House of Laplandin teettämän tutkimuksen mukaan Lappi kiinnostaa asuinpaikkana työorientoituneita eurooppalaisia. Lappi on suosiossa esimerkiksi Espanjassa ja Saksassa.

Espanjalaisista 58 % ja saksalaisista 41 % sanoi Lapin olevan mahdollinen muuttokohde. Saksassa Lappi kiinnosti etenkin menestyskeskeisiä etenijöitä, joita kiinnostavat uralla etenemisen mahdollisuudet sekä ennakkoluulottomia humanisteja, joille elinympäristöllä ja työn sisällöllä on merkitystä.

Espanjassa Lappi kiinnosti reippaita oman tiensä kulkijoita sekä kuuliaisia ja turvallisuushakuisia kansalaisia. Kummallekin ryhmälle tärkeää on uralla kehittyminen ja sisällöllisesti kiinnostava työ.

House of Lapland pyrkii houkuttelemaan osaajia Lappiin, ja nyt markkinointi laajennetaan myös ulkomaille. Kesällä 2018 alkaa kampanja, jolla pyritään houkuttelemaan sesonkityövoimaa Lappiin talvikaudelle 2018-2019. Toukokuussa 2018 tehtyyn kyselyyn saatiin 2000 vastausta.

 

Lähde: Lapin Kansa