Pienestä pitäen suurin osa meistä kasvatetaan olemaan ystävällisiä ja kilttejä muita kohtaan: kohtele muita niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan, paha saa palkkansa ja niin edelleen. Mutta miten nämä lempeät ohjenuorat pätevät työelämässä?

Eivät aina kovin hyvin, olen huomannut. Etenkin rapakon takaa tuttu piinkova bisnesmaailma tuntuu liputtavan aivan muiden arvojen kuin ystävällisyyden ja muiden huomioimisen puolesta. Valloillaan on ennemminkin ”vahdi omaa selustaasi”, ”älä luota kehenkään” ja ”dog eat dog” –mentaliteetti, joilla korostetaan yksilön pärjäämistä – muista viis. Olivat esimerkkini karrikoituja tai ei, valloillaan ei tunnu meilläkään aina olevan lempeä lähestyminen työelämään – mitä tulee muiden huomioon ottamiseen.
 
Kyllä te tiedätte, silloin tällöin kollega ottaa omiin nimiinsä toisen, ehkä huonommin puoliaan pitävän kollegan työn tuloksen tai ideat, ja vähäisintäkään pistoa sydämessään tuntematta ottaa vastaan gloorian ja taputukset olalle. Idearyöstön kohteeksi joutunut kollega ei ehkä halua aiheuttaa kohtausta ja tyytyy hiljaa kohtaloonsa. Todennäköisesti kollega toimii näin useinkin: omaa etuaan ajaen jyrää muut jalkoihinsa tavoitellessaan mitä lie, parempaa asemaa, palkkaa tai uraputkea. Asia ehkä nostetaan pomon pöydälle silloin tällöin kehityskeskusteluissa, mutta sen suurempaa vaikutusta tyypin toimintaan ei saada aikaiseksi.
 
Tällaisia esimerkkejä työelämä on pullollaan, eri mittakaavoissa. Ehkä harmillisinta tässä tuntuu olevan se, että harvoin nämä kyynärpäätaktiikkaa harjoittavat tyypit joutuvat teoistaan vastuuseen saati muuttamaan omaa käytöstään. Usein heillä menee työelämässä omalla kohdallaan oikein hyvin, urakehitys on huikeaa ja kiinnostavia tehtäviä riittää.
 
Tämä laittaa väkisinkin pohtimaan, kuinka pitkälle hyvä työelämässä kantaa? Haluan uskoa että pitkälle, ettei muiden tarvitse kärsiä yhden menestyksen edessä. Että pehmeilläkin arvoilla voi saavuttaa merkittäviä asioita. Mutta samalla kun omin silmin näkee itsekkäiden ja jopa julmien tyyppien etenevän työelämässä toisten kustannuksella korkeaan asemaan, alkaa väkisinkin kyseenalaistaa omia arvojaan.
 
Olen kuitenkin päättänyt olla kyynistymättä ja luottaa omaan vaistooni, sillä olen myös nähnyt, kuinka näiden ikävien tyyppien kohdalla voi käydä myös huonosti. Suomessa eri alojen piirit ovat sen verran pienet, etenkin pääkaupunkiseudulla, että jossain kohtaa ikävillekin tyypeille voi käydä vaikkapa niin, että tuleva pomo onkin se aikanaan kyykytetty kollega. Tai tärkeän asiakkaan edustaja. Minkä taakseen jättää ja niin edelleen.
 
Oletko itse kohdannut vastaavaa omassa työssäsi?
 
 
Paula Narkiniemi
vapaa kirjoittaja
Twitter: @PoolaKristiina