Digitaalisen markkinoinnin ajatushautomo Kurio kysyi 29:ltä alan asiantuntijalta, miltä sosiaalinen media näyttää vuonna 2016.

Markkinoinnin näkökulmasta katsottuna sana sisältömarkkinointi unohdetaan, kun taas reaaliaikaisista videopalveluista tullaan puhumaan entistä enemmän. Jo neljännen kerran toteutettuun Some-markkinoinnin trendit 2016 -raporttiin on koottu sosiaalisen median yhdeksän keskeistä kehityssuuntaa. Raportista selviää muun muassa, miten some mullistaa myyntiä ja mitkä palvelut kasvattavat suosiotaan vuonna 2016.

Sosiaalinen media on vuonna 2016 suurten myllerrysten alla. Kurion teettämän selvityksen mukaan sosiaalisuus tulee muuttamaan markkinoinnin lisäksi muitakin liiketoiminnan osa-alueita, erityisesti myyntiä. Somemarkkinoinnissa ei olekaan nähty näin kiinnostavia mullistuksia sen jälkeen, kun yritykset alkoivat perustaa omia Facebook-sivujaan.

Some-markkinoinnin näkökulmasta katsottuna merkittävää kehitystä tapahtuu niin markkinoinnissa, sisällöntuotannossa, myynnissä, asiakaspalvelussa, kanavavalinnoissa, data & insight -alueella, mediaympäristöissä, henkilöstöissä ja organisaatioissa. Odotettavissa on siis todella mielenkiintoiset ajat.

Video vahvistaa asemiaan

Alan suurin trendi vuonna 2016 on somen arkipäiväistyminen ja yhdistyminen osaksi normaaleja markkinointitoimenpiteitä. Sisällöntuotannossa uskotaan sen sijaan videon voimaan. Perinteisten videoiden lisäksi reaaliaikaiset videopalvelut, kuten Periscope kasvattavat suosiotaan. Snapchatin tyyliset palvelut vahvistavat kehityssuuntaa siitä, että digitaalinen maailma reaaliaikaistuu edelleen.

Runsaasti kanavia

Some-palveluiden määrän kasvaessa on entistä tärkeämpää valita oikeat kanavat markkinointia ajatellen. Samat sisällöt eivät välttämättä toimi useissa kanavissa eivätkä tavoita markkinoijan kannalta oikeita kohderyhmiä. Siksi oikean kanavan valintaan on panostettava kunnolla.

Asiantuntijoiden mukaan somen myyntipaikoista tulee ensi vuonna kauppapaikkoja. Sosiaalisesta mediasta tulee myyntikanava eikä mainostajien tarvitse enää perustaa päätöksiään vain mielipiteisiin.

Ensi vuonna taakse jäävät asiantuntijoiden mukaan muun muassa sisältömarkkinointi ja työntekijöiden toimiminen brändin viestin välittäjinä. Erilaisista some-palveluista asiantuntijat uskovat Google+:n, Ellon ja Tsun unohtuvan vuoden 2016 aikana.

Lähde: Kurio, M & M