Nykyään työelämässä - etenkin asiantuntijatyössä - puhutaan paljon itsensä johtamisen taidosta ja siitä, miten itseohjautuvaa tiimiä johdetaan. Harha-askelilta ei tässäkään trendissä kuitenkaan olla vältytty.

Aika moni asiantuntijatyötä tekevä varmasti liputtaa itsenäisen työskentelyn puolesta. Harva kaipaa olan takana kyttäävää esimiestä, joka tenttaa turhanpäiväisyyksistä, vaan päinvastoin toivoo mahdollisuutta itsenäiseen työskentelyyn ja vastuun kantamiseen. Tämä on luonnollistakin, sillä harva esimies tai johtaja on asiantuntija kaikilla niillä osa-alueilla joilla alaiset ovat, joten on väistämättäkin pakko luottaa asiantuntijoiden hoitavan työnsä hyvinkin itsenäisesti.

Monessa työyhteisössä itsensä johtaminen on osa kulttuuria ja kaikille on selvää, mitä tämä tarkoittaa työntekijöille ja johdolle. Jos siitä on siis tehty selviö. Kulttuuri on voitu rakentaa kokonaan sen päälle, että jokaiselle annetaan mahdollisuus vaikuttamiseen ja tiimeissä ei välttämättä edes ole esimiehiä vaan tiimi itse muodostaa työtapansa ja raaminsa. Mutta onnistuakseen jokaiselle tosiaan pitää olla kristallin kirkkaana mielessä, mitä tällainen työskentelytapa käytännössä tarkoittaa.

Lieveilmiönä tälle trendikkäällekin johtamistavalle on sitten se ääripää, jossa johto ikään kuin heittää ohjat kokonaan pois ja toivoo parasta. Sanotaan, että kyse on itsensä johtamisesta, mutta pelisäännöistä ei kenelläkään ole selvää kuvaa. Edesjohdolla itsellään. Ja sitten jos jokin menee pieleen, ihmetellään miten näin kävi. 

Itsensä johtaminen työyhteisössä ei voi olla selitys sellaisille ongelmille, kuten resurssipulalle tai selkeästi liialliselle työkuormalle. Ei työnsä alle hautautuvalle asiantuntijalle voi vaan todeta, että johda työtäsi paremmin, jos ongelman syyhyn ei ensin pureuduta. 

Jos priorisointi on selvää ja siinä myös pysytään, onnistuu itsensä johtaminen paremmin myös kuormittavissa tilanteissa. Jos taas prioriteetit puuttuvat ja odotetaan tiimiläisten ohjaavan itse työtään, aletaan mennä pahasti metsään: mistä työntekijä tietää, mitä priorisoida ja mitä jättää tekemättä? Siinä ei paljon lämmitä esimiehen tokaisu ”no tässä on nyt kyse itsensä johtamisesta kuule”. 

Mielestäni itsensä johtamisessa on esimiehen näkökulmasta paljon samaa kuin klassisessa lasten kasvatusohjeessa ”rajoja ja rakkautta”: suunta ja raamit pitää määrittää, jonka jälkeen kokeilulle ja erilaisille työtavoille jätetään riittävästi tilaa jalostua.

 

Paula Narkiniemi

vapaa kirjoittaja

Twitter: @PoolaKristiina