Matka työhaastatteluista, joissa hakijaa tentataan suorastaan kuulustelumaisesti keskusteleviin tapaamiisiin, joissa haastattelutilanne on aidosti vuorovaikutteinen ja ”kahden kauppa”, on ollut pitkä. Ja vaikka perillä ei olla monessa yrityksessä vieläkään, on suunta sen verran selkeä, että paluuta kuulustelevaan haastattelutyyliin tuskin aivan heti nähdään – ja hyvä niin.

Keskustelin jonkin aikaa sitten erään rekrytointiasiantuntijan kanssa työhaastatteluista, joita hän järjestää yrityksessään kymmeniä ja taas kymmeniä vuosittain. Hän totesi, että työhaastattelussa nykyään yhä enemmän haetaan nimenomaan sopivia synergioita hakijan ja rekrytoivan yrityksen välillä – ei niinkään eksaktia sopivuutta pelkkien taitojen tai persoonan perusteella, vaikka ne ilmoituksessa olisikin listattu tarkkaan. Vaikka kyseinen rekrytoija työskenteleekin pääasiassa asiantuntijatehtäviin hakevien ammattilaisten kanssa, on trendi mielestäni enemmän kuin positiivinen.

Ideaalitilanteessa työhaastattelussa kumpikaan osapuoli ei joudu ”ylimyymään” omaa erinomaisuuttaan, vaan tunnustelu on molemminpuolista ja aidosti molempien etuja ajavaa. Ei ole hyväksi yritykselle eikä sinne palkattavalle henkilöllekään romantisoida tehtäviä tai työkulttuuria, sillä vaikka rekrytoija saattaisi pitää jotain asiaa puutteena, voi se päinvastoin olla hakijan mielestä plussa. 

Viime kädessä ylimyymisestä kärsivät molemmat osapuolet: joko yritys jää harmissaan katsomaan kun pettynyt koeaikalainen katoaa horisonttiin ovet paukkuen tai toisinpäin. Kuitenkin tuntuu vahvasti siltä, että haastattelutilanteista usein puuttuu maalaisjärki ja realismi – taivaanrantaa maalataan isolla pensselillä tilanteissakin, joissa rekrytoija tietää, ettei haastateltavalle henkilölle todellisuudessa riitä sopivia haasteita, mutta koska tyyppi on niin hyvä, pitää se jollain keinolla saada taloon. Ja kyllähän me tiedämme, miten nämä jutut usein päättyvät.

Ehkä työhaastatteluiden pitäjien – ja miksei haastatteluun kutsuttujenkin – pitäisi suhtautua tilanteeseen samaan tapaan kuin ensimmäisiin treffeihin sen seuranhakupalstalta löydetyn tyypin kanssa: tiedät kaverista kuvan lisäksi palttiarallaa yhtä paljon kuin cv:kin paljastaa. Eihän siinäkään kaikkien kanssa klikkaa, mutta silloin se myös kerrotaan eikä turhaa lupailla liikoja ja jatketa vain, koska ”paperilla” tyyppi vaikutti hyvältä. 

Paula Narkiniemi

Vapaa kirjoittaja

Twitter: @PoolaKristiina

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.