Uutiskooste valottaa työelämän kuulumisia joka viikko.

Yhteiskuntasopimus, historiallinen saavutus

Kuntatyönantajien KT:n valtuuskunnan hyväksymä työmarkkinajärjestöjen neuvottelema yhteiskuntasopimus on historiallinen saavutus. Kuntatyönantajat ovat erityisen tyytyväisiä siihen, että nykyisten sopimusten voimassaoloa jatketaan vuodella eteenpäin ilman palkankorotuksia. Merkittäviä rakenteellisia muutoksia ovat työnantajamaksujen kustannusten siirto palkansaajille, työajan pidentäminen ja julkisen sektorin lomarahojen leikkaukset vuosina 2017-2019. Sopimuksen myötä suomalaisen työn kilpailukyky paranee ja syntyy uusia työpaikkoja. Lähde: Yle

Julkinen sektori kantaa raskaimman taakan

JHL:n puheenjohtaja Jarkko Elorannan mukaan julkisen sektorin lomarahojen määräaikainen 30 %:n leikkaus on todella iso viilto pienipalkkaisten tuloihin. Kun eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut nousevat, monen palkkatulot pienenevät sadoilla euroilla vuodessa. Ostovoiman heikkeneminen voi viedä työpaikkoja palvelualalta. Eloranta esittää JHL:n hallitukselle neuvotteluja yhteiskuntasopimuksen pohjalta. Esitys on hallituksen pakkolakeja parempi vaihtoehto. Elorannan mielestä julkinen sektori kantaa nyt raskaimman taakan ja hallituksen on pidettävä huolta siitä, että julkiselle sektorille ei tule lisärasitteita. Leikkaukset on hyvitettävä heti kun talous kohenee. Lähde: JHL

Piilossa olevia työpaikkoja jopa 360 000?

Sitran arvion mukaan Suomessa saattaa olla jopa 360 000 piilossa olevaa työpaikkaa eli sellaisia työpaikkoja, jotka eivät ole koskaan julkisessa haussa. Asiantuntija-arvioiden mukaan työpaikoista noin 80 % ei edes tule julkisesti avoimiksi. Kaikki työnhakijat eivät osaa etsiä näitä piilotyöpaikkoja. Lähde: Savon Sanomat

Esperi Care avaa Forssaan

Esperi Care perustaa kaksi ympärivuorokautista tukea tarjoavaa asumisyksikköä Forssaan. Vanhan kutomon tehdasmiljööseen perustetaan ikääntyneiden hoivakoti Puuvilla ja kehitysvammaisten hoitokoti Popliini. Hoivakoti Puuvillaan tulee yhteensä 30 asukaspaikkaa ikääntyneille ja muistisairaille. Autettua asumista tarjoavassa hoitokoti Popliinissa on 15 asukaspaikkaa. Esperi Caren Forssan yksikön hoiva- ja hoitokodeissa toteutetaan kuntouttavaa työotetta. Esperin tilat tuplaantuvat, ja lisärekrytointeja tarvitaan 30-40 henkilön verran. Lähde: Forssan lehti

Tallink avasi maailman ainoan laivalla sijaitsevan BURGER KING® -ravintolan

Maailman ainoa merellä seilaava BURGER KING® -ravintola avattiin Tallinkin Star-pikalaivan Helsinki−Tallinna-reitillä 29.2.2016. Ravintola on Suomen suurin ja Viron ensimmäinen BURGER KING®. Tallink on rekrytoinut 20 uutta työntekijää Starin ravintoloihin. Ravintola on avoinna laivan kaikilla matkoilla kaikkina viikonpäivinä. Lähde: Restel, Tallink Silja

Kommentit

19

Näkijä

Kerrankin JHL ilmoitti ensinämisenä hyväsymisen(kun nyt olisi ollut miettimisen ja odattamisen aika.Ei turhaan pienipalkkaisten asilla.Taas hyväksyttiin sopimus mikä heikentää jo entuudestaan pienipalkkaisten stadin duunareiden ansioita. Taitaa mennä paikkaliseen sopimiseen niin ,pienenee palkka edelleen tai sitten voidaan palkata vielä pienemmällä palkalla.perustelut että ,nyt tulee lsää työntekijöitä työt jakaantuvat ja vähenevät jolloin harjaan tai lapioon tarttuu useampi työntekijä.Onhanse tämäkin työllistämistä.

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.