Sosiaalinen media on viime vuosina avannut yritysten ”sisäistä elämää” ja kulttuuria työntekijöidensä kautta virkistävästi myös ulkopuolisille.

Se, mitä työntekijät postaavat työpaikaltaan ja työstään, paljastaa arvokasta tietoa esimerkiksi työnhakijoille yrityksen kulttuurista. Jos töissä on kivaa, siitä myös kerrotaan ulkopuolisille mielellään, ja somessa tämä on erityisen helppoa.

Monessa yrityksessä somen käyttöön kannustetaankin ja työntekijöille tarjotaan homman helpottamiseksi helppoja työkaluja työnantajan tarjoamien sisältöjen jakamiseen. Näissä yrityksissä on myös ymmärretty, ettei yrityksen sisältöjen jakaminen – eli suomeksi viime kädessä työnantajan mainostaminen – onnistu pakottamalla. Samalla kun työntekijöistä on tullut kriittisiä jakamiensa sisältöjen sisällön suhteen – pelkkiä ”hei osta meiltä!” –julkaisuja harva enää jakaa – työnantajat ovat ymmärtäneet, että tarjottuun sisältöön kannattaa panostaa. Tässä tilanteessa molemmat voittavat: työntekijä saa kiinnostavaa, työhönsä liittyvää sisältöä jaettavaksi omalle verkostolleen, ja työnantaja sanansaattajan brändilleen ja tätä kautta lopulta tuotteilleen.

Siinä missä somessa jakamisen kulttuuri ja hyödyt on tiedostettu yrityksissä ja liikkeitä avoimuuden suuntaan on otettu, jää yritysten johto liian usein vaille näkyvyyttä, suorastaan tuppisuiksi. Suomessa ovat vielä harvassa ne yritysjohtajat, jotka omalla esimerkillään ovat kannustamassa työntekijöitään kertomaan työstään ja osaamisestaan somessa. Ne, jotka tätä tekevät, saavat edelleen hyvin ”palstatilaa”, sillä näitä uskaltajia on vain niin vähän. Työntekijöiltä ikään kuin odotetaan aktiivisuutta mutta oman panoksen merkitys unohdetaan.

Voiko yrityksen avoimuus sitten kummuta työntekijöiden suunnalta, jos johto kohauttaa somelle harteitaan eikä itse panosta siihen? Miten kannustaa työntekijöitä aktiivisuuteen jos oma Twitter-tili näyttää edelleen tyhjältä ja LinkedIn:ssäkin on vielä vanha työpaikka?

Tilannetta on hyvä astua tarkastelemaan ulkopuolisen silmin ja arvioida sitä kautta. Somessa aktiiviset työntekijät (jos heidät voi helposti linkittää yritykseen) ovat aina plussaa yritykselle ja tämän työnantajakuvalle, mutta täysin näkymätön yritysjohto puhuu jo aivan toista kieltä. Ulospäin tällainen tilanne näyttäytyy ainakin minulle näin: yrityksen kulttuuri on avointa ja modernia niin sanotulla tavis-tasolla eli työntekijöiden keskuudessa, mutta johto on jämähtänyt jonnekin 90-luvulle some-hiljaisuudessaan. Tilanne kielii myös väistämättä siitä, että yrityksen kulttuurissa on pakko olla jotain mätää. Aktiivisena somen käyttäjänä saati mahdollisena työnhakijana en siis suorastaan innostu, jos yritys näyttäytyy työnantajana näin.

Onkin mielenkiintoista, miksi yritysten ylin johto edelleen niin harvoin ymmärtää oman esimerkkinsä voiman kun puhutaan somesta. Mitä kaikkea some-aktiivi pomo voikaan saada aikaiseksi työnantajakuvan ja brändin puolesta – etenkin jos tämä onnistuu kannustamaan alaisiaankin puuhaan.

Paula Narkiniemi
vapaa kirjoittaja
Twitter: @PoolaKristiina

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.