Uutiskooste valottaa työelämän kuulumisia joka viikko.

Yt-neuvottelujen piirissä yhteensä 11 849 henkilöä 7-9/2016
SAK:n tilastojen mukaan yt-neuvottelujen piirissä oli yhteensä 11 849 henkilöä heinä-syyskuussa 2016. Määrä oli pienempi kuin kertaakaan aiemmin viiteen vuoteen. Yt-neuvottelujen jälkeen irtisanottiin kolmannella vuosineljänneksellä yhteensä 3 856 henkilöä. SAK:n tilastot eivät sisällä kuntien yt-neuvotteluja. Lähde: SAK

Teknologian kehitys luo uutta työtä
Digitaalisen työn asiantuntija Esko Kilpi ja Sitran teemajohtaja Timo Lindholm kirjoittavat Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, että synkät tulevaisuudenkuvat työn automatisoitumisesta perustuvat väärälle oletukselle, jonka mukaan työn määrä on vakio. Kilven ja Lindholmin mukaan teknologian kehitys on aina luonut uusia ammatteja. Myös töiden sisältö kehittyy. Kun massatuotannon rutiinit siirretään koneille, ihmisten tekemän työn mielekkyys lisääntyy. Lähde: Helsingin Sanomat

Gofore laajenee Jyväskylään, palkkaa noin sata
Gofore Oy laajentaa toimintaansa Jyväskylään ja palkkaa uuteen yksikköön aluksi noin 30 henkilöä. Tavoitteena on, että kahden vuoden kuluessa työntekijöitä on noin sata. Nyt Goforen palveluksessa on yhteensä noin 200 henkilöä. Yhtiö toimii Helsingissä ja Tampereella. Gofore on digitaalisen liiketoiminnan asiantuntija. Sen liikevaihto on vuonna 2016 noin 19 miljoonaa euroa; 50 % enemmän kuin vuonna 2015. Lähde: Talouselämä

Elcoline aikoo kasvattaa liikevaihtonsa 20 miljoonaan euroon
Elcoline on kasvanut 140 työntekijän konserniksi ja yhtiöllä on toimintaa eri puolilla Suomea ja maailmaa. Elcoline on solminut sopimuksia viime aikoina Etelä-Koreaan, Singaporeen, Portugaliin, Kreikkaan ja Bahamalle. Ruotsissa yhtiö on toiminut jo kauan, ja seuraavaksi se tähtää Floridaan. Vuonna 2016 yhtiön liikevaihto on yli 7 miljoonaa euroa. Vuonna 2020 tavoitteena on 20 miljoonaa euroa. Tällöin yhtiöllä on jopa 200 työntekijää. Lähde: Savon Sanomat

Kuopio rakentaa uusia päiväkoteja
Kuopio arvioi päivähoidossa olevien lasten määrän kasvavan 240:llä neljässä vuodessa. Kaupunki aikoo panostaa vuosina 2017-2020 15,2 miljoonaa euroa kuuteen päiväkotiin. Vuoden 2017 talousarvioon tulee kolmen uuden päiväkodin investointivaraus. Tämä koskee Juankosken, Tuomikujan ja Maaningan päiväkoteja. Myös Vehmersalmelle kaavaillaan uutta päiväkotia ja Muuruveden koulu aiotaan laajentaa päiväkodiksi. Jönköpingin päiväkoti aiotaan puolestaan peruskorjata. Lehtoniemeen suunnitellaan uutta päiväkotia. Kuopion perusopetuksessa lapsimäärän ennustetaan kasvavan 50:llä vuonna 2017 ja 100:lla seuraavina vuosina. Varhaiskasvatuspalvelujen henkilöstölisäyksen arvioidaan olevan vuonna 2017 yhteensä 30 henkilötyövuotta. Lähde: Savon Sanomat