Oletko koskaan miettinyt miksi tapahtumissa, illanvietoissa tai vaikka työpaikan kesäjuhlissa istut aina saman ihmisen viereen? Oletko koskaan pohtinut, miksi ravintolan valinta on vaikeaa tai miksi ihmiset menevät vuosi toisen jälkeen aina samaan paikkaan lomailemaan?

Syy on hyvin yksinkertainen, mukavuusalue.

Toimintaamme ohjaavat tavat, joita ovat muokanneet vanhempamme, kasvuympäristömme ja oma eletty elämä. Matkan varrella näistä kertynyt yhteissumma tekee meistä sen, mitä olemme ja määrää, miten toimimme.

Mukavuusalue on siis tavallaan ympyrä, joka piirtyy niiden asioiden ympärille, joita meidän on helppo suorittaa ilman ylimääräistä energiaa.

Lähtökohtaisesti jokainen meistä on laiska. Teemme asioita samalla kaavalla, koska se on helpompaa. Jos nyt mietit, että eihän tuo pidä paikkaansa, kysypä itseltäsi, miksi syöt aina saman aamiaisen, miksi ajat aina samaa reittiä töihin tai miksi istut aina tutun viereen verkostoitumistapahtumissa? Koska se on meille helpompaa.

Mukavuusalueella pysyminen on todella helppoa. Siksi keksimmekin helposti kymmeniä syitä, miksi emme voi laihtua, oppia uutta kieltä tai vaikkapa kokeilla uutta myyntitaktiikkaa. On helpompi keksiä syitä kuin astua mukavuuskehän ulkopuolelle.

Mukavuusalueelta poistuminen ei kuitenkaan tarkoita aina totaalista elämänmuutosta tai stressitason äärimmilleen viemistä. Sieltä oman turvaringin sisältä ulos astuminen saattaa tarkoittaa vaikka sen tutun ja turvallisen lounasravintolan vaihtamista toiseen.

Jos olet vaikka vannoutunut lihansyöjä, kokeile kasvisravintolaa tai verkostoitumistapahtumissa istu täysin vieraiden ihmisten pöytään.

Miksi meidän pitäisi elämässämme astua usein mukavuusalueen ulkopuolelle?

Joka kerta, kun uskaltaudumme kokeilemaan asioita eri tavalla, astumme mukavuusalueen ulkopuolelle. Mitä useammin uskallamme sen tehdä, sitä nopeammin kasvatamme omaa mukavuusaluettamme. Tuntemattomasta ja uudesta syntyykin pikkuhiljaa turvallista ja tuttua, jälleen oman mukavuusalueen tavaraa.

Kun teet reviirisi laajennusta jatkuvasti, huomaat kuinka uuden kokeileminen helpottuu. Alat tehdä asioita toisella tavalla ja samalla kehität itseäsi.

Astu rohkeasti ulos omalta mukavuusalueeltasi. 

Kirjoittaja Pasi Rautio on myyntikuiskaaja, markkinoinnin apumies ja yrittäjyysvalmentaja.

Lisää Pasin ajatuksia löydät osoitteesta PasiRautio.fi

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.