Digitalisoituminen sekä sosiaalinen media luovat uusia ulottuvuuksia ja osaamistarpeita nykyisiin ammatteihin.

Uudet mahdollisuudet työelämässä muodostuvat enemmänkin jo olemassa olevien alojen ja ammattien pohjalta. Työkalut, alustat, välineet ja mediat ovat moninaistuneet ja luoneet uusia osaamistarpeita vanhoihin ammatteihin.

- Esimerkiksi peliteollisuus on synnyttänyt uudenlaisia tehtävänkuvia. Ohjelmistokehittäjien osaaminen suuntautuu kapeammin vaikkapa mobiilisovelluksiin tai 3D-grafiikkaan. Vastaavalla tavalla verkkomarkkinoinnin puolella erikoistutaan esimerkiksi analytiikkaosaamisen puoleen, Founder, Chief Match & Meet Officer Susanna Rantanen Heebolta kertoo.

Digitalisoituminen muovaa lopulta lähes kaikkia toimialoja. Teollinen internet, jossa esineet saavat identiteetin ja viestivät keskenään, muokkaa teollista ja tuotannollista puolta. Verkkoon kytkeytyvät laitteet voivat olla jo lähitulevaisuudessa myös esimerkiksi koti- ja palvelurobotteja.

- Digitalisoituminen on ehkä merkittävin yksittäinen murros. Kaikki mikä liittyy internettiin, verkkoon, digitalisoitumiseen ja ihmisten (osto)käyttäytymisen ymmärtämiseen on kiinnostavaa erityisesti siten kuinka ne parantavat, uudistavat ja tehostavat perinteisempää tekemistä.

Trendikäs verkkokirjoittaminen

Bloggaaminen on muuttunut monella harrastuksesta ammatiksi. Valokuvaus, kirjoittaminen ja tietotaito esimerkiksi sisustamisesta, kauneudenhoidosta tai terveydestä on muuttunut yritystoiminnaksi. Tulevaisuus näyttää, onko bloggaamisesta eläkeammatiksi. Ainakin siinä kehittyvillä taidoilla ja kokemuksella voi luoda itselleen pidemmän uran.

Yritykset luovat myös omia tehtävänkuvia tarpeisiinsa liittyen.

- Esimerkiksi meidän Storyfier-tehtävämme edustaa mielestäni trendikästä ammattia. Siinä on tavoitteena tuottaa tarinallistettua sisältöä yritysteni liiketoiminnasta, arjesta, palveluista ja tuotteista erityisesti sosiaalisessa mediassa, Susanna Rantanen sanoo.

Ketkä menestyvät uusissa tehtävissä?

Kokeneiden osaajien ja uusien innokkaiden tekijöiden yhteistyö luo oppimismahdollisuuksia molemmille.

- Murroksessa tarvitaan mielestäni aina sekä aiempaa osaamista, kokemusta ja näistä syntyviä oivalluksia että kokemattomampien kykyä kyseenalaistaa ja haastaa normia. Pahinta on vanhassa sinnikkäästi pitäytyminen ja pyrkimys kuvitella, että muutosta ei tapahdu, jos tiukasti siitä kieltäydyn, Rantanen toteaa.

Satu Varjonen

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.