Vuoden 1917 tammikuussa haettiin Helsingin Sanomissa työntekijöitä hyvin erilaisiin tehtäviin. Yllättävää oli, että useissa ilmoituksissa luki ”Valittu ei saa kieltäytyä tehtävästä.”

Ammattinimikkeet olivat sata vuotta sitten hieman muuta kuin tänä päivänä. Vuonna 1917 ammattinimikkeitä olivat mm. myyjätär ja kauppa-apulainen, opettajatar, palvelijatar, renki, tilanhoitaja, koneen käyttäjä eri teollisuuden tarpeisiin, puuseppä, rakennusmestari, metsänvartija, karjakko tai muu eläintenhoitaja, kirjanpitäjä, piirustaja (arkkitehti, insinööri), lääkäri, farmaseutti, sairaanhoitaja, järjestyskonstaapeli, konttoristi ja tehtaan- tai työnjohtaja.

Vaatimuslistassa ei kainosteltu, vaan työhakemuksissa vilisi laatusanoja, kuten kyvykäs, tarmokas, ammattitaitoinen, luotettava, rehellinen, kielitaitoinen (suomi, ruotsi, venäjä), korkeamman sivistyksen omaava, järjestyskykyinen, vilkas, reipas, innostunut, työhaluinen ja työhön tarttuva. Myöskään ulkonäköseikkoihin puuttumista ei kaihdettu. Fyysiseen työhön saatettiin hakea esimerkiksi rotevaa naisihmistä huonekalukauppaan.

Napakoita lausahduksia

1917 asiat sanottiin suoraan. Useissa ilmoituksissa luki, että ”Valittu ei saa kieltäytyä tehtävästä”. Piti siis todella varoa, mitä paikkaa hakee, sillä mielen muuttaminen ei niin vain käynytkään. Yhdessä ilmoituksessa luki suoraan, että ”Kykenemättömät älkööt vaivatko itseään”. Tänä päivänä näin ei voisi kirjoittaa mihinkään.

Sata vuotta sitten työhakemuksessa sai määritellä, että halutaanko tehtävään naisia vai miehiä – ja vieläpä erikseen nuoria tai iäkkäämpiä. Myös siviilisäätyä saatettiin edellyttää eli etusijalla saattoivat olla joko naimisissa olevat tai naimattomat henkilöt.

Etenkin nuoret miehet hakivat ”emännöitsijäksi” vilkasluonteista, yksinkertaisen ruuan laittoon perehtynyttä neiti-ihmistä valokuvan kera. Myös pieniperheisyyttä saatettiin edellyttää, mikä saattoi liittyä työpaikan kylkiäisenä tulevaan asuntoetuun.

Työsuhde-etuja sata vuotta sitten

Useissa sata vuotta vanhoissa työpaikkailmoituksissa tarjottiin palkan lisäksi vapaa kyyti, ruoka, asunto, lämpö (polttopuutkin mainittiin) ja valo.

Irtisanomisaika oli usein 2–3 kk, jos sitä oli edes mainittu. Lisätietoja paikasta sai menemällä ilmoituksessa kerrottuun paikkaan, ilmoitettuna tapaamisaikana. Ei ollut lankapuhelimia eikä kännyköitä toisin kuin nyt.

Työhakemukset lähetettiin usein Helsingin Sanomien toimituksen kautta ja jossain tapauksessa hakija saattoi myös soittaa puhelimella. Tämä oli hyvin harvinaista sata vuotta sitten.

Vastuullisiin tehtäviin

Sata vuotta vanhoissa opettajien, poliisin ja lääkäreiden ilmoituksissa mainittiin usein palkka, joka oli muutamia tuhansia markkoja vuodessa. Palkka ilmoitettiin vuosipalkkana ja lisäksi mainittiin erilliset taksat, jos jostain työstä maksettiin erillisiä lisiä.

Ilmoituksissa pyydettiin todistusjäljennöksiä, suosituksia ja joissakin oli vaatimuksena jopa valokuva. Se ei ollut kovin yleistä.

Vastuullisiin ja rahan kanssa tekemisissä oleviin tehtäviin valittavilta vaadittiin useamman tuhannen markan takausmaksu.

Kunnan lääkäreiden viroissa mainittiin usein, että osa palkasta tulee paikallisten tehtaiden maksamana. Tämä oli eräänlainen työterveyden muoto sata vuotta sitten: tällä varmistettiin, että työssä loukkaantuneet hoidettiin kunnan lääkärin toimesta ja työnantaja maksoi siitä suoraan lääkärille.

Pieni työelämäsanasto vuodelta 1917:

CV = selonteko tähänastisesta toiminnasta

Palkkatoive= palkkavaatimus

Työkokemus = tiettyyn asiaan tai alaan perehtynyt

Näköalapaikka = edullinen paikka

Toistaiseksi voimassa oleva työsuhde = pysyväinen paikka

 

 

Lähde: Helsingin Sanomat, tammikuu 1917

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.