Energisyys ja multitasking ovat hypetettyjä hyveitä, mutta kaikki meistä eivät toimi turbovauhdilla.

Nykypäivänä saa helposti sen kuvan, että ollakseen pystyvä ja tehokas, haluttua työvoimaa, täytyisi ihmisen pursuta energiaa 24/7. Energinen, monta rautaa tulessa -tyyli on työelämässä ihailtu ja mielletään menestyksen mittariksi.

Ruokaa, juomaa, lisäravinteita ja jopa liikuntaa markkinoidaan energian tuojina sekä muistin ja yleisen tarmon lisääjinä. Pitkin päivää pitää painaa täysillä ja lisäenergiaa tulisi tankata vähän väliä. Nuuhkaise appelsiiniöljyä, niin jaksat taas takoa!

Eikä energialisissä mitään pahaa ole. Kukapa ei kaipaisi lisäbuustia silloin tällöin. Mutta miksi meidän pitäisi olla jatkuvasti niin tehokkaita ja puuhakkaita, että siihen tarvitaan montaa erilaista dopingia? Miksi kehosta ja mielestä pitää puristaa irti yhä enemmän ja enemmän, vaikka lienee ilmiselvää, että suhteellisen terveellisillä elintavoilla ihminen jo tekee parhaansa jaksamisensa mukaan?

Tiedän tietysti vastauksen. Elämme tuloksenteon kulta-aikaa.

Tehokkuuden ihannointi ahdistaa monia, sillä liioiteltuna se syö inhimillisyyttä. Emme ole koneita. Sitä paitsi koneetkin kaipaavat huoltoa ja latausta.

Väsyminen ja ajoittainen hidastamisen tarve kertovat selkeästi kehon ja mielen kapasiteetista. On ilmiselvää, että työelämässä halutaan tulosta. Tuntuu kuitenkin siltä, että kaivamme ihan itsekin kuin aivopestyinä maata jalkojemme alta ja markkinoimme pelkkää energiaa ilman latautumista.

Teemme sitä joskus ihan huomaamattamme. Mainostamme sosiaalisessa mediassa, kuinka kykeneviä olemmekaan. Salille töiden jälkeen ja viikonloppuisin kodin uudelleensisustusta, patikointia, lastenjuhlien asujen tuunausta sekä neljän ruokalajin päivällinen naapureille. Ja kaikki raportoidaan julkisesti, aivan kuin joku jossain pitäisi ahkeruuskirjaa.

Kaikki kiva tekeminenhän on tietysti hyväksi meille. Paitsi, jos jossain sielusi sisäisessä sopukassa huudat armoa jatkuvasta jaksamisesta ja lyyhistyt illalla uupumuksesta kasaan.

Tapamme käyttää ja tuottaa energiaa vaihtelevat ihmisestä riippuen. Jotkut ovat luonnostaan lähes ikiliikkujia. Tekemisen tarmoa pursuava aktiivinen tyyppi ei välttämättä kykene hiomaan yksityiskohtia, tuottamaan pikkutarkkaa jälkeä tai luomaan ympärilleen samanlaista seesteistä tunnelmaa kuin zen-henkisempi väkertäjä.

Kunpa arvostaisimme sitä, että vähäeleisemmälläkin tahdilla saadaan tulosta ja ehkä pidetään vielä ihminen ehjänäkin pidempään. Joillekin tehosuorittaminen on se ainoa tapa tehdä asioita. Toisille ei. Kunpa saisimme tilaisuuden tunnustella ja toteuttaa sitä omaa tapaa, emmekä tunkisi vain yhdenlaista ihannetta kaikkien pirtaan.

Tässäpä kivikautinenen ja kontroversiaali ajatus: jos olet aamupäivän ahkerasta työskentelystä iltapäivällä täysin kaikkesi antanut, hyväksy se ja ota iisisti. Kofeiinilla tai sieniteellä hankittu lisäenergia tuo pienen virtapiikin, mutta luovuutta tai aivokapasiteettia ne tuskin lisäävät.

 

Satu Varjonen on äiti ja freelancer-kirjoittaja, jolla on vankka tausta keikka- ja asiakaspalvelutyöstä.