Rauha Kiljunen-Ruotsalainen luopui vakituisesta työpaikastaan, koska hän halusi luoda uutta. Luova Comms -viestintätoimisto näki päivänvalon syyskuussa 2018.

15 vuoden kokemus viestinnän- ja markkinoinnin tehtävistä, muun muassa  johtamisesta, kehittämisestä ja tuottamisesta,  olivat luoneet Rauha Kiljunen-Ruotsalaiselle vankan pohjan ja lujan ammattitaidon, joten viestintätoimiston perustaminen ja yrittäjäksi ryhtyminen tuntui luontevalta vaihtoehdolta.

Kokemusta tuoreelle yrittäjälle on kertynyt erilaisissa organisaatioissa muun muassa valtionhallinnossa ja pörssiyhtiöissä. Viimeksi Rauha Kiljunen-Ruotsalainen toimi Eckerö Linen viestintäpäällikkönä. Tässä vaiheessa uraa hän kaipasi uusia haasteita.

– Työni Eckerö Linella oli antoisaa ja työyhteisö loistava. Ratkaisuni ei ollut helppo. Pidän kuitenkin tärkeänä kasvaa ja kehittyä sekä lisätä merkityksellisyyttä työssäni. Nyt yrittäjänä koen olevani win-win -tilanteessa; saan itse ammatillisesti enemmän ja samalla myös annan asiakkailleni enemmän, Rauha pohtii.

Yrittäjäksi siirtyminen vei aikaa puolisen vuotta, vähän enemmänkin. Rauha pohti yrittäjyyttä pitkään eri vaiheissa. Kesälomien jälkeen hän päätti, että yrittäjyys on uralla se seuraava askel. Mentorien ja yrittäjäystävien sekä perheen tuki oli myös tärkeää, kun hän mietti ratkaisuaan.

Uracoachaus antoi perspektiiviä

Koska aiempaa kokemusta yrittäjyydestä ei ollut, Rauha kävi keskusteluja myös uravalmennuksessa. Uravalmentaja Puunto Oy:n Petra Bedda olikin ajatuksille loistava peili ja korvaamaton tuki urasuunnittelussa. Rauha seurasi mottoaan: ”Älä odota oikeaa hetkeä, luo se.” (George Bernard Shawn)

– Oli hyvä hetki tehdä ns. välitilinpäätös työurani suhteen. Keskustelut uravalmentajan kanssa olivat antoisia ja suunnittelin omaa urapolkuani rauhassa eteenpäin. Minulle on tärkeää, että työ on ammatillisesti tyydyttävää ja tavoitteellista, Kiljunen-Ruotsalainen miettii.

Rauha suosittelee uravalmennusta kaikille, eri työelämänvaiheessa oleville, jotka vähänkin miettivät uraansa; työn mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä – sekä omia tavoitteitaan.

– Olen ihminen, joka pohtii aikansa, päättää – ja sitten asiat lähtevätkin vauhdilla eteenpäin. Kesälomalla Välimerellä aivot ja pää saivat lepoa, ja ratkaisu alkoi syntyä. Myös oma intuitio oli vahvasti mukana päätöksenteossa. Tarvitsin ainoastaan rohkeutta irrottautua vanhasta, Rauha kertoo.

Ratkaisun tehtyään Rauha teki riskianalyysin, laskelmat ja liiketoimintasuunnitelman omalle yritykselleen. Työn tekemiseen tuli uudenlaista intohimoa.

– Toki mietin paljon taloudellisia asioita ja arjen sosiaalista elämääni. Olen koko työurani ajan tottunut työskentelemään tiimien kanssa. Vaikka työyhteisö nyt puuttuukin, tapaan silti paljon ihmisiä ja esimerkiksi edellinen työnantajani on tänä päivänä asiakkaani. Verkostot, jotka olen luonut vuosien varrella, säilyvät edelleen.

Koko ammattitaito käyttöön yrittäjänä

Rauha Kiljunen-Ruotsalainen kokee, että yrittäjänä hän saa koko osaamisensa käyttöön. Yrittäjyys vaatii hyvää projektien johtamisen taitoa, multitaskaamista ja ajanhallintaa. Hän iloitsee myös uusista ja erilaisista yhteistyön mahdollisuuksista.

– Yrittäjyys mahdollistaa työskentelyn monipuolisten verkostojen kanssa. Olen heittäytyjätyyppi ja innostun uudesta. En pelkää myöskään riskinottoa ja itseni toteuttaminen on minulle tärkeää.

Rauha on huomannut, että monet elävät työelämässä lomasta lomaan. Itse hän ei ajattele elämää lomien kautta, vaan pyrkii siihen, että työ on osa mielekästä elämää. Hän aikoo myös yrittäjänä pitää kiinni omasta työhyvinvoinnistaan – ja toki myös lomista. On tärkeää tunnistaa oman jaksamisensa rajat.

– Yrittäjä asettaa itse rajansa. Tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä on tärkeää – ja monesti se saattaa yrittäjiltä unohtua.

Rauhan mielestä yrittäjyys saattaa monen mielestä olla pelottavaa ja turvallisuushakuisuus pitää ihmiset kiinni palkkatyössä.

– Oman mukavuusalueen ulkopuolelle kannattaa kuitenkin mennä reippaasti. Kun oma ammatillinen itsetunto on kunnossa ja tunnistaa omat vahvuutensa, rohkeus muutoksiin löytyy.

Jollekin muutos voi olla yrittäjyys, toiselle jokin muu uusi urasuuntaus. Rauhan mukaan ihmisen uraa voi kuvitella tähden muotoisena: siinä edetään joka suuntaan, ei pelkästään ylöspäin. Laajentunut urapolkuajattelu onkin yksi tämän päivän työelämän tärkeimmistä oivalluksista. Työelämässä voi kasvaa ja kehittyä kaikkiin suuntiin.

Työn merkityksellisyys on tärkeää

Rauha muistuttaa myös, että joskus omista titteleistä luopuminen voi mahdollistaa uusia mielenkiintoisia urasuuntauksia.

– Omasta asemasta luopuminen saattaa olla vaikeaa, mutta tärkeintä olisi miettiä, mikä on merkityksellistä itselle ja mitkä asiat työssä tuovat iloa ja tyydytystä, mitä asioita kannattaa tavoitella.

Yrittäjyys on erinomainen bisneskoulu kenelle tahansa. Epäonnistumista ei kannata pelätä. Toki yrittäjyyteen liittyy monia riskejä ja vastuita, mutta Rauha kokee monien asioiden olevan myös asenteesta kiinni ja ratkaistavissa. Alkuvaiheessa on hyvä olla myös vaihtoehtojakin mietittynä.

– Minullakin on plan B, mutta tietysti toivon, että en joudu siihen turvautumaan. Tällä hetkellä satsaan vahvasti omaan yritykseeni; asiakkaisiin, yrityksen kehittämiseen ja menestymiseen.

 

www.luovacomms.fi