Työllisyysnäkymät

Töihin Viroon?

Suomalaiset eivät ole perinteisesti ajatelleet Viroa potentiaalisena työllistäjämaana, mutta ehkä kannattaisi. Voisitko sinä lähteä töihin Viroon?

IT-palveluyritys Tieto tarjosi hiljattain Suomessa irtisanomilleen työntekijöille mahdollisuutta siirtyä töihinTieto Viron toimipisteeseen. Monen mielestä se kuulosti lähinnä vitsiltä, mutta virolaisesta näkökulmasta ajateltuna se ei ole vitsi. Viro aikoo nimittäin vakavissaan houkutella suomalaisia töihin Viroon, ja on aloittamassa työllistämiseen tähtäävän kampanjan Suomessa.

Work in Estonia -niminen kampanja käynnistyy Suomessa toukokuun alussa. Kampanjaa on rakentamassa suomalainen viestintätoimisto Wolfcom, jonka perustaja ja omistaja Samuel Sorainen on opiskellut ja työskennellyt Virossa. Suomalaisia Viroon houkuttelevan kampanjan rahoittaa Viron valtion omistama, yrittäjyyttä tukeva Enterprise Estonia, joka saa rahoitusta EU-rahastoista. Samuel Sorainen selvittää parhaillaan haastattelujen kautta, miksi suomalainen muuttaa Viroon ja työskentelee siellä. Tulossa on myös perinteistä kohdennettua mainontaa sekä kohderyhmiä puhuttelevaa tapahtumamarkkinointia.

Etenkin IT-ala kiinnostaa

Kampanjan kohderyhmänä ovat Soraisen sekä Viron IT- ja teknologia-alan yritysten liiton ITL:n puheenjohtaja ja Tieto Viron maajohtaja Anneli Heinsoon mukaan etenkin IT-alan työntekijät.

Anneli Heinsoo kehuu virolaisia IT-yrityksiä vetovoimaisiksi ja Viron valtiota tunnetuksi innovatiivisten IT-järjestelmien kehittäjäksi ja käyttöönottajaksi.Esimerkiksi Skype GrabCad, Transferwire ja Taxify ovat kaikki saaneet alkunsa Virossa.

Viron it- ja teknologiasektorilla on työpaikkoja tällä hetkellä noin 19 000, mutta ala tarvitsisi joka vuosi tuhansia uusia työntekijöitä. Etenkin nuorten suosima maastamuutto pahentaa työvoimapulaa.

Entä palkka?

Tiedon suomalaiset irtisanottavat työntekijät eivät ainakaan toistaiseksi ole rynnistäneet Viroon, ja suurin syy siihen on varmaankin virolainen palkkataso. Virossa keskikuukausipalkka on 1 000 euroa ja Suomessa noin 3 600 euroa. Ero on huima.

Samuel Soraisen mukaan Viron palkoista puhuttaessa täytyy ottaa kuitenkin huomioon se, että Viron kustannustaso on merkittävästi alhaisempi kuin Suomessa. Asuminen, ruoka, kaikki on Virossa edullisempaa kuin meillä.

Lähde: Talouselämä