Negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta ja positiivisuus taas positiivisuutta. Mutta niin tekee myös motivaatiopula.

Mitä tehdä, kun kollegan motivaatiopula omaa työtään kohtaan alkaa vaikuttaa myös ympärillä oleviin? Tiedättehän, mistään ei jaksa innostua, kaikki on huonosti eikä duuni yksinkertaisesti nappaa. Moni toteaa tässä kohtaa, että mitä sitten, jokainen vaikuttaa lopulta vain omaan työhönsä, joten miksi murehtia kollegan huonosta kaudesta. Nii-in, jos kollegan motivaatiopula ei alkaisi pikkuhiljaa koskettaa yhä enemmän myös omaa työtä. Kaikelle on rajansa, myös toisen pelastamiselle.

Missä kohtaa on ok ihan kunnolla puuttua toisen huonon asenteen aiheuttamaan huonoon fiilikseen työpaikalla, ja erityisesti, kenelle asia kuuluu? Esimiehelle toki, mutta yleensä tällainen ”kantelu” vaatii taakseen jo jonkin verran kunnon perusteita – ihan pelkällä ”mustatuntuu”-perustelulla ei taida päästä kovin pitkälle, omia kasvojaan menettämättä. Miten asian ylipäätään voi ottaa puheeksi esimiehen kanssa ilman, että leimautu juurikin kantelijaksi tai toisen mustamaalaajaksi?

Toki, jos tilanne on äitynyt jo pahaksi, olisi suorastaan kummallista, jos vain yksi työntekijä olisi asian huomannut. Yleensä tällaiset tilanteet aistii herkästi. Pitkän aikaa kollegaa tekisi mieli vain kannustaa ja yrittää pelastaa hankalista tilanteista, mutta kun keinot alkavat loppua eikä valoa näy tunnelin toisessa päässä, alkaa toisen motivoinnista hiipua omakin motivaatio. Mikä siis neuvoksi?

Yleensä suosin suoraa puhetta – parempi pamauttaa asia tiskiin kertalaakista kuin jäädä hautomaan sitä. Mutta tässä kyse ei olekaan niin kovin yksinkertaisesta asiasta. Kollegan motivaatiopulan taustalla voi olla vaikka mitä, eikä muurahaispesää tekisi mieli sohaista.

Mitä te suosittelisitte? Kannustavaa puhetta, kunnon ravistelua tai jotain ihan muuta?

Paula Narkiniemi

Vapaa kirjoittaja

Twitter: @PoolaKristiina