Lapsen tai lasten kanssa kotiin jääminen tuntuu monesta kauan kaivatulta tauolta työelämästä, mutta monelle työstä pidemmäksi aikaa irrottautuminen näyttäytyy jopa ahdistavana - tipunko kelkasta?

Toiselle on aivan ok irrottautua työelämästä kokonaan useammaksi vuodeksi kotiin lasten kanssa, mutta jos olet kuten itse olin, ja mietit miten pysyä kyydissä hoitovapaallakin, tämä kirjoitus on sinulle. Sen tarkemmin puuttumatta syihin työelämässä kiinni pysymisen tarpeeseen tai sen mahdolliseen puutteeseen, aion jakaa omat kolme kikkaani työvireen säilyttämiseen hoitovapaallakin. Nämä toimivat itselläni, toivottavasti niistä on apua jollekin toisellekin.

1. Aseta tavoite

Olen vakaa tavoitteisiin uskoja, niin työelämässä kuin vapaallakin. Uskon, että omaa tekemistä on helpompi jäsentää ja asioita saada aikaiseksi kun on selkeä tavoite. Jäädessäni vanhempainvapaalle, asetin itselleni muutaman työhön liittyvän tavoitteen: pidän itseni aktiivisena myös ammatillisesti somessa, seuraan alan tapahtumia viikottain ja jatkan tämän blogin kirjoittamista. Ei kovin vaativaa, mutta selkeää ja helposti toteutettavissa olevaa - ja toimi.

2. Pysy yhteyksissä - edes puolihuolimattomasti

Silloisella työpaikallani kävi melkoinen myllerrys hoitovapaani aikana, mutta pysyin hyvin muutoksista kärryillä pitämällä aktiivisesti yhteyttä kollegoihin. Osallistumiset tiimipäiviin ja muihin työpaikan     satunnaisiin rientoihin taas pitivät itseni osana joukkoa - ja toivat toivottua taukoa vauva-arkeen. Palatessani reilun vuoden jälkeen töihin en ollutkaan kovin kujalla tapahtumista kun ne oli minulle briiffattu jo matkan varrella useampaan otteeseen.  

3. Keksi mielekästä työnkaltaista tekemistä

Itselleni tämä tekeminen oli sekä tämän blogin kirjoittamista että satunnaisten keikkatöiden tekemistä silloiselle työnantajalleni. Saatoin tehdä kirjoitushommia lapsen nukkuessa ja koska aivoni kaipasivat muutakin haastetta kuin vauva-foorumien keskusteluita, sain haastetta tällä tavoin. Vaikka kyse ei ollut kuin muutamista tunneista viikossa, piti aktiivisuus myös mieleni aktiivisena.

Uskon, että töihin palaaminen vapaan jälkeen onnistui niinkin luontevasti ja stressittömästi juurikin siksi, että olin pitänyt itseni aktiivisena myös työelämän osalta poissa oloni aikana. Kuitenkin, jokainen tekee juuri kuten itselle parhaiten sopii - tämä sopi minulle.

 

Paula Narkiniemi

vapaa kirjoittaja

Twitter: @PoolaKristiina