Työnhaku on intensiivistä puuhaa ja siihen liittyy paljon odotuksia, päätöksiä ja jopa malttamattomuutta – hinku uuteen työhön voi olla melkoinen. Mutta joskus on hyvä myös painaa rohkeasti jarrua.

Ystäväni oli jokin aika sitten työnhaussa, joka kesti lopulta lähes vuoden. Tänä aikana työtarjouksia tuli useitakin, mutta jokin ”paperilla” lupaavasti alkaneissa rekrytointiprosesseissa mätti. Joku asia itse työpaikassa, rekrytointiprosessissa tai tehtävässä sai ystäväni epäilykset heräämään, eikä hän tarttunut tarjottuihin paikkoihin. Eräästä näistä paikoista hän kuuli myöhemmin, että haku samaan pestiin oli edelleen auki – itse asiassa jo kolmatta kertaa lyhyen ajan sisällä – sillä sinne palkatut työntekijät lähtivät yksi toisensa jälkeen ennen koeajan loppumista.

Joskus sisäisten hälytyskellojen kannattaa antaa soida. Toki virhearvioita sattuu niin hakijoille kuin työnantajillekin, mutta yhtä kaikki ne ovat molemmille todella harmillisia. Tässä pari esimerkkiä tilanteista, joiden osuessa rekrytointitilanteessa kohdalle on syytä hidastaa vähän ja miettiä vielä kerran.

Luota vatsanpohjatuntumaan – hyvässä ja pahassa

Tämähän pätee elämässä aika moneen asiaan, mutta etenkin työnhaussa omaan vatsanpohjatuntumaan kannattaa luottaa: jos jokin haiskahtaa rekrytilanteessa, se todennäköisesti lemuaa kun on tosi kyseessä. Ja toisin päin: paperilla ei niin hyvältä vaikuttanut työ saattaakin yllättää positiivisesti ja tuntua hyvältä vaihtoehdolta. Ihminen harvoin voi tunteilleen mitään, joten niiden kuuntelematta jättäminen voi kostautua itse työssä: jos jokin kaivertaa mieltä rekrytilanteessa, selvitä ensin miksi ja sen jälkeen pohdi onko kyseessä ratkaiseva asia suuntaan tai toiseen.

Et saa suoria vastauksia kysymyksiisi

Työhaastattelu on mainio tilaisuus päästä kysymään kaikkea mieltäsi askarruttavaa työpaikasta, työyhteisöstä ja työnantajasta, joten käytä tilaisuus hyväksesi. Kaikkeen työnantajallakaan ei välttämättä ole suoraa vastausta, mutta jos vastaaminen alkaa muistuttaa enemmän kissa-hiiri-leikkiä etkä tunnu saavan mitään konkreettista irti, kannattaa pohtia miksi näin on. Onko tehtävänkuva epäselvä työnantajallekin eikä vain sinulle? Tuntuuko, että sinulta ei odoteta mitään vai aivan kaikkea? Työtehtävän suorittamisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että tiedät mihin olet ryhtymässä ja näihin kysymyksiin työnantajan tulisi voida vastata – tai edes selvittää vastaukset sinulle jälkikäteen.

Ihailin ystäväni sinnikkyyttä työnhaussa ja rohkeutta kieltäytyä hyviltäkin kuulostaneista paikoista – enkä suotta, lopulta hän päätyi unelmiensa työpaikkaan, sellaiseen jonne mennessä kaikki tuntuu olevan kohdillaan.

 

Paula Narkiniemi

vapaa kirjoittaja

Twitter: @PoolaKristiina