmärtämään muita ja toimimaan heidän kanssaan. Saatat ajatella, että ei pidä paikkaansa, minähän tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa. Olet oikeassa, mutta se koskee vain osaa ihmisiä. Tutkimukset kertovat, että työelämässä menestyminen vaatii nimenomaan erilaisten ihmisten kanssa toimimista ja siinä onnistumista.

Tiiminä ja organisaationa menestyminen nousee aivan toiselle tasolla, kun osataan hyödyntää ihmisten erilaisuutta. Osataan kuunnella niitä, jotka haastavat meidän ajatteluamme tai pistävät meidät hetkeksi pysähtymään. Erilaisten näkökulmien mukaan ottaminen ja tasapainon löytäminen erilaisten toimintamallien välillä on vaativaa työtä. Siinä onnistuminen koettelee hermoja, kärsivällisyyttä (muistatko vielä, miten joltain ihmiseltä ei millään meinannut saada päätöstä johonkin asiaan?) ja joskus onnistuminen vaatii hieman aikaakin. Onpa siis käytössä millainen johtamisjärjestelmä tai toimintafilosofia niin parempiin tuloksiin pääseminen tarkoittaa ihmisten osaamisten ja valmiuksien hyödyntämistä laajasti. Tuossa onnistuminen vaatii tiedostamisen ja tunnistamisen lisäksi halua tehdä yhteistyötä.

Onneksi me oikeasti voimme valita, mitä ajattelemme, millaisen asenteen päästämme mielessämme valloilleen. Olisiko tänään se päivä, jolloin lähdet rakentamaan itsellesi parempaa tulevaisuutta ja mukavampaa työpaikkaa? Sen voi aloittaa vaikkapa miettimällä 5 minuuttia sitä työpaikan hankalinta ihmistä, mikä hänen toiminnassaan oikeasti tuntuu hankalalta ja miksi se nyt sitten on niin hankalaa? Ehkä huomenna sitten voittekin keskustella tuosta tekijästä niin, että se mikä oli hankalaa, muodostuukin uudenlaiseksi mahdollisuudeksi?

PS. Haluatko parantaa itsetuntemustasi? Käytä apuna kahta työkalua, ja pääset pitkälle. Luotettavan persoonallisuustestin tekeminen ja tuloksen läpikäynti asiantuntijan kanssa muodostaa pohjan. Säännöllinen palautteen kerääminen työyhteisöstä ja palautteesta keskusteleminen auttaa sinua kehittymään paremmaksi.

Kari I. Mattila, Johtajuuden kehittäjä, Improving Your leadership
www.johtajuustaito.fi
fi.linkedin.com/in/kariimattila

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.