Taina Haahdin kolumni Helsingin Sanomissa 24.4.2016, herätti tunteeni. Aihe liittyy hyvin läheisesti siihen ongelmaan, jonka kanssa haluan työnhakijoita sekä työyhteisöjä auttaa.

Haahti pohti ryhmäilmiötä suhteessa työpaikan saajiin ja heidän ominaisuuksiinsa. Tämä ongelma kosketti syvältä, koska ilmiö minulle hyvin tuttu ja se on maailmanlaajuinen, vaikkei sitä moni ehkä hänen tekstistään huomaa. Kutsun ongelmaa joko-tai –ajatteluksi. Sen mukaan on olemassa yksi oikea totuus siihen, millainen on hyvä työnhakija juuri meidän organisaatiossa. Vaikka kuinka innovatiivisia yritettäisikään olla, on lopputulos usein samanlainen. Poikkeuksia ei uskalleta valita, koska uskotaan, että erilaisuus tuo mukanaan pelkoja liikaa näkemyseroja ja ristiriitoja. Useimmat näistä ajatuksista ovat kuitenkin valitsijoiden suhtautumistavan haaste. Miten pitkälle oma mieli joustaa erilaisuuden hyväksynnässä?

Erilaiseksi koettu henkilö, ei puhu työyhteisön kieltä. Hänen ajatuksensa ovat itsenäisempiä, yleisistä normeista vapaita, omiin arvoihin pohjaavia, ehkä hieman uudistamishaluisempia, muutosmyönteisiä, kriittisiä ja rohkeita. Harmillista on se mitä Haahdin kolumnissa mainitaan, nämä ihmiset saattavat pakon edessä taipua näyttelemään samanlaista kuin muut. Siksi myöskään erilaiset testaukset eivät anna heistä sellaista odotuskuvaa, jota työyhteisöissä halutaan nähdä, koska testi tuo heidän erilaisuutensa esiin.

Tämä ei ole kuitenkaan näille ”ulkopuolisiksi itsensä kokeville” hyväksi sen enempää kuin työyhteisön kehitykselle, koska nämä ihmiset ahdistuvat siitä, että eivät koe sopeutuvansa joukkoon ja että heiltä odotetaan toisenlaista suhtautumistapaa kuin mitä he edustavat. Vika ei ole ihmisissä itsessään, vaan ihmismielen joustamattomuuden haasteissa.

En tarkoita, etteikö erilaisten tarvitse sopeuttaa ajatteluaan. Tätä on molempien osapuolten osattava tehdä, mutta käytännössä, jokaisella on oma paikkansa suhtautumistavassakin ja määräänsä enempää ei pysty sopeutumaan joutumatta toimimaan itseään ja omia tarpeitaan vastaan.

”Ulkopuoliset” eivät ole pahoja, psykopaatteja tai hankalia. Nämä ovat vain joko-tai –ajattelijoiden projektioita. Mutta väärin itsensä koettuaan, saattavat he ajautua väärille teille, koska ympäristön odotukset siitä miten kuuluu toimia ja millainen pitää olla, ovat niin voimakkaita, että vaatii vahvaa itseluottamusta ja ymmärrystä omien luonteenvahvuuksiensa hyödyllisyydestä muille. Nämä ihmiset tarvitsevat uskoa itseensä ja siihen, miksi he ovat hyljeksittyjä organisaatioissa. Se ymmärrys auttaa heitä myös näkemään oman voimavaransa ja hyödyntämään sitä. Se auttaa löytämään paikkansa maailmassa.

Asiassa on psykologinenkin puolensa, sen mukaan on olemassa jokotaisuuteen taipuvia maailmankatsomuksia ja sekä-että –ajatteluun liittyviä maailmankatsomuksia. Termit ovat omiani, mutta kuvaavat ilmiön ydintä. Näiden kahden toisiaan tasapainottavan suhtautumistavan välisestä yhteistyöstä syntyvät kuitenkin kaikkein parhaimmat lopputulokset.

Kuten Haahti kuvaa, erilaiset rikokset ja työyhteisöjen epäterveet toimintamallit vähenevät, jos ihmiset eivät taipuisi antamaan periksi ryhmäpaineen alla. Näillä eri tavalla asiaa katsovilla, joita kutsun sekä-että –ajattelijoiksi siitä syystä, että he näkevät sekä omansa että työyhteisön ja muiden ihmisten näkökulman, on halu toimia arvojensa mukaan siitäkin huolimatta, että joutuvat joskus toimimaan omaakin etuaan vastaan. Valtaväestö eli jokotaisuuden näkökulman omaksuneet taas katsovat asiaa vain oman etunsa kautta näkemättä kaikkien asian osallisten tarpeita ja toiveita. Hyvä esimerkki on myös se, että ”ulkopuoliset sekä-että ajattelijat” pitävät oman näkemyksensä myös silloin, kun ovat eri mieltä työnantajansa kanssa. He eivät pelkää työpaikkansa puolesta, jos ovat eri mieltä ja he myös ilmaisevat itseään autenttisesti ja jämäkästi polkematta ketään osapuolta.

