Työhaastatteluiden klassikkokysymykset ”kiusaavat” työnhakijoita tasaiseen tahtiin – eiväthän ne muuten klassikoita olisikaan. Mutta ansaitsevatko klassikot edelleen paikkansa nykypäivän työhaastatteluissa?

Yleisimmät työhaastattelukysymykset ansaitsevat statuksensa klassikoina joko koska ovat yksinkertaisesti toimivia, tai koska niiden kysymiseen on vain yksinkertaisesti totuttu eikä niiden tarpeellisuutta kyseenalaisteta, vaikka ehkä pitäisi. Jälkimmäiset putoavat mielestäni työelämästä muutenkin tuttuun laariin ”koska näin on tehty ennenkin”.
 
Tiettyjä työhaastattelukysymyksiä tunnutaan kysyvän ikään kuin tavan vuoksi, miettimättä sen tarkemmin, onko kysymyksellä saati vastauksella edes mitään väliä kyseisen työpaikan kohdalla. Ikään kuin osa haastattelijoista yksinkertaisesti googlaisi ”yleisimmät työhaastattelukysymykset” ja lähtisi sen kummemmin asiaa pohtimatta haastattelemaan.
 
Rekrytoinnissa jos missä tuntuu olevan vallalla tapa ”periä” toimintatavat suoraan joko omista kokemuksista tai kollegoilta – työhaastatteluita kun tekevät sekä aiheeseen nimenomaan vihkiytyneet ammattirekrytoijat että ihan tavalliset työntekijätkin. Käytäntöjen kirjo on siis sen mukainen ja kokemuksen puutteessa on helppo turvautua tuttuihin toimintamalleihin – työhaastatteluissa yleensä niihin klassikkokysymyksiin. Niin kauan kun haastatteluissa toistetaan mallia, joka opitaan omista aiemmista haastatteluista, ei muutosta yleisiin käytöntöihin juurikaan synny.
 
Samaan tapaan kuin aina peräänkuulutan työnhakijoilta hakemuksilleen personointia ja panostamista jokaiseen hakemukseen erikseen, tulisi työhaastatteluita tekevienkin miettiä, mitä ja miksi oikein kysyn näitä kysymyksiä? Onko vakiintunut kysymyspatteristo vain tapa? Työhaastattelu on merkittävä osa rekrytointiprosessia ja uuden työntekijän palkkaaminen iso panostus, joten miksi parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseen ei olla valmiita myös panostamaan hieman aikaa ja vaivaa?
 
Mitä jos seuraavalla kerralla esittäisit sellaisia haastattelukysymyksiä, joihin vastaaminen kertoo hakijan soveltuvuudesta nimenomaan teidän organisaatioonne? Klassikoilla on – syystäkin – paikkansa työhaastattelussa, mutta vain jos niistä on aidosti hyötyä.
 
Paula Narkiniemi
vapaa kirjoittaja
Twitter: @PoolaKristiina

 

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.