Kirjoitin pari viikkoa takaperin kehumisen tärkeydestä työyhteisössä, ja lupasin kehua vähintään yhden kollegan päivässä seuraavan viikon ajan – näin niin kuin alkajaisiksi nyt ainakin.

Miten sitten kävi? Hyvin, lopulta. Pariin asiaan en kuitenkaan voinut olla kiinnittämättä huomiota kehumisvaihteen kytkeydyttyä päälle:

Ei se helppoa ole, ei – mutta kannattaa

Vaikka kehuttavia kollegoita pyörii ympärillä ja ihmettelen monta kertaa päivässä itsekseni, kuinka taitavia työkavereita minulla onkaan, on kehujen ymmärrettäviksi lauseiksi muotoileminen ja suusta ulos saaminen yllättävän haastavaa – vaikken mikään tuppisuu olekaan. Tuntuu jotenkin lipevältä kehaista kollegaa ääneen hyvästä työstä,  etenkin jos sitä ei ole harrastanut juuri kyseisen kollegan kohdalla ennen juurikaan. Ja sitten kun kehun saa lopulta ilmoille – voi sitä riemua! Kollegan aidosti iloinen ilme hyvästä palautteesta hautaa välittömästi kehua edeltäneet epäilyksen tunteet, syystäkin.

Alun käynnistymisvaikeuksien jälkeen kehuminen helpottuu, takaan sen. Ensin huomaat kuumeisesti pohtivasi, mistä ihmeestä kehuisit tätä ja tätä kollegaa (sillä ihan tyhjästä en minäkään viitsi kehumaan ryhtyä) ja yhtäkkiä ”se vain tapahtuu” ja spontaanit kehut ikään kuin lennähtelevät ilmoille sen kummemmin pohtimatta. Vinkkinä muille alkukankeudesta kärsiville: kannattaa aloittaa hyvinkin pienestä, vaikka jostain, mikä ei suoraan edes liity töihin – ”lämmitellä” voi kehumalla kollegan tyylikästä asua tai vaikka uutta kampausta ja pikku hiljaa siirtyä työhön liittyviin aiheisiin.

Negatiivisesta kehästä poistuminen haastaa

Etenkin kiireen keskellä ja töiden kasautuessa on ikään kuin helpompi ja luvallistakin vaipua voivottelemaan työn tuskaa ja keskittyä napisemaan niistä asioista, jotka juuri sillä hetkellä eivät suju toivotulla tavalla. Töiden kanssa ääneen tuskailulle on ajoittain ihan tilaustakin ja se auttaa jotenkin kierolla tavalla jaksamaan kun asioita voi puida samassa veneessä olevien kanssa, mutta pitkässä juoksussa voivottelu voi ottaa vallan ja suorastaan vyöryä eteenpäin.

Jos kehujen kehä on se positiivisen hengen luova kierre, pyörähtää negatiivinen kehä hurjan paljon helpommin päälle ja on reippaasti hankalampi pysäyttää. Paradoksaalisesti positiivista kehää pitää ruokkia reilulla kädellä ja systemaattisesti, jotta se käynnistyy kunnolla, ja negatiivisen kohdalla pienikin makupala riittää. Kun muutenkin on huono päivä, vaatii todellista henkistä tsemppiä kääntää kelkka positiiviseen, kyllähän te sen tiedätte. Mutta se tsemppi kantaa vaan niin paljon pidemmälle – joka kerta.

Kokeilitteko itse kehumisen kehää? Miten meni ja tuntuvatko edellä mainitsemani asiat tutuilta?

Paula Narkiniemi

vapaa kirjoittaja

Twitter: @PoolaKristiina

Lue edellinen Paulan blogikirjoitus: Kehujen kehä