Blogi

Pientä lisätehoa työhön

Parilla pienellä muutoksella voit säätää työpäivästäsi tehokkaamman niin energian kuin tuntienkin suhteen.

Moni meistä kokee ettei päivässä yksinkertaisesti ole tarpeeksi tunteja kaikkeen tarvittavaan. Joskus on näinkin, mutta usein haaskaamme yllättävänkin paljon aikaa tehottomaan toimintaan.

Pienellä järjestelyllä ja uudelleenasennoitumisella voi saada päivään lisätehoa myös sinne oman ajan puolelle.

Aloita ajoissa

Vierottaudu torkkunapista ja herää ajoissa. Tämä supersuoritus vaatii myös tarpeeksi ajoissa tapahtuvan nukkumaanmenon. Kokeile huviksesi pari kertaa, hyviin yöuniin jää koukkuun.

Jos herättelet itseäsi töissä kahvikupposella, olet kaukana tehokkaimmasta moodistasi. Pieni reippailu ulkoilmassa herättää tehokkaammin kuin kofeiini.

On aivoillekin armeliaampaa antaa itsensä herätä kunnolla ennen työpäivän alkua. Saat enemmän irti aamun tunneista, kun aivosi ovat tuotteliaimmillaan.

Syö sammakko!

Jos päivän agendassa on erityisen epämiellyttävä osa, hoida se alta pois heti. Stressaavien asioiden hautominen kuluttaa kamalasti energiaa ja keskittymiskykyä.

Stressi aiheuttaa tunnetusti monenmoista terveyshaittaa, kuten verenpainetta ja vatsavaivoja, joten sitä kannattaa purkaa aina kun mahdollista.

Kukista keskittymishäiriöt

Avotoimistossa tai muuten hälyisessä työympäristössä voi olla todella vaikea keskittyä ajatusta vaativaan työhön. Vastamelukuulokkeet ovat aivan liian vähän käytetty loistokeksintö. Hiljaisuutta arvostava huokaisee kuulokkeet korvilla helpotuksesta.

Oma työskentelytyylikin voi sabotoida keskittymistä. Nykyinen työskentelykulttuurimme on usein katkonaista ja sekasortoista. Keskeytämme toisiamme herkästi ja koemme kummallista painetta olla jatkuvasti tavoitettavissa.

Jokaiseen piippaukseen ja pingahdukseen ei todellakaan tarvitse reagoida heti. Päätä, että tsekkaat meilit vaikka kerran tunnissa ja pitäydy siinä.

Suurinpiirtein kahdella ja puolella prosentilla meistä on kyky tehdä monta asiaa samaan aikaan sen vaikuttamatta lopputulokseen. Loput 97,5% vain kuvittelevat omaavansa tämän kyvyn.

Multitaskaaminen laskee tuottavuutta jopa 40% ja nostaa virheprosentin viitenkymmeneen. Yhteen asiaan keskittyminen säästää aivoja, työmuistia ja jopa pitkäkestoista muistia.

Älä syö itseäsi koomaan

Lounas on päivän odotettu breikki. Tankkaustauko, jolloin voimme rentoutua ja höpötellä mukavia. Valitettavasti se saa monet meistä vaipumaan useamman tunnin väsyneeseen ja voimattomaan horrokseen.

Lounasletargian ehkäisyyn on pari kikkaa:

Aamiaiseksi nautitut hitaat hiilihydraatit pitävät verensokeritasot tasaisina pitkälle iltapäivään.

Juo päivän mittaan vettä, jotta elimistösi pysyy eloisana ja ruoansulatuksesi toimivana.

Älä näännytä itseäsi lounaaseen saakka. Napsi aamiaisen ja lounaan välissä pientä aineenvaihduntaa buustaavaa purtavaa kuten hedelmiä tai smoothieta.

Valitettavasti herkullinen sushilounas valkoisine riiseineen tai höyryävä pasta-annos viimeistelevät valppautesi jo puolilta päivin. Nopeat hiilihydraatit nostavat verensokeri- ja insuliinipitoisuudet taivaisiin ja pudottavat ne sitten pohjamutiin.

Verensokeri on aivojen ainoa energianlähde. Niinpä sen lopulta syöksyttyä alas hiilaripitoisen lounaan jälkeen on zombiemainen olotila taattu. Raskaan aterian jälkeen myös ruoansulatus vie energiaa aivoista ja muualta kehosta.

Tehokkaammin käytetyt tunnit ja aivoystävällinen työskentely säästävät aikaa ja energiaa myös arvokkaalle vapaa-ajalle.