Monessa perheessä on edelleen oletusarvona, että äiti jää kotiin hoivaamaan sairasta lasta.

Yllättävän monessa perheessä on oletusarvona, että äiti jää kotiin sairaan lapsen kanssa. Toki tasa-arvo on tässäkin asiassa kiirinyt kovasti eteenpäin, perhekohtaisia eroja on paljon ja iskätkin jäävät hoivaamaan karhunpoikiaan.

Kirjoittajan empiirisen kokemuksen mukaan äiti jää kuitenkin kotiin yhdeksän kertaa kymmenestä. Vaikka äiti olisi yrittäjä tai freelancer ja isällä olisi vakituinen työpaikka.

Jos oletusarvona on aina toisen vanhemman joustaminen, vihjaa se väkisinkin jotain toisen työn arvostuksesta. Tai sen puutteesta. Toki joskus on ilmiselvää, että jomman kumman työ on tärkeämpää, jos toimii vaikka vastuullisisssa esimiestehtävissä tai on kiireinen kirurgi. Näin radikaaleja vastuutehtäviä melko harvalla kuitenkaan on.

Joskus voi olla, että toinen vanhempi ei edes anna hoitomahdollisuutta toiselle, vaan olettaa lapsen haluavan automaattisesti hänet. Ongelmaa tästä ei tietenkään tarvitse luoda, jos tilanne on molemminpuolisesti ok.

Sairaspäivät lapsen kanssa voivat tosin toimia myös suhteen syventäjinä, on kiva levätä, halia ja kölliä ja ehkä jutella asioista, joista ei hektisinä arki-iltoina pääse puhumaan. Voi olla, että vanhempi, joka ei ikinä jää sairastuvalle menettääkin jotain tärkeää.

Asiasta tulisi siis ehdottomasti ainakin keskustella ja selvittää, ovatko kaikki samalla sivulla. Oletukset menevät usein pieleen ja selvittämättä jäävät asiat alkavat ajan myötä hiertää.

Jos hoitamisesta tulee kiistaa, täytyy yrittää löytää mahdollisimman demokraattinen tapa selvittää asia. Voisiko hoitopäivän jopa jakaa? Äidille aamupäivä ja isälle iltapäivä, jolloin molemmat saisivat myös jonkun verran työaikaa. On epäreilua kasaannuttaa vain toisen työt seuraavaan mahdolliseen rakoon.

Yrittäjällä tai freelancerilla ei ole työnantajaa, jolta kysellä lapsen sairaspäivistä. Yleensä näissä toimissa palkka ei myöskään juokse, jos töitä ei tee. Silti yleinen ajattelumalli tuntuu olevan, että itsensätyöllistäjän on helppo jäädä kotiin koska vain. Helppoahan se on, tosin kallista.

Minä olen meillä se, joka jää lähes aina kotiin lapsen kanssa. Käytännössä se johtuu siitä, että mies lähtee aikaisin aamulla töihin ja kun sairaus herätessämme ilmenee, olemme jo tenavan kanssa kaksin. Jos olen sopinut tärkeän menon samalle päivälle, saatan pirauttaa iskälle, että pääsetkö hoitajaksi. On niitä menoja kyllä paljon peruttukin.

Onhan se myönnettävä, että kun valintana on huonovointinen ja väskä vekara, joka painautuu kylkeen ja kaipaa hellyyttä vs. geneerinen työlounas, ei valinta usein ole vaikea.

 

Satu Varjonen on äiti ja freelancer-kirjoittaja, jolla on vankka tausta keikka- ja asiakaspalvelutyöstä.