Taas on se aika vuodesta, kun vietetään valmistujaisia eikä aikaakaan, kun kesäkauden muut juhlat ovat edessä. Sitten se tapahtuu, kohdallesi osuu vastuu juhlapuheesta. Sydän pamppailee, hengitys tihenee, käsistäsi katoavat voimat – ahdistus on tunteista päällimmäisenä! Vanha sanonta kuuluu, että "ihmisen aivotoiminta alkaa jo kuukausia ennen syntymää, mutta se lakkaa tasan sillä hetkellä, kun tulee pitää julkinen puhe!"

Mitäpä jos kuitenkin selviäisit puheesta helpommin ja vähemmällä stressillä vain noudattamalla muutamaa helppoa ohjetta?
Juhla- tai muodolliseen puheeseen valmistautumisen voi jakaa kahteen osaan; esityksen rakenne sekä psyykkinen valmistautuminen. Aloitetaan helpommasta, eli rakenteesta:

Juhlapuheen -rakenne

Puhetta valmisteltaessa tulee huomioida tilaisuuden luonne, puheen tarkoitus, millaiselle kuulijakunnalle puhutaan ja kuka on kohteena. Kaikki edellä mainittu on kuitenkin toisarvoista, mikäli puheen perusrakenne ei ole kunnossa. Joitain vuosia sitten toimiessani konsulttina kansainvälisessä valmennusyrityksessä, opin rakenteen, joka auttaa selviytymään mistä hyvänsä juhlapuheesta hyvin tai ainakin kuivin jaloin.

Rakenne on seuraava:

1. Aloita esityksesi viittaamalla tilaisuuden luonteeseen, tyyliin ”Ollaan kokoonnuttu tänään…”.
2. Jatka puhettasi tämän jälkeen historiasta eli miten ja mistä syistä juhlinnan kohde on päätynyt juuri tähän tilaisuuteen, ”Muistan kun…”.
3. Jatka tästä tuleviin tapahtumiin tai niiden odotuksiin, ”Kun arki taas koittaa…”.
4. Lopuksi, päätä juhlapuheesi loppunostatukseen, ”Haluankin nostaa maljan…”.
5. Kirjoita avaus ja loppusanat itsellesi, ja muiden osalta riittää avainsanat
Ei välttämättä se kaikkein mieleenpainuvin juhlapuhe, mutta riittää apukoulun priimukseksi. Etenkin jos ilman rakennetta olisit täysin hukassa.

Seuraavat varoituksen sanat on myös hyvä ottaa huomioon puhetta suunniteltaessa ja pitäessä:

• Älä puhu liian pitkään, muut arvostavat sitä.
• Älä ole liian muodollinen! Pyrkiessäsi yksinkertaisuuteen, sen ei tarvitse merkitä mitään kielteistä tai typerää. Puhu yksinkertaista ja selvää kieltä. Ole oma itsesi!
• Älä sano enempää kuin tarkoitat ja muista, että jokaisessa ihmisessä on jotakin myönteistä.
• Vältä sellaisia vakiosanontoja tai kuluneita sanontoja kuten ”En ole valmistautunut...”,
“En ole mikään puhuja” tai “Minua on pyydetty...”.

Esiintymispelon lieventäminen

Olin eilen IT-alan asiakastilaisuudessa, jossa yhtenä pääpuhujana toiminut Henkka Hyppönen sattumalta käsitteli pelkoa ja sen voittamista. Hänen ohjeensa osuivat suoraan tähän valmistelemaani kirjoitukseen. Tässä muutama keskeinen keino hänen esityksestään.

Hengitystekniikka

Hengitysharjoitukset ja syvään hengittäminen enenen esitystä voivat auttaa vähentämään jännitystä ja lieventää esiintymispelkoa. Lisähappi vilkastuttaa parasympaattista hermostoa, mikä saa sydämen sykkeen hidastumaan ja hengityksen rauhoittumaan. Stressioireena pinnallinen, tiheä hengitys tekee taas päinvastoin, se kiihdyttää sympaattista hermostoa. Helpoiten rentoudut, kun pyrit laskemaan kuuteen hengittäessäsi ulos ja laske kahteen vetäessäsi henkeä sisään. Rentouta tällä tavoin itsesi muutamaa minuuttia ennen puheen aloittamista.

Visualisointi

Lyhyt visualisointi mielikuvien kautta auttaa rentoutumaan. Tämä keino on käytössä monella alalla ja sen on tieteellisesti todettu vähentävän stressireaktiota merkittävästi. Eli jos sinulla on mahdollisuus valmistautua juhlapuheeseesi, niin harjoittele puhetta visualisoimalla tuleva tilaisuus ja täpötäysi sali. Näin tehdessäsi
siedätät itseäsi tilanteeseen jo etukäteen ja itse tilaisuus ja puhe stressaa sinua vähemmän.

Bonus: Akupistekikka

Tämä oiva keino palautui mieleeni kirjoittaessani tätä artikkelia. Paina peukalolla kumman tahansa käden etu- ja keskisormen välissä olevaa pistettä, siis kohtaa jossa sormi kohtaa kämmenen. Tämä Naam Yogasta lainattu kikka aktivoi hermon, joka hellittää sydäntä ympäröivää aluetta. Näin levottomuus ja hermostuneisuus katoavat tai ainakin vähenevät merkittävästi. Mikä parasta, jos et tarvitse muistiinpanoja, voit tehdä tätä jopa puheen aikana.

Stressitöntä alkukesää!

Stefan Appel

www.myyntipumppu.fi