(Varoitus! Tämä postaus sisältää viittauksen Vain elämää –ohjelmaan)

Kirjoitin aiemmin uudessa työssä aloittamisen haasteista ja siitä, minkälaisia epävarmuuden tunteita ja suoranaista epäluuloa omaa osaamistaan kohtaan usein koetaan työpaikkaa vaihdettaessa. 

Epävarmuus omasta osaamisesta ja etenkin tunne siitä, ettei omasta mielestä edes oikeasti ansaitse asemaansa tai työpaikkaansa, voi myös jatkua läpi työelämän – tätä kutsutaan huijarisyndroomaksi ja siitä "kärsivät usein lahjakkaat nuoret naiset, jotka työskentelevät muiden älykkäiden, lahjakkaiden ihmisten ympäröiminä ja jatkuvan seurannan alaisina. He tuntevat olevansa merkittävästi työtovereitaan huonompia ja arvelevat päässeensä työhönsä vain huijaamalla muut uskomaan, että heistä on johonkin. Todellisuudessa he ovat "vähintään yhtä hyviä kuin kollegansa” (lähde: Yle). Käytännössä huijarisyndroomasta kärsivä työntekijä ei siis usko omaan osaamiseensa riittävästi ja pelkää jatkuvasti ”paljastuvansa” kelvottomaksi työyhteisössään, turhaan. 

Aihe on noussut viime aikoina useastikin esiin erilaisissa työelämää käsittelevissä jutuissa. Yllättäen kuitenkin huomasin pohtivani huijarisyndroomaa ja epävarmuuden tunteita työelämässä katsoessani Vain elämää -televisio–ohjelman kolmannen tuotantokauden ensimmäistä jaksoa. Siinä Suomen musiikkitaivaan huippunimet yksi toisensa jälkeen kertoivat avoimesti esiintymisjännityksestään ja suoranaisesta pelostaan musisoida idolinsa (ja kaikein kansan) edessä. ”Artistia jännittää, voi voi” saattaa moni – itseni mukaan lukien – alkuun huokaista, mutta esiintymisjännityksen lisäksi Vain elämää –muusikoissa on mielestäni kautta kaikkien kausien näkynyt välähdyksiä juurikin huijarisyndroomasta. Ei toki kaikissa, mutta aina ainakin muutamassa per kausi. Oman osaamisen ja muusikkouran vähättelyä verrattuna kokeneempiin kollegoihin on todistettu joka vuosi, etenkin nuorten, menestyneiden naisartistien osalta. Tuntuu jotenkin absurdilta, eikö?

Huijarisyndrooma vaivaa siis työelämässä alasta riippumatta ja saa siitä kärsivän vakavasti epäilemään omaa pätevyyttään, vaikkei moiseen olisi mitään syytä. Mutta mikä oikein avuksi huijarisyndrooman kanssa painiskelevalle? Hesarin jutussa psykoterapeutti Teemu Ollikainen neuvoo muun muassa näin: ”Huijarioloon auttaa aika ja kokemus. Myös oman ajattelun kaavojen tunnistaminen auttaa eroon huijariolosta”. Lisäksi Ollikaisen mielestä "omaa mieltä kannattaa siedättää epäonnistumisten, pettymysten ja heikon itsetunnon puuskien kestämiseen”.

Kokemus siis tuo varmuutta ja aika osaltaan parantaa haavat? Kuulostaa reippaasti helpommin sanotulta kuin toteutetulta, etenkin jos syndroomasta kärsivä on juurikin nuori, vielä uransa alkupuolella oleva työntekijä. Ja kuinka laaja kokmeuksen skaala onkaan vaikkapa juuri Vain elämää –artistien kohdalla – heidän jos kenen luulisi olevan suhteellisen varmalla pohjalla omasta osaamisestaan platinalevyjen ja satojen loppuunmyytyjen keikkojen jälkeen. Mutta siinäpä se ongelman ydin huijarisyndrooman kanssa onkin; epävarmuus voi jatkua vahvana huolimatta menestyksestä. Jos ei muuta, niin ainakin se pitää työntekijän nöyränä – ja sitähän me suomalaiset arvostamme.

Jos itse tiedät konkreettisia, hyviä neuvoja huijarisyndroomasta kärsiville, paljasta ne toki kommentikenttään.

Teksti: Paula Narkiniemi
Vapaa kirjoittaja
Twitter: @poolakristiina