Etätyö nousee tapetille aika ajoin, välillä värikkäänkin keskustelun saattelemana. Itse olen viime aikoina jumiutunut pohtimaan, mikä siinä oikein on niin hankalaa.

Matka teollistumisen alkuajoista nykypäivän flexi- ja etätyöhön tuntuu lähtökohtaisesti melkoiselta harppaukselta - ja sitä se toki onkin. Välillä kuitenkin tuntuu, että vaikka kaikki mahdollisuudet ja työkalut etätyölle on työntekijöiden ulottuvilla, jokin ajatusmalleissa edelleen haraa vastaan. Yritys saattaa rummuttaa edelläkävijyyttään joustavissa työtavoissa, mutta käytäntö osoittaakin ihan muuta. Jos osa esimiehistä tai yrityksen johdosta ei aidosti ”usko” etätyöhön, syntyy helposti sisäisiä klikkejä ja jopa kyttäämistä. Mutta mistä tämä vastahakoisuus sitten johtuu? Uskotaanko edelleenkin sokeasti siihen, että työntekijä on tehokkaimmillaan fyysisesti työpaikalla tiettynä työaikana? 

Edelleenkin törmään usein puheissa niihin kommentteihin etätyöstä, joissa etätyön ajatellaan olevan yhtä kuin vapaata. Näitä kommentteja satelee niin työntekijöiltä kuin työnantajiltakin. Välillä naureskellaan kun kerron olevani etänä, että niin, vapaata vietät. Ei, en vietä vaan teen töitä. Miksi sitten etätyö nähdään usein nimenomaan riskinä ja työntekijän mahdollisuutena laiskotteluun? Eikö samainen laiska työntekijä laiskottelisi sitten toimistollakin kellokortin kiltisti kliksuttaessa? Onko tehokkuus ja aikaansaaminen kiinni fyysisestä olinpaikasta? Typerältähän tämä perustelu kuulostaa. Joko työmoraalia on tai ei ole, ei se paikasta ole kiinni. 

Olin aikanaan töissä tiimissä, jossa etätyö kiellettiin koko tiimiltä yhden työntekijän käytettyä etätyötä rankalla kädellä väärin ja jäätyä kiinni siitä. Meille muille, jotka hyödynsimme etätyön usein nimenomaan mahdollisuutena saada aikaan enemmän kuin avokonttorin hälinässä, yksi mätä omena pilasi koko korillisen. Ja vaikka tämä yksilö pian vaihtoikin työpaikkaa, meille jäi huono maine etätyöntekijöinä eikä tätä ”etuutta” koskaan palautettu. Olen kuullut myös erinäisistä keinoista koittaa kontrolloida etätyötä, kuten työlistoista, joissa kerrotaan mitä etäpäivänä aikoo tehdä ja jotka pitää toimittaa pomolle ennen suunniteltua etätyöpäivää. Samaisia pomoja ei kuitenkaan pätkääkään kiinnosta, mitä alaiset puuhaavat niinä kaikkina muina viikon työpäivinä kun ovat toimistolla. Melkoista kaksinaismoralismia, eikö? 

Eikö etätyössäkin kyse ole nimenomaan luottamuksesta - sitä joko on tai ei ole. Jos työyhteisössä ei ole luottamusta, ei siellä toimi vuorovaikutuskaan, ja jos vuorovaikutus ei toimi, syntyy usein epätietoisuutta, eripuraa ja lopulta huono ilmapiiri. Jos esimies luottaa alaisiinsa silloin kun nämä työskentelevät fyysisesti toimistolla, mihin tämä luottamus katoaisi jos työntekijä siirtyisikin työskentelemään fyysisesti jonnekin muualle? Ja jos taas luottamusta ei ole, sen ratkaisemiseen ei auta työntekijöiden menemisten rajoittaminen vaan aivan muut keinot. 

Mitä mieltä sinä olet, mikä siinä etätyössä on niin hankalaa edelleen?

 

Paula Narkiniemi

Vapaa kirjoittaja

Twitter: @PoolaKristiina