Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2016 joulukuussa 207 000. Se oli 34 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli joulukuussa 2016 yhteensä 7,9 prosenttia, kun se vuoden 2015 joulukuussa oli 9,2 prosenttia.

Vaikka Tilastokeskus ei julkista toimialakohtaisia työllisyyslukuja, esimerkiksi rakennusyritykset ovat viime aikoina kertoneet merkittävistä työvoimalisäyksistä. Myös Tilastokeskuksen mukaan työllisten määrä lisääntyi eniten rakentamisen toimialalla.

Neljännellä vuosineljänneksellä eli loka-joulukuussa työttömyysaste oli 8,0 prosenttia, mikä oli 0,7 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuoden 2015 vastaavalla ajanjaksolla. Vuonna 2016 työttömyysaste oli keskimäärin 8,8 prosenttia, kun vuonna 2015 se oli 9,4 prosenttia.

Työllisiä vuoden 2016 joulukuussa 2 421 000 

Työllisiä miehiä oli 31 000 ja naisia 3 000 enemmän kuin vuoden 2015 joulukuussa. Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli joulukuussa 68,3 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 66,9 prosenttia.

Miesten työllisyysaste nousi edellisen vuoden joulukuusta 2,0 prosenttiyksikköä 69,7 prosenttiin ja naisten työllisyysaste 0,6 prosenttiyksikköä 66,8 prosenttiin. Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli 69,0 prosenttia.

Miesten työttömyysaste oli joulukuussa 2016 yhteensä 8,2 ja naisten 7,5 prosenttia. Työttömyysasteen trendi oli 8,6 prosenttia.
15–24-vuotiaita nuoria oli joulukuussa yhteensä 634 000. Heistä työllisiä oli 248 000 ja työttömiä 43 000. Työvoimaan eli työllisiin ja työttömiin kuuluvien nuorten määrä oli  291 000.

Piilotyöttömiä yhä enemmän

Työvoiman ulkopuolella olevia oli vuoden 2016 joulukuussa 1 481 000 eli saman verran kuin vuotta aiemmin. Työvoiman ulkopuolella olevista oli piilotyöttömiä 166 000, mikä oli 12 000 enemmän kuin vuoden 2015 joulukuussa.

Vuoden 2016 viimeisellä neljänneksellä työllisiä oli keskimäärin 2 427 000 henkeä, mikä oli 14 000 enemmän kuin vuoden 2015 vastaavana aikana. Työttömiä oli vuoden 2016 viimeisellä neljänneksellä keskimäärin 212 000 henkeä, mikä oli 18 000 henkeä vähemmän kuin vuoden 2015 loka-joulukuussa.


Lähde: Tilastokeskus, Talouselämä