"50 on uusi 30", "ikä on vain numero" ja "oppia ikä kaikki" – mahtavia ajatuksia kaikki, mutta pätevätkö ne työelämässä?

Työelämä lähtökohtaisesti suosii nuoria ja nälkäisiä tyyppejä, jotka ovat valmiita säntäämään haasteeseen kuin haasteeseen – tekijätyyppejä, joilla on "draivia" – ominaisuuksia, jotka mielletään herkästi yhteen nuoren iän kanssa. Ikä ja sen mukanaan tuoma kokemus taas saatetaan sivuuttaa ajattelemalla, että vanhempi työntekijä olisi automaattisesti jotenkin tipahtanut kaiken kehityksen kelkasta, eikä voisi oppia uutta.

Samoin kun nuoriin kohdistetaan kovat paineet olla syntyjään digiguruja koska ovat syntyneet kännykkä kädessä, ajatellaan helposti, ettei viisi- tai kuusikymppinen voisi olla sitä yhtä lailla. Harha on hassu, mutta yleinen. Siinä missä myös "digiguruksi" kehittyminen vaatii muutakin kuin viimeisimmät mobiiliäpit puhelimeen, vaatii mikä tahansa ammatti harjaantumista, jotta siinä voi olla mestari. Miksi sitten ikää ja sen mukanaan tuomaa kokemusta ei nähdä nykyistä vahvemmin valttina työelämässä?

Jos työntekijällä on vaadittua osaamista ja näyttöjä työstään ja osaamisestaan ihan viime päiviin saakka, mikä saa rekrytoijan helpommin kallistumaan nuorempaan tekijään? Ajatellaanko, ettei vanhemmalla iällä enää innostuta tai jakseta draivata asioita läpi, koska kokemus saattaa näyttäytyä harkitsevaisuutena ja rauhallisuutena? Ominaisuuksina, joista on hyötyä etenkin suurissa muutosprojekteissa, joita moni organisaatio paraikaa vie läpi.

Yleensä nimittäin kun organisaatiota uudistetaan – mitä on tosiaan nyt paljon näkyvissä – haetaan sinne usein "uutta verta" talon ulkopuolelta: pölyttyneitä toimintamalleja halutaan tuulettaa ja uusia ajatuksia tuoda esille. Liian usein kuitenkin tämä "uusi veri" mielletään myös iältään nuoreksi tyypiksi ja unohdetaan, että seniorimpi asiantuntija voisikin olla se, mitä kaivataan. Kokemus kun on valitettavasti sellainen ominaisuus, jota ei voi oppia koulussa tai jota lyhyt ura ei takaa. Pitkällä uralla ehtii myös tehdä virheitä ja oppia niistä – asia, joka yrityksissä kannattaisi nähdä suorastaan investointina kun kokenut työntekijä otetaan tiimiin.

Ajatus siitä, että uralla pitäisi liikkua vain vertikaalisesti on etenkin asiantuntijatyössä pölyttynyt. Jos työntekijä ei ole saavuttanut tiettyä asemaa ennen neljääkymppiä, hänet saatetaan leimata epäonnistuneeksi, vaikka taustalla saattaa olla tietoinen päätös hiljentää tahtia esimerkiksi ruuhkavuosien ajaksi tai halu kartuttaa horisontaalisesti kokemusta erilaisista tehtävistä ennen johtotehtäviin hakeutumista. Luulisi, että viisikymppinen, ruuhkavuodet reippaasti taakseen jättänyt ja vahvalla kokemuksella varustettu tekijä olisi kovaa huutoa organisaatioissa: fokus on työssä ja sitoutuneisuus todennäköisesti parempi kuin nuoremmilla, jotka ymmärrettävästi hakevat osaamistaan eri organisaatioista.

Onko ikä vain numero sinun työpaikallasi vai kenties hidaste?



Paula Narkiniemi
vapaa kirjoittaja

Twitter: @PoolaKristiina