Itse rekrytointityössä toimineena, näkisin, että rekrytoinnin rooli on myös yksi avaintekijä tämän ongelman poistamiseksi. Vaikka kyse on ihmisten erilaisuuden ilmiöistä, pystymme omalla toiminnallamme, ajattelua ja suhtautumistapaa muuttamalla vaikuttamaan siihen, että työyhteisö koostuisi tasapuolisesti sekä-että-ajattelijoista ja joko- tai –ajattelijoista.

Harva kuitenkaan huomaa sitä, että tässä ongelmassa on kyse ihmismielen hyvien ja huonojen puolten ilmentymistä ja projektioista, jolloin eri tavoin asiaa katseleva näkee vain kääntöpuolen. Ei ole yhtään ihmistä, jossa ei olisi sekä hyviä että huonoja puolia, olivatpa he sitten kumman suhtautumistavan edustajia tahansa.

Haahti kuvaa, että näitä rohkeita toisinajattelijoita on vähän. Käytännössä niitä on keskimäärin yhtä paljon kuin muitakin sen tutkimustiedon mukaan mikä minulla on käytössäni, mutta kuten kerroin, harva uskaltaa tuoda erilaisuutensa esiin. Vaihtoehtona on oman hyvinvoinnin uhraaminen. Ihminen on siis julma sekä itselleen että muille.

Minua huolestuttaa se, että moni näistä ”ulkopuolisista” ei uskalla myöntää tätä asiaa itselleen, mikä johtaa juuri mainitsemaani roolien esittämiseen työelämässä. Se johtaa myös työpaikkakiusatuksi joutumiseen tai vääristä syistä irtisanotuksi tulemiseen. Nämä erilaiset työntekijät ovat usein myös niitä, jotka saavat syntipukin leiman tai joita pidetään ”hankalina” tyyppeinä.

Ei siis ihme, että nämä ihmiset kärsivät siitä, että eivät saa muiden hyväksyntää ihmisenä. Voin siis kysyä uudestaan samaa kuin jo aiemmin blogissani, missä on ihmisyyden arvostus työelämässä? Milloin ihmiset oppivat näkemään itsensä myös muissa ihmisissä? Milloin erilaisuuden sietokyky kehittyy niin, että se muodostuu aidoksi voimavaraksi työyhteisöissä? Missä on työyhteisön ja ihmisten aito myötätunto?

Kirsi Mäkinen
Uuden ajan hyvinvoinnin valmentaja
www.kirsimakinen.com

 

Kommentit

8

Öljyä veteen

Ymmärrän täysin tämän ongelman ja sen laajuuden. En silti välttämättä ole samaa mieltä siitä, että nämä eri ääripään edustajat (DISC analyysi) tulisi väkisin työyhteisössä yhdistää. Jääkö työnteolle enää aikaa jos sisäiset jännitteet ja yhteensovittamiset tulevat rooliin joka ottaa enemmän kuin välttämättä ikinä antaa. Tämä tilanne löytyy elävästi tämän hetken peruskouluista, koulukiusaus. Kaikki ei vain kykene toimimaan yhdessä.
8

Keittiöpsykologi

Minä ymmärsin asian taas ihan toisin. Eihän tässä ole pelkästään ääri-ilmiöistä kyse, vaan siitä, että jokaisessa on hyvät ja huonot ominaisuudet ja usein työpaikoissa huomataan vaan ne mitkä ovat samoja kuin itsessä eikä hyväksytä erilaisia ollenkaan. Ymmärsin tämän niin, että erilaisuus on rikkaus, joka antaa uudelaista näkökulmaa ja auttaa myös sitä massaa katsomaan asioita tarkemmin, joilla on taipumuksena mennä muiden mukana. Ne jotka uskaltavat toimia eri tavoin kuin muut, he eivät välttämättä ole aina pahansuopia ja epäsosiaalisia tyyppejä ja usein he juuri joutuvat koulu- ja työpaikkakiusatuksi samasta syystä eli siitä, että ovat erilaisia.
11

18764

Tässä aletaan olla asian ytimessä. Vielä kun ihmiset ymmärtäisivät, kuinka raskasta on viitenä päivänä viikossa kahdeksan tunnin ajan teeskennellä "normaali-ihmistä" vain tullakseen työyhteisössä hyväksytyksi ja siten turvatakseen työnsä jatkuvuuden - siitäkin huolimatta, että on itse työyhteisön jäsenenä hyväntahtoinen ja toisia kunnioittava... mutta erilainen kuin muut.
7

Anonyymi

Kyllä julkista blogia kirjoittavan pitäisi osata käyttää kieltä vähän paremmin, tai käyttää apuna jotakuta joka korjaisi edes pahimmat kököt pois... Tämä kuulostaa paikoitellen huonolta konekäännökseltä, ei suomalaisen kirjoittamalta.

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.