Uutiskooste valottaa työelämän kuulumisia joka viikko.

Eskilstunan kunta rekrytoi opettajia Suomesta

Eskilstunan kunnan edustajat ovat olleet Turussa rekrytoidakseen ruotsin kielen taitoisia opettajia Suomesta Ruotsiin, joka kärsii matalien palkkojen aiheuttamasta opettajapulasta. Rekrytoinneissa apuna toimii Varsinais-Suomen TE-toimisto. Eskilstunan kuntaa kiinnostavat kaikki opettajat, jotka hallitsevat ruotsin kielen kouluympäristössä. Lähde: STT

 5-7 % alle 35-vuotiaista on kokenut ikäsyrjintää

5-7 % alle 35-vuotiaista on kokenut työssään ikäsyrjintää. Aihetta on tutkinut Työsuojelurahaston rahoittamassa "Työssä koettu syrjintä ja myöhempi työura" -hankkeessa Niina Viitasalo, jonka mukaan nuorten ikäsyrjintäkokemukset eivät ole juurikaan muuttuneet viimeisten 20 vuoden aikana. Varttuneista ikäsyrjintää kokeneista työntekijöistä valtaosa on naisia, mutta nuorilla sukupuolijakauma on melko tasainen. Osa ikäsyrjinnästä jää myös raportoimatta. Tavallisia syrjintätapoja ovat eristäminen ja vähättely. Syrjintä voi näkyä myös asenteissa, palkkauksessa ja uralla etenemisessä. Lähde: Uusimaa

18 % yksinyrittäjistä on hankkinut itselleen työterveyspalvelut

Suomen Yrittäjien selvityksen mukaan 79 % työnantajayrittäjistä ostaa työterveyspalvelut myös itselleen, mutta yksinyrittäjistä vain 18 % on järjestänyt itselleen työterveyspalvelut. Työterveyshuollon itselleen järjestäneet yrittäjät haluavat päästä tarvittaessa nopeasti lääkäriin ja he haluavat myös ehkäistä työterveysongelmia ennakolta. Lähde: Kauppalehti

Avoimia työpaikkoja 30 800 heinä-syyskuussa 2016

Tilastokeskuksen mukaan heinä-syyskuussa 2016 oli avoimia työpaikkoja 30 800, kun vuotta aiemmin niitä oli 21 200. Työpaikoista 82 % oli yksityisten yritysten  tarjoamia, kun osuus vuotta aiemmin oli 72 %. Avoimet työpaikat lisääntyivät eniten toimialaryhmissä ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta, hallinto- ja tukipalvelutoiminta sekä kauppa, kuljetus ja varastointi, majoitus- ja ravitsemistoiminta. Lähde: Tilastokeskus

Porissa rekrytoidaan edelleen

Kuparinvalmistaja Luvata Pori on viime aikoina rekrytoinut aktiivisesti ja uusia työntekijöitä tarvitaan edelleen. Juuri nyt etsitään neljää henkilöä taloushallintoon. Tuotantotyötekijöistä saattaa tulla tulevaisuudessa kovaa kilpailua, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. Lähde: Satakunnan Kansa