Työkyöpeli

Tekikö vanhemmuus paremman työntekijän?

26.10.2020 klo 15:48

Ennen vanhemmaksi tulemista – ja oikeastaan pari vuotta sen jälkeenkin – ajattelin, ettei vanhemmuus automaattisesti tee minusta parempaa priorisoijaa saati tehokkaampaa työntekijää. Pakko on kuitenkin kova motivaattori, ja tänään ajattelen asiasta hiukan toisin – miksi?

Muistan, miten vanhempainvapaalla ihmettelin etenkin äitien kohkaamista siitä, miten heistä viimein äideiksi tultuaan tuli huikeita organisoijia ja arjen prioriteettien taitajia. Todellisia (työ)elämän jonglöörejä. Yhtäkkiä he oppivat kotona lasten kanssa taitoja, joista olisi selkeää arvoa työelämässäkin – taitoja, joita vain lapsen vanhempi voi muka hanskata. 

Olin vahvasti eri mieltä, ehkä siksi, että koin jo ennen vanhemmuutta olevani hyvä organisoija ja taitava priorisoimaan työtäni. Miten ihmeessä kuravaate-, vaippa- ja lapsiperhearjen rumba tätä muka kehittäisi? Eihän niissä ollut kiinni mitään muuta kuin se perusarjen sujuminen, ei kenenkään työpaikka, budjetit tai tavoitteet. 

Kun ei oikeasti ole aikaa kaikkeen, on pakko priroisoida rankalla kädellä

Vielä lapsen saannin jälkeen ja töihin palattuanikin ajattelin, ettei mikään merkittävä ollut muuttunut minussa työntekijänä. Koin, että fokukseni työssä oli kohdillaan, mutta niin oli ennen lastakin. Jotain kuitenkin muuttui, kun työni muuttui haastavammaksi ja vastuu kasvoi. Uskon, että olin kyllä hyvä priorisoimaan työtäni aiemminkin, mutta nykyisen tason saavuttaminen vaati muutakin kuin silkkaa työkokemusta. Miksi siis mieleni muuttui?

Yksinkertaisin selitys liittyy päivän tuntimäärään: lapsiarjessa ei yksinkertaisesti ole varaa olla myöhässä tai antaa töiden lipsua liikaa vapaa-ajalle - homma kun on aika logistiikkapainotteista. Vielä jos omasta jaksamisesta ja harrastamisesta haluaa pitää edes jossain määrin kiinni, aika työnteolle on rajattava selkeämmin kuin ennen. Jos aiemmin saatoin hyvinkin vanuttaa päiviä huoletta pitkiksi, nyt siihen ei enää yksinkertaisesti ole varaa.

Työt on pakko saada hoidettua tehokkaasti työpäivien aikana, jos mielii kasvattaa lastaan itsekin. 

Yhtälö, jossa vastuuta ja haastavia tehtäviä on enemmän kuin ennen, mutta aikaa vähemmän kuin silloin kun hommat olivat "kevyempiä", pakottaa priorisoimaan ronskilla kädellä. Kaikkea ei voi tehdä ja "ei" on viimeistään nyt opittava osaksi sanavarastoa. Olen tätä nykyä myös huomattavasti parempi kiteyttämään oleellisen ja näkemään, mitkä tekemiset ajavat parhaiten kohti tavoitteita kuin ennen – oman työni lisäksi myös tiimini osalta. Tässä mielessä koen aikapaineen pakottaneen minua kehittymään vanhemmuuden lisäksi työntekijänä.

Toki itse työ ja sen haasteet opettavat näitä taitoja ilman, että työntekijästä tulee vanhempi, mutta omalla kohdallani uskon vanhemmuuden vaikuttaneen minuun työntekijänä positiivisesti.

Haluan olla hyvä vanhempi ja menestyä työssäni, enkä halua tehdä kummassakaan fataaleja kompromisseja, joten vaihtoehdokseni jää hoitaa työni tehokkaammin ja fiksummin kuin ennen lasta.

Lapsen kanssa vietetystä ajasta kun en ole valmis tekemään kompromisseja, joten ainoa vaihtoehto menestyä työssä on oppia priorisoimaan ja organisoimaan töitä entistäkin paremmin. Jos myös työnantaja ei suoraan hyödy tästä niin mistä sitten? 

Tuliko sinusta parempi työntekijä vanhemmuuden ansiosta vai ehkä toisin päin?