Itsevarmuus tuntuu olevan meille suomalaisille varsin kaksipiippuinen asia.

Samaan aikaan kun ihmettelemme suureen ääneen miksi urheilijamme liian usein lähtevät kilpailuihin ”tekemään sitä omaa parasta suoritustaan”, pyörittelemme silmiämme kun joku sitten itsevarmasti sanookin lähtevänsä puhtaasti voittamaan – olivat mahdollisuudet tähän kuinka epätodennäköiset tahansa. Silloin urheilija on ylimielinen ja jupisemme ”mitä sekin luulee itsestään liikoja”. Ihailemme ja paheksumme itsevarmuutta samanaikaisesti.

Sama pätee työelämään. Omasta osaamisestaan meteliä pitävää pidetään helposti ylimielisenä ja itseriittoisina, vaikka samaan aikaan toivoisimme työelämään amerikkalaishenkistä itsevarmuutta ja oman osaamisen puolesta puhumisen kulttuuria.

Kulttuurissamme on kautta aikojen ihannoitu hiljaisia puurtajia jotka eivät pidä itsestään meteliä, ja vaikka kuinka otammekin vaikutteita muualta maailmasta, tuntuu tämä vaatimattomuuden arvolataus pitävän pintansa työelämässä. Ihailemme itsevarmuutta muissa kansoissa mutta omassamme sitä paheksutaan.

Somen astuttua kuvioihin henkilöbrändääminen työelämässä on rantautunut myös Suomeen, ja sekös jos mikä ärsyttää. ”Mitä tuokin tuossa tyrkyttää itseään joka paikassa muka asiantuntijana, varmaan ei ole päivääkään tehnyt alan hommia, onhan se helppo vaan twiittailla menemään”. Jupisijoille vaan saattaa itselleen käydä pian kalpaten, sillä samaan aikaan nämä ”tyrkyt” napsivat työt muiden nenän edestä. Olisit varmasti itsekin työnantajana kiinnostuneempi somessa näkyvästä ja aktiivisesta alan vaikuttajasta kuin tämän vastakohdasta, eikö vain?

Somen tuodessa koko maailman eteemme vaikutumme väistämättä myös muista kulttuureista ja tavoista toimia työelämässä. On itsestämme kiinni, miten tähän suhtaudumme ja alammeko pikku hiljaa muuttamaan ajatusmaailmaamme sellaiseksi, joka suvaitsee itsevarmuuden hyveenä myös suomalaisille.

 

Paula Narkiniemi

vapaa kirjoittaja

Twitter: @PoolaKristiina

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.