Työpaikan kulttuuri vaikuttaa merkittävästi siihen, miten kohtaamme epäonnistumiset. Ilman psykologista turvallisuuden tunnetta pelko epäonnistumisesta saattaa kasvaa möröksi, jota lopulta vältellään viimeiseen asti – silläkin uhalla, että tekemisiä aletaan piilotella, tuloksia siloitella tai jätetään asioita kokeilematta ja lopulta tekemättä.

Tiimi, jossa vallitsee luottamus ja psykologinen turvallisuus, työntekijät voivat ilmaista huolensa ilman pelkoa tuomitsemisesta. Samoin uusien ideoiden esittäminen ja niiden kommentointi sujuvat terveessä ilmapiirissä. Tällainen ilmapiiri ja kulttuuri taas ruokkivat tiimin ja yksilön kokeilunhalua, sillä pelko epäonnistumisen mukanaan tuomasta häpeästä on pieni. Tuskin kukaan tieten tahtoen haluaa epäonnistua, saati tulla noitavainotuksi jos niin käy.

Epäonnistuminen kulkee usein seuraavaa rataa: ensin kielletään, että mitään on koskaan tapahtunutkaan, sitten syytä etsitään muualta kuin itsestä tai omasta tiimistä, jonka jälkeen tosiasiat yleensä palauttavat epäonnistujat hyväksymään että nyt tuli mokattua. Lopulta tiimin on pakko hyväksyä velvollisuutensa korjata epäonnistuminen, mutta vasta kun he ottavat siitä omistajuuden, voidaan katsoa että epäonnistuminen on käsitelty.

On helppo nähdä, miten monella työpaikalla muiden syyttelyn kierre jää päälle ja jos epäonnistumisia ei käsitellä loppuun asti, tunnelma ja oppimisen käyrä lässähtävät. Jotta epäonnistumisesta ei tulisi mörköä, tiimin vetäjällä on merkittävä rooli psykologisen turvallisuuden rakentamisessa – se ei tapahdu yön yli ja kestää aikaa rakentaa luottamus kaikkien tiimissä työskentelevien välille, mutta lopputulos on vaivan väärti.

Miten teillä suhtaudutaan työpaikalla epäonnistumisiin – saako niitä tehdä vai ei?



Paula Narkiniemi
vapaa kirjoittaja
Twitter: @PoolaKristiina