Voiko kukaan olla työelämässä korvaamaton? Mielestäni ei. Siksi vastaan on turha hangoitella.

Tiedättehän sen hetken, kun toimiston todellinen tehopakkaus ottaa ja irtisanoutuu? Tyyppi, jonka varassa ovat olleet niin budjetit kuin projektitkin. Hetkeksi mielen valtaa suoranainen shokki ja epätoivon tila, jossa muu tiimi kauhistelee, että mitenkä tässä nyt sitten pärjätään. Etenkin kun millään ei ehditä rekrytoida yhtä hyvää tyyppiä lähtijän tilalle ennen tämän viimeistä päivää. Kuka perehdyttää uuden? Miten lähtijän työt hoidetaan tällä välin ja millä ajalla? Ja löytyykö yhtä hyvää ylipäätään?
 
Näitä tilanteita on osunut kohdalleni yksi jos toinenkin, ja joka kerta niistä on selvitty – yllättävän hyvin jopa. Lopulta työt jaetaan, priorisoidaan ja hommat saadaan rullaamaan kollegan lähdöstä huolimatta. Eikä lopulta mene aikaakaan kun tilanteeseen totutaan, sen kanssa opitaan elämään ja viimein lähtijää tuskin edes muistetaan.
 
Kuulostaa karulta, mutta fakta on, ettei kukaan meistä ole korvaamaton työpaikallamme. Paitsi ehkä se yksi painoalalta tietämäni tyyppi, joka aidosti on Suomen ainoa oman työnsä osaaja, joten häntä ei käy korvaaminen ihan hetkessä. Muuten meille muille löytyy kyllä seuraaja – en väitä että aina parempi tai välttämättä yhtä hyväkään, mutta korvaamattomia emme ole.
 
Miksi sitten niin moni työskentelee täysin päinvastaisella logiikalla? Miksi töihin raahaudutaan pää kainalossa kun pitäisi olla sairaslomalla, tai ahdistutaan ennen lomaa siitä etteivät tuuraajat kuitenkaan osaa mitään. Ja töitä painetaan enemmän kuin olisi terveydelle hyväksi. Kyllä te tiedätte kupletin juonen, ja itsekin olen tähän syyllistynyt. Kunnes ymmärsin, että minutkin voi helposti korvata – ja onkin korvattu. En usko, että perääni on itketty sen enempää kuin minäkään muiden lähtijöiden, vaikka kuinka olisi hetken ahdistanut ajatus töitteni kohtalosta.
 
Uskon, että siitä siinä lopulta onkin kyse: lähtijän omasta kokemuksesta, ettei näitä hommia kukaan muu voi hoitaa yhtä hyvin. Tai ylitöissä kynttiläänsä molemmista päistä vuosia polttaneen kohdalla pelosta, ettei olekaan korvaamaton. Että kaikki vaiva ja uurastus on lopulta ollut turhaa, korvaaja kun löytyy aina.
 
Ihanat, jopa rakkaat kollegat ovat asia erikseen – tyypit, jotka tekevät pelkällä olemuksellaan päivästä hyvän. Heitä jään aina kaipaamaan, mutta jos puhutaan puhtaasti pelkästä työstä ja työsuoritteesta, sen osaa kyllä joku muukin hoitaa. Mitä mieltä sinä olet, voiko kukaan olla korvaamaton työssään?
 
 
Paula Narkiniemi
vapaa kirjoittaja
Twitter: @PoolaKristiina
 

 

Kommentit

17

Duunari

Jos on kyse vain työstä, niin tuskin kukaan on korvaamaton. Mutta kun kyse on myös ihmisistä, niin jokainen on. Työ on vuorovaikutusta ja ihmissuhteitakin. Kyllä ne työt aina jotenkin menee, hyvin tai huonosti, mutta mielekkyys siitä saattaa lähteä, kun mukava työkaveri lähtee. Sen vaikutusta lopulta siihen työhön ja tuloksiin voi olla vaikeampi arvioida. Noin pitkässä juoksussa.

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.