Tapaamani monet nuoret myyjät kertovat haluavansa parissa vuodessa esimiestehtäviin. Perusteluista nousee kaksi asiaa ylitse muiden; pääsee johtamaan ihmisiä ja saa valtaa tehdä päätöksiä. Ja mikä tärkeintä saa esimiesasemaa viestivän käyntikortin. Uusi esimies voi ottaa auktoriteetin joko vahvalla ammattiosaamisella tai taitavalla henkilöjohtamisella. Suurin haaste on useimmiten jälkimmäisessä ja pahimmillaan se näyttäytyy kylmänä numerojohtamisena ts. takaraivoon kasvavana silmänä, mikä tuijottelee historian masentavia lukuja. Ne eivät kuitenkaan tuijottelemalla muutu vaan painopiste on saatava toiminnallisiin tavoitteisiin sekä ihmisten kannustavaan tukemiseen.

Mihin esimiestä tarvitaan?

Esimiehen tärkein tehtävä on varmistaa alaistensa menestyminen omassa työssään. Hänellä ei ole mitään tärkeämpää tehtävää, eikä hän voi menestyä muuten kuin alaistensa välityksellä. Tämän vuoksi esimiehen tulee aidosti olla kiinnostunut ihmisten auttamisesta ja menestymisestä – toiset ensin. Oma menestyminen tulee aikanaan sivutuotteena. Johtavalla on oltava selkeä näkemys kokonaisuudesta sekä siitä mikä kunkin alaisen toiminnassa on oleellista suhteessa siihen.  Hän on parhaimmillaan taustalla hääräävä luottopakki, joka raivaa esteitä alaisensa tavoitteiden saavuttamiseen ja rokottaa heitä positiivisuusseerumilla hädän hetkillä.

Hyvä itsetuntemus ja terve itsetunto

Peruslähtökohta hedelmälliselle johtamistyölle lähtee esimiehestä itsestään. Hänen on tunnettava personallisuutensa sekä luontainen toimintatapansa perusteellisesti. Esimiehen on hallittava persoonallisuus niminen soittimensa läpikotaisin. Kaikkien kohtaamistilanteiden jälkeen hänen on peilattava tapahtunutta persoonallisuutensa valossa. Tähän peilaamiseen soveltuu ainoastaan täydentotuuden peili. Mikä toimi, mikä ei ja miksi? Mitä monistan jatkossa ja mitä kehitän? Näin hän kehittyy jokaisessa kohtaamisessa.

Miksi muuttuminen on vaikeaa?

Persoonallisuuden väitetään olevan hyvin pysyvä ja sillä on taipumus aikaansaada omanlaisensa käyttäytyminen. Tämän lisäksi ihmisen aivot pyrkivät automatisoimaan mahdollisimman paljon toimintoja. Aivoihin syntyneitä automatisointeja/kytkentöjä ei voida millään purkaa. Ainoa tapa on rakentaa niiden päälle uudet kytkennät uuden tavan tuottamilla toistuvilla mielihyvän tunteilla. Tämän vuoksi uusi toimintatapa ei synny kertakertomalla, vaan pitkän ajan kuluessa. Monet tarvitsevat tähän ulkopuolisen valmentajan, jotta homma ei jäisi puolitiehen.

Oikea polku urallesi

Esimiesura ei missään tapauksessa ole mikään autuaaksi tekevä, eikä sitä kannata hinnalla millä hyvänsä tavoitella. Erityisesti välijohdossa työskentelevät toimivat sanan mukaisesti puun ja kuoren välissä. He vastaavat yrityksen suuntaa määräävien asioiden toimeenpanosta ja se on haasteellista sekä pitkäjänteistä puurtamista.  Ylhäältä kuuluu ”toimeenpane” ja ”lisää” alhaalta ”miksi minun pitää” ja ”enempää ei irtoa.”  Tätä se on päivästä toiseen ja vuodesta vuoteen. Jos tämä asetelma tuntuu epämukavalta, suosittelen muuta kuin esimiestehtävää. Huippuasiantuntijat ovat monesti huomattavasti arvostetumpia kuin linjaesimiehet.

Miten coaching auttaa esimiehenä kasvamista?

Kiinalainen sananlasku sanoo: ”Sen minkä kuulet, sen unohdat. Sen minkä näet, sen muistat. Sen, minkä teet, sen osaat. Coaching-prosessi linkitetään tiiviisti omaan vastuualueeseen ja siinä esimies pääsee itse kokemaan omien oivallusten voiman ja synnyttämistavan. Samanlaista lamppujen sytyttelyä hänenkin tulisi alaistensa johtamisessa käyttää, jolloin saadaan ratkaisu ja motivaatio samassa paketissa johdettavalle. Ulkopuolinen ammattilainen pystyy myös objektiivisesti arvioimaan luotettavasti kohdehenkilön lähtötilannetta ja luontaista toimintatapaa. Ja mikä tärkeintä coaching pidentää potentiaalisten esimiesten pysymistä yrityksessä sekä parantaa merkittävästi hänen tiiminsä työilmapiiriä.

Uskaltaudu, jos uskallat

Esimiestyötä voi hyvin verrata sinfoniaorkesterin kapellimestarin työhön. Ammattimuusikkoina kaikki osaavat soittaa, mutta kapellimestari johtaa kokonaisuutta yksilöiden kautta. Hän vastaa siitä, että jokainen yksilö tekee harmonisen kokonaisuuden saavuttamiseksi oma maksiminsa. Esimiestyö on tässä ajassa todellinen kutsumusammatti, mutta ole hereillä, ettet kuuntele väärien seireenien kutsua.

 

Pekka Vilhunen, myynnintekijä, Sertifioitu Coach (ICF)

Interim Sales Oy


 www.myyntipumppu.fi

 

 

 

 

 

 

 

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.