Uratarinat

Sointu Borg: ”Hyvä nainen -verkostoille olisi tilausta”

Sointu Borg

Diili-ohjelmasta tutuksi tulleen Sointu Borgin mielestä naisten pitää lakata voivottelemasta asemaansa työelämässä. – Muutos pitää tehdä eikä valittaa sitä, että mikään ei muutu.

Puhuja, yrittäjä, ekonomi ja mediapersoona Sointu Borg peräänkuuluttaa työelämään sukupuolten välistä tasa-arvoa, mutta ei naiskiintiöitä lisäämällä.

– Kiintiöillekin on paikkansa, mutta katsotaan mieluummin ihmisen potentiaalia kuin sitä, mitä siellä housuissa on tai ei ole, hän muotoilee.

Sointu Borg on puhunut naisen asemasta näkyvästi ja kuuluvasti, ja saanut huomata, etteivät kaikki jaksaisi enää kuunnella.

– Osalla ihmisistä koko aihepiiri tulee jo ulos korvista. Joo, Suomessa naisen asema on hyvä kansainvälisellä mittaristolla, mutta eipä se meilläkään ole niin hyvä kuin usein annetaan ymmärtää, hän huomauttaa.

Puhetta siis tarvitaan, ja Borg on tullut muuttamaan tapaa, jolla naisasiaa sanoitetaan. Se tapa on räväkkä, mutta syyttelyn ja vastakkainasettelun sijaan siinä korostuu yhteistyö.

Hedelmällisessä iässä olevaan naiseen suhtaudutaan vauvavaarana

Tälläkin hetkellä moni nainen jännittää kertoa raskaudestaan työnantajalle, koska pelkää tuottavansa pettymyksen.

– Yrittäjänä ymmärrän yritysten tuottavuuden näkökulmaa, mutta Suomen väestökehityksen huomioon ottaen on aika paradoksaalista, ettei yrityksissä osata iloita uusista veronmaksajista, Sointu Borg sanoo.

Hän tietää, että työnantajasta voi tuntua turhauttavalta perehdyttää ja kouluttaa työntekijää, joka mahdollisesti jää pian vanhempainvapaalle. Borg haluaa kuitenkin muistuttaa työnantajia parista seikasta.

– Ensinnäkin on hyvin todennäköistä, että työntekijä palaa vapaan jälkeen intoa puhkuen takaisin hommiin. Toiseksi lapset voivat olla työmotivaatiota buustaava asia.

Borg muistuttaa, ettei rekrytoidessa pidä tehdä oletuksia iän ja sukupuolen perusteella siksikään, että kaikki lisääntymisikäiset naiset eivät lisäänny.

Lue blogi: Koska nainen on oikean ikäinen työelämässä?

”Uuden painoksen” ansiosta seksistinen puheentapa on jäämässä historiaan

Vaikka paljon on vielä työsarkaa, Sointu Borg on huomannut myös positiivista kehitystä.

– Me too:lla on ollut iso vaikutus siihen, miten asioita sanoitetaan työyhteisöissä. Sen myötä seksuaalissävytteinen puhe on vähentynyt, hän sanoo. Enää firman pikkujouluissa ei voi puhua naisille samalla tavalla kuin aiemmin. – Vaikka onhan niitäkin eläviä fossiileja vielä, jotka eivät näitä asioita tiedosta.

Me too -kampanjan lisäksi puheentapaa on ollut muuttamassa uusi, nuori sukupolvi.

– Kyllä nuoret miehet ovat tosi valveutuneita. Selvästi parempi painos on siis tulossa, Borg hehkuttaa.

Kaikki ei ole miesten syytä

Sointu Borg pitää epäreiluna naisten taipumusta syytellä miehiä kaikenlaisesta, mitä miehet saavat ja naiset eivät saa tehdä. Hän muistuttaa, etteivät tässä ajassa elävät miehet ole itse luoneet niitä vuosituhantisia tapoja ja koodeja, joita toistavat.

Borg kannustaakin nostamaan tasa-arvoon liittyviä epäkohtia esiin ilman syyttelemistä ja voivottelemista.

