Valitettavasti yhä useammin kuulee keskusteluja, joissa kerrotaan omasta työnhakuprosessista. Pätevä tekijä on saanut maailman myllerryksessä kylmästi kenkää. Toiveissa on löytää uutta tehtävää ja mahdollisimman nopeasti.

Jos aiemmissa töissä ei ole ollut suoraan myynnin ja markkinoinnin kanssa tekemisissä, sananparsissa esiintyy lause ”en mä ainakaan myyntiä halua tehdä”. Myynti nähdään liian usein edelleen tyrkyttämisenä ja silmissä vilkkuu 80-luvun autojobbari kiiltävine nahkatakkeineen. Markkinointi koetaan vain yritysten tehtäväksi, yllään astrofysiikan mystinen huntu.

Harva tulee ajatelleeksi, että juuri työpaikankin metsästys on sitä myyntiä ja markkinointia parhaimmillaan.

Tuote täytyy olla kunnossa. Markkinointikanavat kannattaa varata ja viilata kuntoon. Blogi, LinkedIn, Youtube ja muut sosiaalisen median kanavat täytyy valjastaa työhön. Kuvat ja markkinointiviestit suunnataan ostajalle, eli sille potentiaaliselle työnantajalle. Täytyy uskaltaa kehua itseään ja nostaa oikea viesti oikealle ostajalle esiin. Pitäisi vähän myydä, you know.

Tässä tullaankin kysymykseen, paljonko sitä pintaa pitää vahata ja kiillottaa, kulumia piilottaa ja peltiä silottaa. Kuinka paljon voi itseään kehua retostaa.

Viiden vuoden aikana meillekin on useampi myyjä halunnut töihin. Lisäkäsiä olisi matkan varrella tarvittu, mutta rahkeet eivät olisi tuhansien eurojen kuukausipalkkaan riittäneet. Myyjiä kävi istumassa kahvilla ja kertomassa kuinka erinomaisia luukuttajia ovat. Tietoa ja taitoa riittäisi loputtomiin.

Jokaiselle kerroin mielelläni antavani käyttöön puhelimen, koneen ja loputtoman tuen markkinoinnissa. Työt olisi saanut aloittaa heti ja palkkaa olisin maksanut jokaisesta valmennuskeikasta. Kerroin rehellisesti, että mahdollisuutta ei kuukausipalkkaa ole heti maksaa, mutta omalla tekemisellä saa tienata myymällä niin paljon kuin haluaa. Yksikään ei tarttunut koukkuun.

Liian täydellinen tarina supermyyjästä osoittautui epätodeksi.

Elokuussa palkkasimme ensimmäisen työntekijän. Ensimmäinen rekrytointi osui onneksi kohdalleen. Valinnassa toki auttoi hänen työharjoittelunsa meillä puolitoista vuotta sitten.

Etsimme tekijää ensin myös mollin sivuilta ja ammattikorkeakoulujen rekrysivuilta. Liian täydelliset ihmiset hakivat työpaikkaa. Kukaan ei erottunut tarpeeksi massasta. Kaikki olivat mukavia, nopeita, nokkelia, positiivisia ja hyvällä, nuorekkaalla asenteella varustettuja.

En tiedä mikä headhuntereita ja rekrykonsultteja kiinnostaa, mutta minusta säröttömyys ei toimi. Vähän samalla tavalla, kun kohtaat verkossa uuden tuotteen. Mainospuheiden perusteella paketti, jota sinulle tarjotaan on vähän liian hyvää ollakseen totta. Epäilyksesi herää, eikö?

Kierrän kouluissa puhumassa nuorille asenteesta, motivaatiosta, tavoitteista ja yrittäjyydestä. Annan joka keikalla viisi vinkkiä, joilla kesätyöpaikka irtoaa satavarmasti. Viime viikolla minulta kysyttiin, voiko CV:hen muka kirjoittaa omista kehitysalueistaan. Siis heikkouksista. Vastasin silmiä räpäyttämättä, että voi. En tiedä mitä oppikirjat sanovat, mutta seison sen takana.

Palkkaan jatkossakin ihmisen, joka uskaltaa myöntää ääneen heikkoutensa ja kehittymisen paikkansa. Palkkaan sellaisen tekijän tuhat kertaa varmemmin kuin paketin, joka on liian hyvää ollakseen totta.

Erotu massasta, kerro vahvuutesi ja kehitysalueesi. Ole ihminen. Meissä jokaisessa pitää olla hiukan säröjä joihin tarttua kiinni. Myy, esittele, markkinoi. Ole rohkea.

Kirjoittaja Pasi Rautio on myyntikuiskaaja, markkinoinnin apumies ja yrittäjyysvalmentaja.

Lisää Pasin ajatuksia löydät osoitteesta PasiRautio.fi