Suomi pyörii sähköllä. Fingridin tärkein tehtävä on huolehtia, että saamme sähköä häiriöttä joka hetki.

”Jokainen fingridiläinen vaikuttaa siihen, että valot ovat päällä Suomessa”, kiteyttää omaisuuden digitalisointi -yksikön päällikkö Marcus Stenstrand. Fingridin vastuulla on sähkönsiirto Suomen kantaverkossa, joka koostuu sähkönsiirron "moottoriteistä" eli korkeajännitteisistä siirtoyhteyksistä. Vikatilanteita on hyvin harvoin, ja verkon pitää toimia yhtä luotettavasti myös tulevaisuudessa.

Yhteiskunta digitalisoituu kovaa vauhtia, ja olemme entistä riippuvaisempia sähköstä. Samanaikaisesti ilmastonmuutoksen vauhdittama energiamurros muuttaa sähköjärjestelmää ennennäkemättömällä tavalla: suuri osa sähköntuotannosta hajautuu ja muuttuu sääriippuvaiseksi. Muutoksella on vaikutuksia koko yhteiskuntaan.

Energiamurros koskee meistä jokaista. Fingrid on mukana muovaamassa tulevaisuuden älykästä sähköjärjestelmää, jossa sähkö tuotetaan puhtaasti mahdollisimman vähin hiilidioksidipäästöin. "Suomessa ollaan teknologisesti etulinjassa Euroopassa, ja sähkömarkkinat toimivat täällä kustannustehokkaasti. Mutta muutoksiin pitää olla valmis, jos haluamme olla jatkossakin näissä asioissa edelläkävijöitä. Älykäs teknologia lisää sähkönkäyttäjien vaikuttamismahdollisuutta ja muuttaa sähkönkäyttötottumuksiamme”, sähkömarkkina-asiantuntija Heidi Uimonen kertoo.

Muutoksiin valmistaudutaan koko Fingridissä. Kantaverkkoa kehitetään ja kunnostetaan hyödyntämällä tehokkaasti oikeaa ja olennaista tietoa. Tulevaisuuden kannalta digitaalisuus on avainasemassa, ja esimerkiksi itse itseään valvova digitaalinen sähköasema on kohta totta. ”Se, mitä seuraavien viiden vuoden aikana tapahtuu, on todennäköisesti enemmän kuin viidenkymmenen viime vuoden aikana. Aika on täynnä mahdollisuuksia”, Stenstrand lisää.

Arvot näkyvät Fingridin työssä joka päivä. Fingridillä luotetaan työntekijään ja vastuuta jaetaan. ”Täällä on avoin ja lämmin meininki. Meille on tärkeää, että tehdään asiat hyvin”, Uimonen kuvailee. Ennakkoluulottomuus ja rohkeus ovat Fingridin valtteja, kun yhteiskuntamme siirtyy kohti tulevaisuuden sähköjärjestelmää. Näin valot pysyvät päällä Suomessa tulevaisuudessakin.

www.fingrid.fi