Borg kannustaakin nostamaan tasa-arvoon liittyviä epäkohtia esiin ilman syyttelemistä ja voivottelemista.

– Toivon vastakkainasettelun sijaan yhteistyötä. Sitä, että muuttaisimme asioita yhtenä rintamana riippumatta siitä, mitä siellä jalkojen välissä on. Jos haluaa muutosta, muutos pitää tehdä eikä valittaa sitä, että mikään ei muutu.

Naisten pitää tehdä yhteistyötä, ei kampittaa toisiaan

Sointu Borg peräänkuuluttaa myös naisten välistä yhteistyötä.

– Hyvä nainen -verkostoille olisi tilausta, Borg vinkkaa.

Hän huomauttaa myös, että nainen on naiselle susi vain niin kauan kuin naiset käyttävät kyynärpäätaktiikkaa edetäkseen urallaan.

– Jos naiset kampittavat toisiaan, toimivat toistensa moraalinvartijoina ja juoruilevat toisistaan, kukaan nainen ei pääse ylöspäin. Naisten kannattaa mieluummin auttaa toisiaan ja ottaa tilanne yhdessä omiin käsiinsä.

Naisten kannattaa mieluummin auttaa toisiaan ja ottaa tilanne yhdessä omiin käsiinsä.

Toisaalta Borg tietää, ettei naisten välinen yhteistyö ole aina helppoa. Hän tunnistaa itsekin itsessään kateutta muita menestyneitä naisia kohtaan.

– Kyllä minuakin kirvelee, kun näen nuoren, minua menestyneemmän naisen kuvan lehden kannessa. Yritän kuitenkin kääntää kateuden ihailuksi, koska siitä on paljon enemmän hyötyä myös minulle itselleni.

Työelämässä naisten kiltteyttä käytetään häikäilemättömästi hyväksi

Sointu Borg kuvailee nuorta, ylisuorittavaa naista monen työnantajan ”unelmarekryksi”.

– Kun nuori tekee paljon töitä ja uupuu, hänet sylkäistään pois ja korvataan uudella vastaavalla. Aina on ihmisiä, jotka käyttävät muita häpeilemättä hyväkseen.

Borgin mielestä empatialle on kyllä paikkansa työelämässä, mutta hän kannustaa naisia ravistelemaan pois liian kiltteyden ja sinisilmäisyyden.

– Haudan reunalla kukaan ei tule palkitsemaan sinua siitä, että joustit ja taivuit muiden tahtoon. Sellaista palkintoa ei ole eikä tule, hän muistuttaa – ja puhuu samalla itselleen.

– Itsekin mittaan ihmisarvoani suoritusteni kautta, ja tässä on minulla vielä harjoiteltavaa. On opittava tunnistamaan, milloin on vaarana, että uhraa itseään.

Borg pitää naisten suurimpana kompastuskivenä kiltteysasiassa sitä, että naiset pelkäävät leimautuvansa hankaliksi.

– On eri asia olla suora ja ratkaisukeskeinen kuin hankala, hän muistuttaa.

– Toivon, ettei enää kasvatettaisi liian kilttejä tyttöjä, jotka jäävät jalkoihin palaveripöydissä tai eivät uskalla pyytää työstään oikean suuruista korvausta vain siksi, että pelkäävät leimautuvansa hankaliksi ihmisiksi. Uskon ja toivon, että nykyiset ja tulevat tytöt saavat erilaisen kasvatuksen kuin oma sukupolveni.

Diili-ohjelmassa Borg itse puhui suunsa puhtaaksi, ja myöntää, että hänen tyylinsä voi näyttää monen mielestä ”överiltä”.

– Toivon kuitenkin, että överi tapani antaa muille naisille rohkeutta suoraan puheeseen. Ei minullekaan käynyt kuinkaan, vaikka puhuin suoraan ja olin hankala. Päinvastoin, keikkaa pukkaa.

Lue myös: Mikä minusta tuli isona – yrittäjä Hanna Sumari

Toimittaja: Liina Hurri