En varmasti ole ainoa, joka huomasi muutama vuosi sitten LinkedIn:ssä mielenkiintoisen ilmiön.

Palvelu mahdollisti käyttäjän taitojen eli skillsien vaivattoman lisäämisen profiiliin muutaman napin painalluksen kautta, mikä oli alkujaan varsin mainio juttu; käyttäjä pystyi helposti kuvaamaan osaamistaan muutamilla avainsanoilla, kuten ”B2B-myynti” tai ”lehdistötiedotteet”.

Omat osaamisalueet oli siis varsin helppo listata CV:n usein ylimalkaisempaa tyyliä yksityiskohtaisemmalla tavalla korostaen näitä nimenomaisia erikoistaitoja, joita työelämässä aina kertyy, mutta jotka eivät CV:ssä välttämättä saa ansaittua omaa tilaansa ja mainintaa. Loistoidea siis. Kunnes käyttäjien käsitys omista taidoistaan tuntui lähtevän reippaasti lapasesta. Seurasin suu auki, miten tuntemani ihmiset väittivät taidoikseen aihepiirejä, joita tiesin varmuudella heidän ”oppineen” korkeintaan jossain seminaarissa istumalla – varsinaista kokemusta taidon harjoittamisesta ei siis ollut. Trendi tuntui olevan, että kaikilla pienilläkin tiedon rippeillä pystyi markkinoimaan itseään muille loistavana työntekijänä ja alansa ammattilaisena.

Työskentelen markkinointiviestinnän ja erityisesti sosiaalisen median parissa, ja arvioin osaamistasoni ja kokemukseni perusteella olevani ihan taitava siinä mitä teen. Tällä hetkellä Suomessa sosiaalinen media on kuitenkin vielä sen verran vierasta maaperää useimmille, että oikeastaan kuka tahansa voi väittää osaavansa ”tehdä sitä”, koska kaikkihan käyttävät somea ainakin jossain määrin vapaa-ajallaan. Osaamisen kirjossa vallitsee siis suoranainen villi länsi. Some-osaajia rekrytoitaessakin joukossa on aina niitä, jotka ilmoittautuvat super-aktiivisiksi somettajiksi vapaa-ajallaan, mutta sormi menee suuhun viimeistään siinä vaiheessa kun aletaan puhua vaikkapa somen avulla tehtävästä verkkokaupan markkinoinnin konversioseurannasta tai liidiputken tehostamisesta.

Ymmärrätte siis varmaan harmistukseni määrän, kun näen oman erikoisosaamiseni kärsivän suoranaisesta inflaatiosta. Enkä liene ainoa. Tilanne on tavallaan vähän sama kuin jos joskus kylppärin hajulukon onnistuneesti tyhjentänyt henkilö väittäisi olevansa pätevä putkimies.

Tämä ilmiö ei toki rajoitu vain LinkedIn:ssä virtuaalisten henkselien paukutteluun, vaan jatkuu usein myös rekrytointitilanteisiin saakka. Kiristyvän kilpailun yhteiskunnassamme kaikki keinot tuntuvat olevan sallittuja työnhakutilanteessa, ja on ihan ok ”vähän värittää” omaa osaamistaan, jotta pääsee edes sinne haastatteluun. Ja jos on riittävän supliikki tyyppi, voivat ovet uuteen työhön aueta vaikuttavilla esiintymistaidoilla haastattelutilanteessa - todellisesta substanssista viis.

Miten sitten käy niille vaatimattomille taitajille, jotka osaavat kyllä, mutta eivät ehkä osaa markkinoida omaa osaamistaan riittävän ponnekkaasti? Jäävätkö he auttamattomasti ekstroverttien taivaanrannan maalareiden jalkoihin työnhaussa aikana, jolloin itsensä brändääminen ja markkinoiminen työnhakutilanteessa alkaa olla ”must”?

Paula Narkiniemi
vapaa kirjoittaja
Twitter: @poolakristiina